Oct 18, 2013

Homemade menu!

Heipsuli hei!

Viikon lomasta on enää viikonloppu jäljellä, mutta ei yhtään haittaa, sillä kyllä tää on niin ihanalta tuntunut, kun on saanut olla viikon verran vapaalla ilman mitään koulumurheita ym. Loman alku meni aikas luppoisasti oikeastaan mitään tehden (mikä on vaan niin ihanaa!), eilen kuitenkin päätin jotain saada aikaiseksi ja niimpä päätin siskoni kanssa ruveta keittiöhommiin. Loihdimme ihanan menun, joka koostui itsetehdyistä hamppareista ja ranskiksista ja aterian kruunasi sitruunaiset cupcaket.


Hampurilaisissa on itsetehdyt sämpylät ja pihvit. Täytteenä oli myös: salaattia, maustekurkkua, ketsuppia, tomaattia, juustoa ja sipulia



Ensimmäistä kertaa tein alusta asti itse ranskalaisia. Ohjeen otin eräästä tv-sarjasta. Vaikka teko oli kohtuu työlästä ja vei aikaa, niin kyllä voin jokaiselle suositella, olivat meinaa hyviä. :) 

1) Kuori ja leikka perunat. Keitä melkein kypsiksi
2) Kun keitetyn perunan palat ovat jäähtyneet, niin lämmitä öljy n. 120-130 ´C ja uppopaista niin, etteivät ne saa väriä (n. 5 min). Tämän jälkeen anna jäähtyä ja paista uudestaan (näin saat erittäin rapsakan pinnan). Tällä kertaa niin, että saavat väriä (n. 5-7 min)
3) Ripottele halutessasi suolaa ja nauti!


Cupcakeissa on tavallinen sitruunalla maustettu muffinssi ja voi/tomusokeri kreemi. Sitruuna ei oikein ollut mun makuun, toisin kuin viime kerralla tehty suklaa tai vanilja.

Ihanaa loppulomaa ja viikonloppua kaikille!




No comments

Post a Comment

© Jere Viinikainen
Maira Gall