Dec 29, 2013

Vuoden viimeinen!

Heippa!

On vuoden viimeisen postauksen vuoro, ja se tulee tällä kertaa lentokoneesta, jonka suuntana on tuttu ja turvallinen kotisuomi... Siitä kuitenkin sitten ihan omassa/omissa postauksissa.

Monella muulla bloggaajalla on ollut omassa blogissaan postaus, jossa ollaan käsitelty kulunut vuosi kuvien/videoiden muodossa, joten minäkin jatkan vähän samaan malliin, mutta vain sanoja apuna käyttäen.

Vuosi 2013 on ollut kaikin puolin onnistunut ja antoisa. Olen uskaltautunut kulkemaan silmät auki, omana itsenäni, olen uskaltanut ottaa haasteita vastaan ja tarttunut hetkiin, jotka jäävät elämään muistoissani pitkään, olen tutustunut huippu tyyppeihin ja kaiken rohkeuden vuoren huippuna on se, että olen uskaltautunut jakamaan elämääni julkisesti blogin muodossa!

Kun huhtikuun loppupuolella uskaltauduin elämäni ensimmäisen blogipostauksen kirjoittamaan olin lähes varma, että blogiini eksyy max. muutama kävijä kuussa, jos sitäkään. Ensimmäisen "yksityisblogikuukauden" jälkeen kävijöitä kuitenkin alkoi tulla ja ai että sitä riemun määrää kun, ensimmäinen kommentti pamahati johonkin tekstiin, tai ensimmäinen tuhat lukukertaa tuli täyteen!

Kesän jälkeen alkoi postauksissa tapahtua suurta muutosta: kirjoitusvirheelliset, pikkuiset nippelitetopostaukset alkoivat vaihtua enemmän ja enemmän mun näköisiksi ja niissä alkoi olla yhä enemmän ja enemmän omia kuvia ja mielipiteitä. Samaan aikaan, kun kehitys oli tekstin ja postausten suhteen alkanut, niin mielessäni alkoi itämään ajatus siitä, josko vaihtaisin blogiosoitteeni Wordpressista Bloggeriin.

Ja kuten arvata saattaa tuo siemen iti täysikasvuiseksi ja blogini siirtyi lopulta syyskuun tienoilla tänne! Siirron myötä kävijämääräni pamahtivat ihan uusiin lukemiin ja teksteihin alkoi ilmestyä mitä piristävämpiä kommentteja. Tämän super iloisen ja positiivisen muutoksen myötä alkoi blogiini tulla myös lukijoita, ja viikko viikolta alkoi seuraajamäärä olla lähempänä sataa!

Näiden hymyn tuojien lisäksi oli vielä yksi asia, joka oli kuin piste ii:n päälle, nimittäin Wearelblogiportaalin pääseminen!

Nyt alkaakin vuosi 2013 olemaan paketissa vielä alle yksi vuotiaan blogini osalta. Ensimmäinen kalenterivuosi toikin lopulta mukanaan upeiden kokemusten lisäksi 107 seuraajaa, 77 postausta ja 223 kommenttia!


Kiitos kaikille seuraajille ja anoille, jotka olette olleet mukana jakamassa tätä upeaa vuotta 2013! Toivottavasti höpötykseni kiinnostavat teitä vielä ensi vuonna, ja siitä tulisi vähintään yhtä upea vuosi kuin tämä on ollut




Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille teille :)




4 comments

  1. Tosi kiva blogi! :) Ja hyviä postauksia! :) Jos haluat käydä kattomassa niin mun blogi on www.u-aresobeautiful.blogspot.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, kiitos tästä, ja mahtavaa että tykkäilet :)

      Delete
  2. täältä lukija :) ja tosi hyvä uutta vuotta !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mahtavaa, että tykkäilet ja sitä samaa sulle! :)

      Delete

© Jere Viinikainen
Maira Gall