Oct 15, 2014

BACK TO BUSINESS, BACK TO TALLINN

Kuva 0851


Kuva 0901


Untitled-1


Kuva 0911


Kuva 0731


Kuva 1051


Kuva 1061


Kuva 1091


Kuva 0451


Kuva 0341

Mulle on ylioppilaskirjotusten jälkeen putkahtanut jostain valtava määrä intoa bloggailuun. Tuntuu, että tekisi mieli olla koko ajan nappailemassa kuvia ja väsäilemässä postauksia kasaan. Syysloma on lähtenyt rennosti liikkeelle. Maanataina käväisin tuolla rapakon takana Tallinnassa ja eilinen menikin sitten telkkaria kattellen, musiikkia kuunnellen, saunoen ja koneella kuvia käsitellen.

Päättettiin kahden ihanan ystäväni kanssa lähteä päiväristeilylle Tallinnaan. Oli ehkä vähän outo kävästä siellä, kun viimeisimmästä vierailusta Viron maalle ei ole kuin pari hassua kuukautta. En kyllä voi valittaa, sillä oli meillä sen verran mukava päivä ja sen kyllä huomasi paluumatkalla kipeistä jaloista.

Lähdimme liikkelle jo kuuden junalla, ja takaisin Hyvinkäälle pääsimmekin sitten illalla puolen yön aikoihin. Pitkä päivä täynnä tekemistä, kävelyä, kuvailua ja tietenkin hyvää seuraa ja paljon naurua. Tallinnassa suuntasimme tietenkin heti shoppailemaan Viru keskukseen, josta sitten jatkoimme kahvilaa etsiskellen kohti vanhaa kaupunkia. Vaikka reissun tarkoitus oli käydä vähä shoppailemassa, niin aikalailla tyhjin käsin jouduin kotia palaamaan. 

Koska meillä oli menomatkalle varattuna aamupala laivalta, niin selvisimme sitten maissa yhdellä ruualla. Ruokapaikaksi valitsimme tutun ja edullisen Vapianon ja sen taivaalliset pastat, nam! Päivän aikana pysähdyimme sitten vielä sadekuuron aikoihin Amarilloon drinkeille. Eli kyllä, aika suomalaispainoitteisia paikkoja onnistuttiin löytämään.

Sitten jalan kuolleina vaapuimme satamaan illalla seittemän aikoihin, hyppäsimme laivaan ja tietenkin juoksimme varaamaan itsellemme mukavat nojatuolit matkan ajaksi. Ja koska laivassa juokseminen ei riittänyt, niin pitihän sitä vielä kantamuksineen juosta laivasta ratikkaan, että sitten varmasti ehditään junaan.



Onkos teillä nyt syysloma ja jos on niin mitenkäs se on lähtenyt käyntiin?








Follow me now on: FACEBOOKBLOGLOVININSTAGRAMTWITTER

3 comments

  1. Huii, upeita kuvia! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, ihana kuulla että säkin tykkäilet! :)

      Delete
  2. Ihania kuvia :)

    http://sinaviola.blogspot.fi/

    ReplyDelete

© Jere Viinikainen
Maira Gall