Aug 29, 2014

NEW YORK: WEEK3

Kolmas viikko New Yorkissa alkoi hieman erilaisissa merkeissä, kuin kaksi aiempaa. Osa meidän kielikurssilaisista lähti meinaa jo kahden viikon oleskelun jälkeen kohti kotimaataan ja kampusalueelle ilmaantui uusia kasvoja vanhojen tilalle.

Alkuviikko meni aikalailla samoissa merkeissä kuin aiemmatkin. Opiskelua kerran päivässä, vapaa-aikaa, aktiviteetteja ja ruokailuja. Tuli siinä yhtenä iltapäivänä käytyä myös leffateatterissa, joka oli kuin suoraan vanhanajan leffasta. Keskiviikkona meillä oli kuitenkin erityinen päivä, sillä oppitunnit oli peruttu ja alkupäivä oli täysin vapaa! Tuo vapaa-aika aamupäivästä näytti tulevan tarpeeseen, sillä yöunet jatkuivat aina iltapäivälle saakka. Iltapäivälle me lähdimmekin sitten kohti New Yorkin keskustaa, jossa meidän oli määrä viettää loppu päivä.

New York oli ja tulee aina olemaan ihan tajuttoman hieno kaupunki. Jo ennen matkaa mä mietin mielessäni, että mä tuun kuitenkin jossain vaiheessa eksymään sinne ja sitten haahuilen sielä ihan ku jossakin leffassa. Noh, arvatkaas eksyinkö? - Tuona kauniina keskiviikkona meillä oli alkuun pari tuntia vapaa-aikaa ja se menikin sitten shoppaillessa. Siinä sitten kun lähdin ajan loppuessa kohti tapaamispaikaamme niin tietenkin eksyin ja suuntavaisto petti. En sitte enää tienny että mistä suunnasta mä oikeen oonkaan tullut, saati minne menisin. Onneksi ystävällinen postelijooni sitte osas auttaa paniikissa olevaa turistia.

WP_20140716_22_43_39_Pro__highres

WP_20140716_18_46_34_Pro__highres

WP_20140715_12_11_27_Pro__highres

Samana iltana, kun koko ryhmä oli saatu kasaan, me lähdimme kohti Broadwaytä ja tarkemmin ottaen katsomaan Aladdin musikaalia. Joka ikinen, joka on New Yorkissa ollessaan käynyt katsomassa musikaalin, on kehunut sen maasta taivaaseen, enkä mäkään nyt voi siihen poikkeusta tehdä. Se oli aivan mieletön. Koko päivän sitten kruunasi öinen New York, jonka näimme lähtiessämme busseilla kohti kampusta. Suuri omena täynnä ihmisiä, ruuhkia, valoja ja menoa. Aamusta iltaan ja joka päivä. Ihan hullun hienoa!

Viikonloppuna me lähdimme Bostoniin. Mulla ei ennen matkaa ollut mitään mielikuvaa kyseisestä paikasta, mutta pakko sanoa, että nyt on ja kaikki vain positiivista. Boston on älyttömän viihtyisä kaupunki. Se on valtava ja vanha, mutta se on rauhaisa, toisin kuin New York. Mä itseasiassa tykkäsin siitä ehkä vähän enemmänki ku Nycistä just sen takia, ettei se ollu niin hektinen.
Meillä oli viikonlopun aikana paljon vapaa-aikaa, joka meni, yllätys yllätys, pääosin shoppaillessa. Matkalla oli myös turistikierros, jonka aikana me käytiin läpi tärkeimmät muistomerkit ja nähtävyydet, ihasteltiin Harwardin yliopiston kampusaluetta, sekä tutkailtiin kaupungin kokoa pilvenpiirtäjän huipulta.

WP_20140718_16_56_07_Pro__highres

WP_20140718_16_56_20_Pro__highres

WP_20140719_17_49_07_Pro__highres

WP_20140719_10_07_29_Pro__highres

WP_20140718_16_42_04_Pro__highres

Viikko oli kaikkinensa onnistunut ja upea. Vaikka päivät alkoivat tossa vaiheessa jo mennä aika tutulla mallilla, niin kyllä joka päivälle oli kuitenkin jotain uutta ja erilaista. 

Jos sulta on jäänyt aiemmat New York -postauket lukematta niin niihin pääset tästä ja tästä

Aug 23, 2014

THE PELICAN

WP_20140823_19_08_5711_Pro

Pelican

WP_20140823_19_01_0211_Pro

Shirt: USA | Jeans: Studio25 | Shoes: Vans



Mulle kuuluu hyvää! Mun syksy on täynnä yhtä sun toista ja pääosin koulua ja yo-kokeisiin lukua. Siinä samalla pitäisi sitten ehtiä treeneissäkin käydä, ja tietenkin ottaa myös aikaa ilman sen kummempaa ohjelmaa. Kiireistä aika, mutta silti mun elämä tuntuu rullaavan hyvällä mallilla ja koulustressin ohella oon onnistunut myös nauttimaan hetkistä.

Mun oli tänään tarkotus lueskella bilsaa, mutta tapani mukaisesti aina löytyi jotakin mielenkiintoisempaa ja "parempaa" tekemistä. Reilu kuuden tunnin vetkuttelun jälkeen mä sitten istuinki jo työpöytäni ääressä kirjat auki ja sitten se alkoi, ihana ilta-aurinko. Noh, eihän sitä hetkeä voinnu pimeessä huoneessa viettää vaan niin mä sitten nappasin kamat mukaan ja lähdin kuvailemaan. Taas kerran vaan mä, kamera, jalustin ja itselaukaisin. Ihanaa! Toi päällä oleva pelikaanipaita ja noi ihanat Vansit on muuten mun New Yorkin reissulta. Matkalta tarttui noitten lisäksi mukaan lähes matkalaukullinen kaikkea ihanaa, mutta niistä sitten tulevissa postauksissa.

Niin ja tähän loppuun sitten vielä vähän infoa. Osa teistä muistaakin ku mä jonkun aikaa sitten kirjoittelin Sosiaalisesta mediasta (tästä postaukseen). Siinä samalla sitten kerroin, kuinka vähensin omaa somettamistani poistamalla Twitterin ja Ask.fm:n. Nyt mun on pakko sanoa, että mä oon addiktoitunut. Mä en vaan voi olla ilman niitä ja niimpä ne nyt sitten keikkuvatkin tuolla ylärivissä. Jälleen. 


Sä löydät mut myös täältä:

Instagram: @Jereviin
Twittern: @Jerevii
Ask.fm: @Jerevii

Aug 21, 2014

ME, MYSELF AND CAMERA

IMG_279911

IMG_27911



Untitled-21 Koska fysiikan magneettikenttien laskeskelu ei illalla suihkun jälkeen enää kiinnostanut niin päätin pistää pystyyn oman kotistudion ja niimpä kaivoin kameran jalustoineen, hain tehokkaan valaisimen ja pistin huoneeni uuteen uskoon. Valoja ja varjoja, taiteellisuutta ja vaan mä ja kamera. Rentouttavaa ja vapauttuvaa...

Aug 17, 2014

TUBECON 2014

WP_20140816_13_34_32_Pro

WP_20140816_14_00_47_Pro

Se ainakin puoli vuotta jokaisen tubaajan huulilla pyörinyt päivämäärä on nyt sitte ollutta ja mennyttä. Nyt puhun siis huikeasta Tubeconista, joka järjestettiin Hartwall areenalla.

Meikäläinen tuumaili pitkään sitä, että lähdenkö junalla kohti Pasilaa, vai en. No perjantai-iltana tuli sitte liput ostettua ja lauantai päivä vierähtikin junamatkan päässä, pääkaupunkiseudulla.
Päivä oli kyllä unohtumaton ja seitsemän tuntia yli 5000 muun ihmisen seassa meni kuin siivillä. Päivän aikana tuli tavattua upeita ihmisiä ja tietenkin seurattua Tube Awards Gaalaa. Jo ne kaikki ihmiset ja se tunnelma oli tulemisen arvoinen, Robinista, Mustasta Barbaarista ja muista esiintyjistä puhumattakaan. Meitssi tykkäs!

WP_20140816_18_52_04_Pro

Päivän aikana meikäläisen pääkopassa iti taas ajatus siitä, että kokeilisin itsekkin tuota kameralle höpisemistä. Mitäs mieltä te olette, pitäiskö mun kokeilla videon tekoa vai pidättäytyä vain tässä kotoisassa kirjoittelussa?

Aug 15, 2014

NEW YORK: WEEK2

WP_20140710_14_11_28_Pro__highres

Toinen viikko New Yorkissa vierähti täysillä käyntiin jo maanantaina. Meillä jatkui oppitunnit, tai no oikeastaan ne pääsivät vasta nyt kunnolla käyntiin. Koska kyseessä oli siis kielikurssi niin suurena osana matkaa oli kielen opiskelu ja siihen käytettiinkin aikaa. Meillä oli joka arkipäivä neljä tuntia opiskelua. Opiskelu poikkesi kuitenkin paljolta siitä, mitä se Suomessa on: kirjan tehtäviä tehtiin vähän ja aika käytettiin paritöihin, suullisiin tehtäviin ja erilaisiin leikkeihin, joissa kielitaito ja varmuus kasvoivat kuin itsekseen. 
Oppituntien lisäksi meillä oli aina jotakin aktiviteettiä päivälle ja alkuviikolla se tarkoitta jotakin pieniä ryhmätymis tyyppisiä leikkejä ja pelejä kampuksen alueella.

Keskiviikko meillä oli täysin oppitunniton ja lähdimmekin heti aamupalan jälkeen Nyciin, jossa meitä odotti opas. Kuljimme oppaan kanssa kävellen Nycin katuja hänen kertoessa mielenkiintoisia yksityiskohtiä kaduista, muistomerkeistä ja ylipäätään miljööstä. Kierroksen aikana tutuksi tulivat Wall Street, WTC:n kaksoistornien muistomerkki, Central Park ja Time Squar!

WP_20140710_10_37_53_Pro__highres

WP_20140710_11_15_47_Pro__highres

WP_20140710_11_39_39_Pro__highres

WP_20140710_15_07_22_Pro__highres

WP_20140710_15_15_32_Pro__highres

WP_20140710_15_24_55_Pro__highres

Torstaina ja perjaintaina meillä jatkuivat sitten normaaliin tapaan oppitunnit. Oikeastaan koko neljän viikon aijan me käytettiin ihan älyttömän paljon aikaa pohdintaa vaativiin tehtäviin, jotka olivat jollain tapaa kytköksissä toistemme kulttuureihin. Me keskusteltiin niin toisten oppilaiden ku opettajanki kanssa siitä, miten jotkin jutut tehdään omissa maissamme ja miten ne sitte eroaa tavasta, jolla ne tehää toisaalla. Tälläset tehtävät oli mun mielest ihan parhaita ja näitten parissa se aikain sitten tuntui kuluvan ku siivillä.
Ja ohjelman mukaisesti meillä oli taas kumpanakin päivän iltaohjelmaa ja torstaina se tarkoitti tivolia. Kyseinen tivoli oli kyllä ihan eri luokaa kaikkine laitteineen, kuin suomessa kiertelevät tivolit. Niinhän se onkin, että Amerikassa kaikki on isompaa...

WP_20140710_16_41_28_Pro__highres

Päivät menivät älytöntä vauhtia ja sellaisia tyhjiä kohtia päivään ei juurikaan mahtunut, vaan tekemistä oli joka hetkelle. Lauantaina, kun koulu oli viikon osalta saatu päätökseen, me lähdimme Six Flags huvipuistoon. Six Flags on siis suuri huvipuistoketju, joka on valloittanut monia maita USA:n alueelta. Vaikutelma huvipuistosta oli ihan tajuton. Jo pelkästään se alue oli niin valtava, etten edes tiedä miten niitä laitteita kuvailisin. No joka tapauksessa, me vietimme kyseisessä paikassa koko päivän juosten ja jonottaen (jonot saattoivat kestää tunnin) toinen toistaan hienommissa laitteissa. Tulipahan reissulla myös koettua maailman korkein vapaapudotus...

WP_20140712_10_39_11_Pro__highres

WP_20140712_13_43_57_Pro__highres

Six Flags reissun jälkeen jalat olivat kyllä niin poikki ja halki ja vaikka mitä, että oma sänky tuli illalla kuin tilauksesta. Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina, me hypättiin taas heti aamupäivällä busseihin. Tällä kertaa suuntana oli meren rannalla järjestetyt Lobster Festit. Lobster Festit olivat kuin suuret markkinat, joissa nimensä mukaisesti toimi punaisena lankana hummeri. Kaikkine myyntikojuineen paikka oli melko mukava. Joka paikasta sai hummeri: oli hummerihodaria, hummerisalaattia, friteerattua hummeria.... Löytyi seasta myös friteerattuja Oreo keksejä, jokaiselle siis jotakin. 
Ite en hummeriruokia maistellut niiden suolaisen hinnan takia ja niimpä tyydyin päivän aikana syömään ihan älyttömän hyvän rapuannoksen. Täytyy kyllä sanoa että kyllä ne amerikkalaiset vaan osaa sen epäterveellisen mutta niin hyvän kypsennys tavan: friteerauksen



Jos sulta on jäänyt postaus ensimmäisestä viikostani lukematta, niin siihen pääset tästä

Aug 11, 2014

TALLINN

WP_20140809_21_53_23_Panorama


Niin se vaan hujahti se reilu parin kuukauden kesäloma. Vaikka koulunpenkille paluu onkin tuntunut melko nihkeältä, niin kyllä se tuntuu mukavalta että neljän jakson jälkeen se on sitten lopullisesti ohi.
Meikäläisen viimeinen lomaviikonloppu vierähti perheen kanssa Tallinnassa. Pikainen ja ennen kaikkea stressitön tuulettumisloma naapurimaassa tuntui itse asiassa melko mukavalta ennen tätä ensimmäisen jakson alkamista.

Me lähdettiin matkaan jo lauantai aamuna ja näin ollen saavuttiin laivalla Tallinnan satamaan jo yhdentoista aikoihin. Meillä oli siis koko päivä aikaa kierrellä vanhassa kaupungissa ihastelemassa vanhoja rakennuksia ja shoppaillessa.

WP_20140809_13_16_19_Pro

WP_20140809_11_31_41_Pro

WP_20140810_16_25_52_Pro

Meidän hotelli sijaitsi vanhassa kaupungissa alueella, jonne en ole aiemmilla Tallinnan reissuilla eksynytkään. Olikin kiva siis laajentaa näkemystä Vanhan kaupungin tarjonnasta. Heti majoittumisen jälkeen me lähdimme kiertelmään vanhaa kaupunkia ja tuli sitä poikettua myös Viru keskuksessakin shoppailemassa. Päivä meni aika nopeasti hyvässä säässä. Illalla lähdimme sitten porukalla syömään ja ruokailujen jälkeen lähdimme vielä ihastelemaan hämrätyvää keskustaa.

WP_20140809_22_39_23_Pro

Sunnuntaina me lähdimme huoneen luovutuksen jälkeen käymään bussilla vähän pidemmällä sijaitsevassa eläintarhassa. Mua kyseinen paikka ei juurikaan kiinnostanu ja niimpä vierailinkin ennen eläintarhan porteista astumista viereisessä kauppakeskuksessa ikkunaostoksilla.

Meidän laiva lähti sunnuntaina vasta illalla ja niimpä meillä oli oikeastaan koko päivä aikaa maissa, joten eläintarhakierroksen jälkeen pääsimme palailemaan rauhassa hakemaan laukkujamme.
Paluumatka kahden pitkän ja mukavan päivän jälkeen meni melko nopeasti ja jaloissa kyllä tuntui, että kaksi päivää on tullut käveltyä. Nyt on sitten hyvä aloitella tämä vajaa kahdeksan kuukauden loppukiri ennen valmistujaisia!



Milläs mielin te siellä ruudun toisella puolen olette palailleet kouluun tai töihin, 
vai jatkuuko jollain vielä kenties loma?

Aug 8, 2014

COUNTRYSIDE COLLECTION

summercollection


Viime viikonloppu vierähti lämpimissä merkeissä maaseudulla. Kuvailtua tuli niin paljon, että luulin jo kameran syöpyneen käsiini kiinni, mutta selvisin onneksi vain säikähdyksellä. Koska maalaismaisemassa on niin kiva kuvailla kaiken maailman ötököiden seassa, niin päädyttiin pitämään siskoni kanssa pienet photoshootit. Asukuven lisäksi napsastiin myös tuo yhteiskuva, jonka sitten editoin koko loppukesän upeimmaksi kesämalliston mainokseksi.

Asukuvien lisäksi pääsin myös leikkimään hämärtyvään iltaan pitkän valotusajan, jalustan ja inisevien hyttysten ja paarmojen kanssa.

IMG_060111

Untitled-1


SHIRT: Levi´s | SHORTS: Diy | SHOES: Gravis | SUNNIES: eBay



IMG_0659


IMG_1098

IMG_1095


Aug 5, 2014

NEW YORK: WEEK 1

WP_20140705_11_07_04_Pro__highres


Ihana päästä taas reilu kuukauden hiljaiselon jälkeen kirjoittelemaan tänne bloginkin puolelle! Pahoittelemaan mä en tätä taukoani ala, sillä sellaisia aloituksia löytää jo ihan turhan monista blogeista...

Noniin, eli kuten hehkutuksistani onkin varmaan jokaiselle käynyt selväksi, niin meikäläinen vietti neljä viikkoisen heinäkuun tuolla rapakon takana New Yorkissa kielikurssilla. Kuukauden mittaiselle matkalleni mahtui vaikka ja mitä ja niimpä päätikin kirjoitella jokaisesta viikosta oman postauksensa.

Matkani sai siis alkunsa levottomasti nukutun yön jälkeen tiistaina 2.7. Aamupalan ja viimeisten jännittelyiden jälkeen lähdimme puolen päivän aikoihin lentokentälle, jossa tapasin ensimmäistä kertaa ne 12 muuta suomalaista, joiden kanssa tulisin seuraavat viikkoni viettämään. Aika tuntui menevän ihan älyttömän nopeasti, lähtöselvitykset ja turvatarkastukset menivät yhdessä hujauksessa ja pian istuinkin jo koneessa, jonka oli määrä laskeutua New Yorkiin vajaa 9h lentomatkan jälkeen.

Untitled-2

WP_20140706_10_27_39_Pro__highres

Lentokentältä päästyämme hyppäsimme bussiin, joka vei meidät Manhattanin, pilvenpiirtäjien, keltaisten taxien ja väenpaljouden läpi kohti New Jerseytä. Majoituimme siis kampusalueella Madisonissa, New Jerseyssä. Madison on melko pieni kaupunki vajaa tunnin ajomatkan päässä New Yorkin keskustasta. Vaikka se vähän harmitti, ettemme majoittuneet New Yorkissa, niin kyllä tämän kuukauden jälkeen voin sanoa, että kyllä tuokin alue oli viihtyisää.

Ensimmäiset päivät menivät totutellessa vieraaseen elinympäristöön ja tietenkin tutustuessa muihin ihmisiin. Nopeasti alkoi kuitenkin päivärytmi löytyä, kaveripiirit muodostua eri kansallisuuksien väleille ja jännitys hälvetä. Meitä asui kampuksella samanaikaisesti noin 150 nuorta useista eri maista. Osa vietti heinäkuusta vain pari viikkoa, osa taas koko kuukauden.

Meidän ohjelma muodostui siten, että päivä jakautui kolmeen osaan, joissa kahdessa oli jotakin aktiviteettia ja yhdessä sitten oppitunnit. Tunnit olivat aina päivästä riippuen joko aamulla tai iltapäivällä neljän tunnin rutistuksena. Aktiviteetit olivat kaikkea pallopeleistä keilailuun ja rannalla olosta New Yorkin vierailuihin.

WP_20140704_20_50_24_Pro__highres

WP_20140704_21_49_46_Pro__highres

Koska ekalla viikolla ei vielä koulunpenkkejä päästy kokeilemaan, niin ohjelmaa oli vähän enemmän. Pienten leikkien ja pelien lisäksi kävimme mm. itsenäisyyspäivänä ihastelemassa upeaa ilotulitusta joka puolen tunnin odottelun jälkeen pääsi vihdoin alkamaan ja 15 minuutin ihastelun jälkeen tulikin jo sellainen olo, että koska tää oikeen loppuu.

Ensimmäisen viikon arkipäivät olivat nopeasti vierähtäneet ja pian olikin viikonlopun vuoro. Lauantaina lähdimme ihastelemaan New Yorkin nähtävyyksiä. Vierailimme lautalla vapaudenpatsaan luona, jossa pääsimme auringon paisteessa ihailemaan tuota vapauden symbolia. Vapaudenpatsaalta suunta jatkuikin bussilla ympäri miljoonakaupungin katuja kohti Empire State Buildingia, jonne pääsimme illan alkaessa hämärtyä. Auringon laskiessa maisemat kaupungin ylle olivat ihan mielettömät, eikä 80. kerroksessa tarvinnut pelätä sitä, että muut rakennukset peittäisivät näkymän.

Sunnuntaina me päästiinkin sitten ihastelemaan tuota valtavaa kaupunkia ihan katutasolta. Saimme aluksi pari tuntia vapaa-aikaa (lue: sjoppailuaikaa) 5th avenuella. 5th avenue oli upea katu kaikkine luksusliikkeineen ja pilvenpiirtäjineen. Tämän vapaa-ajan jälkeen matkamme jatkui Manhattanin toiseen osaan, Sohoon.
Soho on siis yksi Manhattanin osista ja se sijaitsee Chinatownin vieressä. Ilmapiiriltään se vaikutti paljon kotoisampaa ja asutetumpaa aluetta, kuin vilkas 5th ave. Sohossa meillä oli taas pari tuntia vapaa-aikaa, ja koska hintataso oli 5th aveen nähden edullisempi, niin olihan se pakko käydä vähän shoppailemassa. Jalat väsyneinä ja ostoskassit käsissä olikin sitten aika palata kampukselle nukkumaan ja siinä se ensimmäinen viikko sitten vierähtikin.

Untitled-1

WP_20140705_19_58_40_Pro__highres

© Jere Viinikainen
Maira Gall