Dec 29, 2014

THE WINTER FOREST

IMG_0562

Untitled-1

IMG_0545

IMG_0621

IMG_0616


WEARING:
JACKET: The Moment
SHIRT: H&M
KNIT: Seppälä
JEANS: Firetrap
SHOES: Dr. Martens

Talvessa parasta on se, miltä se näyttää kuvissa. Tätä asua voisi pitää historiallisena, sillä mulla ei oikeasti ikinä ole näin paljoa mustaa päällä samaan aikaan. Tästä asuvalinnasta olen saanut kuulla myös ystäviltäni, mutta jotenkin mä olen alkanut pitämään tämmöisestä yhdistelmästä niiden hieman erikoisten ja värillisten vaateiden sijaan. Olen myös jalat rakoilla sisään ajanut näitä mun uusia ihania Dr. Martenseja ja näyttänyt kylillä kulkiessani ihan pingviiniltä, kun olen jalat kipeänä koittanut saada jalkaa toisen eteen. Ehkä mä pääsen sitten ensi kesänä nauttimaan työni tuloksista ja kävelemään kivuttomasti ympäri maita ja mantuja...




Dec 26, 2014

MAHA TÄYNNÄ KINKKUA

IMG_05021

IMG_05081

IMG_04971

Mahani on ollut ratkeamaisillaan viimeiset pari päivää. Jouluruokaa on riittänyt, kuten myös hyvää seuraa, konvehteja, yhdessäoloa ja pitkiä yöunia. Jouluaatto meni hyvässä seurassa syöden sitä viime postauksessa mainittua riisipuuroa ja niinhän siinä kävi, että se manteli jäi taas kerran saamatta... Loput jouluaatosta menivät todella nopeasti saunoen, syöden, joululahjoja availlen ja sitten vielä illalla hautausmaalla tallustellen. 

Joululahjojani en taida tulla täällä esittelemään, mutta lyhyesti sanottuna tuli niin odottettuja lahjoja, kuin täysin yllätyksenä tulleita. Kameralaukun myötä uskallan vihdoinkin kiikutella kameraani ympäriinsä, uusissa ihanissa housuissa kelpaa kyllä tallustella ja muutamalla lahjakortilla päästäänkiin ostelemaan tarvittavia tuotteita.

Eilinen jatkoi hyvin samaa rauhallista linjaa jouluaaton kanssa ja tulipahan sitä kuvailtuakin (niitä sitten alkuviikosta...). Lyhyesti ja ytimekkäästi voin koota nämä joulupäivät erittäin rentouttaviksi ja nyt onkin sitten viikonloppu töitä ja sitten päästäänkiin nauttimaan rauhallisista välipäivistä ja Uudesta vuodesta!

Millaisissa merkeissä teidän joulu meni, 
entä löytyikö joululahjoista niitä odotettuja ja mieluisia lahjoja?

Dec 24, 2014

JOULUAATTO

IMG_0454234

Mäkin pääsin tänään vihdoin ja viimein loman makuun sillä olen tehnyt ihan älyttömän pitkiä työpäiviä eiliseen asti ja pitihän mulla olla tänäänkin työpäivä, mutta jostain kumman syystä sain sen vapaaksi. Tästä johtuen meikäläisen joulupyhyt menevät hyvässä seurassa jutellen, pelaillen lautapelejä, ulkoillen, saunojen, availlen lahjoja ja tietenkin syöden hyvää ruokaa.

Tämä loma tuli kyllä enemmän kuin tarpeeseen ja on ihanan rentouttava tietää, että ensi viikko on kokonaan vapaata niin töistä, kuin koulustakin, lukuunottamatta tietenkin niihin ylppäreihin lukemista, jotka muuten lähenevät uhkaavaa vauhtia... No joka tapauksessa, nyt kun ollaan koko syksy tässä valiteltu siitä kuinka aika menee kamalaa vauhtia, niin nautiskellaan ainakin näistä muutamista vapaapäivistä!

Nyt mä kuitenkin lähden syömään sitä joka jouluista riisipuuroa ja etsiskelemään sitä mantelia, jota en yleensä ikinä puuron seasta löydä vaikka söisinkin useamman lautasellisen... 




Oikein ihanaa ja rentouttavaa joulua ja Uutta vuotta teille kaikille sinne ruudun toiselle puolen!

Dec 20, 2014

UUSI AIKAKAUSI

since2013

Kuten olenkin tässä jo jonkin aikaa hieman vihjaillut, niin blogissani alkaa pikkuhiljaa uudet tuulet puhaltelemaan. Ensi vuonna tulee tapahtumaan kaikkea uutta ja jännää sosiaalisessa mediassa ja samalla siis myös täällä blogini puolella. Uudistus alkoi blogini ulkoasun muokkailuista, jonka takia blogini piti ovensa suljettuna nämä pari päivää. Painotus siirtyy aina vain enemmän valokuvaukseen ja mä voin sanoa että oon jo nyt ihan älyttömän innoissani ensi vuodesta! Mä en kuitenkaan ala paljastelemaan mitään, sillä teitä on vaan niin kiva pitää pienessä jännityksessä. Kaikki siis ajallaan ja muistattehan että Facebook -sivut ovat helpoin tapa pysyä perillä asioista

Dec 16, 2014

ELÄMÄNI AAKKOSET

IMG_0434

Lueskelin tässä eräs kaunis, pimeä, sateinen ja kiireinen päivä blogia, jonne eksyin ihan sattumalta. Löysin sieltä postauksen elämäni aakkosista ja siinä lukiessani kyseistä postausta muistui mieleeni, kuinka eräs ihana lukijani tässä keväällä toivoi minun tekevän kyseisen postauksen. Nyt siis Matti Myöhäsenä tartutaan härkää sarvista kiinni ja aloitetaan!

A: Aamupala. Aamupala on mulle se virtalähde, jolla jaksan porskutella eteen päin. En juo kahvia, joten aamulla tulee ajasta riippuen syötyä jotakin ja juotua yleensä iso lasillinen vettä. Joka ikinen aamu.

B: Blogi. Blogi on iso osa mun elämää. Se on pyörinyt elämässäni nyt reilu vuoden ajan ja voin sanoa, ettei tämän vuoden aikana ole ollut päivää, ettenkö olisi jossain välin ajatellut blogiani ja tulevia postausideoita

C: CD. En ole oikestaan ikinä osannut kuunnella CD-levyjä. Liekö syy siinä, ettei mulla ikinä oikein CD-levyjä ole ollut, vai siinä että olen vain mukavuuden haluinen ja on paljon helpomaa vaan laittaa Spotfy päälle

D: DVD. Kylmänä, pimeänä ja sateisena päivänä on mukava käpertyä sohvalle katselemaan jotain hyvää leffaa.

E: Elämä. Mulla on aina ollut tarve elää elämää sellaisena, kuin sen itse olen halunnut. Olen tehnyt asioita, joista mä itse nautin ja oppinut myös nauttimaan niistä arjen pienistä hetkistä ja näin kulkenut sitä omaa polkuani.

IMG_0437

IMG_0436

F: Fiilis. Tämä sopii hyvin tuohon edelliseen kohtaan, sillä mulle on tärkeetä tehä asioita fiiliksen pohjalta. Saatan hyvin lähteä vaan käymään jossain tai tehdä jotain, vain sen takia, että se nyt vaan tuntui hyvältä idealta.

G: Gorillat. Gorillat on jänniä eläimiä. Jokin niissä viehättää, mutta toisaalta ne ovat hiukan epämiellyttävän näköisiä

H: Hiljaisuus. Tämä on aika kaksipiippuinen juttu. Voisin sanoa, etten viihdy yksinään hiljaisuudessa mietiskellen maailman menoja, mutta toisaalta kyllä mä hälinän jälkeen kaipaan aina semmosen pienen breikin yksinäni.

I: Ilta. Olen todellinen iltaihminen. Aamuisin en millään jaksaisi nousta ylös ja kelloa tulee torkuteltua aivan liikaa ja iltaisin se nukkumaanmeno tuppaa venymään ja venymään.

J: Jere. Se olen minä. Minä itse ja Oman Elämäni Kuningas

K: Kamera. Olen päässyt oikeastaan kuvankäsittelyn kautta tutustumaan valokuvaamiseen, ja se homma on kyllä koukuttavaa

L: Lukeminen. En voi sietää lukemista. En osaa istuutua paikoilleni, avata kirjaa ja alkaa lukemaan. Ainoat kirjat mitä mä luen Aku Ankkojen lisäksi on koulun pakolliset romaanit, ja niissäkin juttu menee yleensä niin, että luen kirjan puoleen väliin ja ajan loppumisen vuoksi lukaisen netistä juonikertomuksen kyseisestä teoksesta

M: Maailma. Olen aina pitänyt matkustelusta ja voinkin sanoa, että kyllä kokemukset on mulle tärkeämpiä ku materia. Voisinkin ihan hyvin vaan kävellä lentokentälle, lentää jonnekkin, tutustua paikkaan ja sitten taas jatkaa matkaa jonnekkin muualle

N: Nimimuisti. Mun on pakko myöntää, että mulla on tooodella huono nimimuisti. On paljon melko läheisiäkin ihmisiä, joiden nimiä mä en yksinkertaisesti muista. Tästä nyt esimerkkinä vaikka osa meijän luokkalaisista, joiden kanssa olen tässä ollut samalla luokalla nyt reilu kaksi vuotta. Että silleen...

O: Omanlainen. Olen aina ollut oman tieni kulkija. Olen valinnut minua kiinnostavat reitit ja tehnyt asiat omalla tavallani.

IMG_04351

P: Puuro. Pienenä en voinut sietää puuroa. En missään muodossa, enkä missään määrin. Nyt kuitenkin tämän syksyn aikana siitä on tullut ihan joka-aamuinen osa mun päiviä. Joka ikinen aamu on nyt tämän reilu kuukauden ajan alkanut puurolla.

Q: Quotes. Aina silloin, kun ei oikesti ole mitään järkevää tekemistä, on kiva lueskella netistä löytyviä Quotes-kuvia ja näin saada vähän inspiraatiota elämään

R: Ranskalaiset. Siis välillä tulee vaan ihan jäätävä himo semmosiin suolaisiin ranskalaisiin, en edes tiedä miksi, mutta joka tapauksessa Nam Nam

S: Sisukkuus. Olen aina ollut oman tieni kulkija ja kun mä jotain päätän, niin pyrin tavoitteisiini vaikka mikä olisi. Koko muu maailma sumentuu, kunnes haluttu asia on saavutettu

T: Talvi. En todellakaan ole talvi-ihmisiä. Olen jo päättänyt, että kun elämä tästä lähtee kulkemaan, niin asustelen sitten kesät täällä Suomessa ja talvet jossain lämpimässä. Lottovoitto on siis erittäin tervetullut

U: Unelmat. Unelmat on mulle tärkeitä. Ne eivät ole vain unelmointia varten, vaan jos mun päähäni iskostuu jokin unelma, jokin asia jonka haluan toteuttaa, niin sitten mä lähden ajamaan kyseistä asiaa eteenpäin

V: Vasen. Meikäläinen on vasenkätinen ja ylpeä siitä, vaikka se koulussa erityisesti musiikkissa onkin paljon ongelmia tuottanut, kun on pitänyt soittaa kitaraa tai rumpuja. Niimpä muistan vieläkin musiikinopettajamme "kauniit" sanat: "Otat nyt vaan sen oikeakätisten kitaran ja soitat sillä. Se on ihan yhtä helppoa, kuin vasenkätisten kitaralla..."

X: X-akseli. Tämä oli kirjain, johon en meinannut millään löytää sanaa, joten matikanläksyjä tehdessäni tuli mieleen niinkin hieno sana, kuin x-akseli. Olen aina pitänyt matikasta. Vaikken ikinä ole ollut mikään kamala panostaja ja pohdiskellut yhtä matikantehtävää useita tunteja, niin kyllä se on jotenkin aina ollut yksi niistä lempiaineista koulussa

Y: Yöt. Yö on jotenkin maagista aikaa. Kaikki näyttää ihan erilaiselta, maaseudun pimeydessä näkee upean tähtitaivaan, kaikki tuntuu hidastuvan... Erityisesti kesällä öisin on jotenkin rauhoittavaa pyöräillä ympäriinsä, kun huomaa, että koko kaupunki on oikeasti nukkumassa ja siinä olet vain sä ja tyhjä maailma

Z: Zorro. Mun on pakko myöntää, etten ole ikinä katsonut yhtäkään Zorroa alusta loppuun. Tämä sama koskee itse asiassa myös Titanickia ja Taru sormusten herrasta -elokuvia... Että silleen

Å: Åre. Olen nuorempana lasketellut. Laskettelin useamman vuoden kunnes sitten lopetin kun karate vei mukanaan. Pidin aina isoista ja pitkistä rinteistä ja olisin halunnut lähteä laskettelemaan Åren rinteille

Ä: Äiti. Se ensimmäinen opittu sana ja aina yhtä tärkeä

Ö: Öljy, tai tarkemmin ottaen bensa. Olen aina pitänyt bensan tuoksusta ja pienempänä kun kävimme autolla tankilla ni mun piti titenkin avata ikkuna ja haistella sitä bensaa...

Dec 14, 2014

VIIKKONI STADILAISENA

WP_20141210_19_30_33356_Pro

Tämä on nyt kunnon kuulumispostaus, sillä valokuvaaminen on jäänyt todella vähälle, mutta mun elämässä on kuitenkin tapahtunut niin paljon että haluan tulla teillekkin kertoilemaan

Olen vieraillut kuluneella viikolla kolmesti Helsingissä. Kaksi niistä oli erittäin onnistuneita, mutta kolmannesta en voi sanoa samaa. Keskiviikkona kävin kokemassa Helsingin tuulisen sään ja tihkusateen, kun lähdin iltasella junalla haastateluun. Pääsin siis haastateltavaksi erääseen bloggaajista kertovaan nettisarjaan ja siinä mä sitten kertoilin elämästäni ja blogistani kameroiden taltioidessa naamaani. Kyseinen projekti oli kyllä ihan älyttömän hieno, enkä malta odottaa että pääsen näkemään valmiin jakson, joka pamahtaa pyörimään tammikuun loppupuolella (siitä enemmän sitten)

Toinen vierailu sijoittui perjantaihin, kun olin saanut nimeni erääseen kutsuvierastilaisuuteen Fredan Tivoliin. Voin sanoa, että hukkaan meni koko reissu, sillä väen vähyys ja mitätön panostus tapahtumaan sai mut lähtemään kohti kotia jo reilu tunnin istuskelun jälkeen.

Kolmannella kerralla, elikkä toisin sanoen lauantaina meikäläinen lähti moikkaamaan erästä vanhaa ystävää jonka viime tapaamisesta on jo ihan liian pitkä aika. Päivä oli huippu, juttua riitti, kaupoissa tuli pyörittyä, tuli syötyä hyvää ruokaa ja kahvillakin ehdittiin käydä. 

Tämän Helsingissä ramppaamisen jälkeen olen sitten viimeistellyt mun lukion kuvataidediplomityötäni, jonka julkaisen sitten kyllä täälläkin, mutta tässä alla vain pieni sneak peak työhöni liittyen... 
Olen myös haaveillut ulkomaanmatkoista ja viettänyt tylsistyneenä aikaani kamerani kanssa. Olen istuskellut kameran edessä, väännellyt naamani ja naureskellut sille miten upeita otoksia olen saanut aikaan. Luovaa...

omakuva

kuvataidetyö


Dec 12, 2014

MILLAISTA MUSIIKKIA KUUNTELEN?

WP_20141210_19_30_3335face_Pro

Mun oli koulussa tarkoitus kirjoittaa essee otsikolla: "Musiikki vie mukanaan." Mä aloin miettimään, että mitä mä tästä kirjoittaisin ja samalla mulle tuli mieleen, että musiikki tuntuu usein olevan ihmisille yllättävän henkilökohtainen asia. Yleensä toisten kysessä musiikkimausta, lähdetään hakemaan kierrellen ympäripyöreää vastausta ja sanotaankin usein vain: "no vähän kaikkea..." Mun mielestä tää on outoa, vaikka voin kyllä avoimesti sanoa, että syyllistyn tähän itsekkin.

Musiikkin on mulle kuitenkin tosi iso osa elämää. En missään nimessä ole instrumenteista puhuttaessa musikaalinen, mutta puhunkin nyt musiikin kuuntelusta. Kuuntelen päivittäin musiikkia. En voi lähteä lenkille, mikäli en löydä kuulokkeita, joiden kautta kuunnella menevää musiikka, ja vastaavasti iltaisin joku tsemppaavaa biisi rauhoittaa ja antaa voimaa painaa eteen päin seuraavana päivänä.

Olen nyt viettänyt Spotifyn kimpussa viimeiset 2 vuotta ja sinä aikana on soittolistoilleni ilmestynyt melkoinen määrä biisejä. Päätin tässä yksi päivä upottautua niiden ihmeelliseen maailmaan ja keräilinkin soittolistaltani ne tän hetken kuunnelluimmat biisit.



















Dec 10, 2014

THROWBACK TO ABROADS

WP_20140727_15_08_05_Pro__highres

Untitled-2

Untitled-1

Untitled-3

Ulkona oleva harmaus ja elottomuus on masentavaa. Valoa ei riitä, vettä tulee ja katsoi sitä minne tahansa, niin tuntee olevansa harmauden ympäröimänä. Toisaalta mä kuitenkin kesäihmisenä tykkään tästäkin säästä hiukan enemmän kuin niistä kymmenistä pakkasasteista ja lumikinoksista. (nekin on kyllä osa jouluaattoa ja uutta vuotta...) 

Tuntuu vaan koko ajan, että tekisi mieli lähteä jonnekkin lämpimään, ottaa vaan lento ja lentää jonnekkin kauas ja jättää koko Suomi hetkeksi unohlaan. Olla vaikka viikko jossakin ja sitten kyllästyä paikkaan ja lähteä toiseen maahan, kunnes saa matkailusta tarpeekseen ja tekee mieli palata Suomeen. Toisin sanoen tekisi mieli elää fiiliksen pohjalta ja unohtaa se kaikki turruttava ja yhdessä paikassa pidättelevä maailma ja heittäytyä ja kokea. Tämmösiä haaveita on meikäläisen päässä pyörinyt ja saa nyt sitten nähdä, että millaisissa merkeissä mun ensi vuosi menee, kun lukio on saatu päätökseen... 
Tällä hetkellä semmosia ihanalta kuulostavia kohteita on Aasia, Espanja, USA ja noh, yleisesti vaan kaikki ihanat lämpimät maat!


Jos sä saisit lähteä ihan minne päin maailmaa vaan, minne sä lähtisit?

Dec 8, 2014

10 ERIKOISTA FAKTAA

IMG_0338467

1) Aina kun katselen vaikka Youtubesta videoita, pyrin löytämään sen kohdan videosta, jossa video on tasan puolessa välin. Seurailen sitä alhaalla kulkevaa palluraa, joka näyttää, että missä kohdin videota ollaan ja koitan vaan yksinkertaisesti tarkastella, että koska se on tasan videon puolessa välin. Tässä tilanteessa mulla mee usein viedosta aina pätkä ohi, sillä keskittyminen itse videoon herpaantuu

2) Kuvien nimeäminen. Jos mulla vaikka sattuisi olemaan kuva, jonka alkuperäinen nimi on IMG12.jpg, niin kun lähden kuvaa ensimmäisen kerran koneella käsittelemään, nimeän käsitellyn version sitten IMG1213.jpg. Nimeän joka käsittelyn jälkeen kuvan eri nimellä ja lopulta mulla saattaa olla kuva, jonka nimi on IMG12213049147174_jere.jpg. Ei siis kannata ihmetellä blogista löytyvien kuvien erikoisia ja pitkiä nimiä

3) Aina kun mä ole saunassa, niin mä ajattelen, että jos mä otan oikein kovat löylyt, niin mä laihdun. Onhan se nyt vaan ilmiselvää, että siinä laihtuu kun alkaa hikoilemaan, hehe... Toisin sanoen alan sitten saunomisen loppuvaiheessa heittämään vettä, jotta saan hien pintaan ja siinä samalla mä ajattelen, että hei nyt mä laihdun tässä tekemättä mitään!

IMG_038823454

4) Mulla on ihan omanlainen tapa aloittaa läksyjen teko. Kun tulen koulusta kotiin, jään katselemaan telkkaria siihen asti, että on ruoka. Ruuan jälkeen pääsen jo reppuni kanssa omaan huoneeseen. Huoneessa selailen vielä puhelintani ja löydän kaikkea mielenkiintoista ja siinä menee taas hetki. Tämän jälkeen pääsen jo selailemaan koulukirjani ja organisoimaan, että mitkä läksyt teen ekana ja mitä ei sitten tarvitse tehdä ollenkaan. Tämän jälkeen tulee taas jotakin pakko hoitaa -tekemistä ja sitten huomaankin, että kello on puoli kahdeksan illalla ja pakotan itseni läksyjen tekoon. Sitten käytänkin loppuillan niiden koulukirjojen parissa.

5) Pienenä mietiskelin, että onkohan elämä ollut mustavalkoista ajalla, jolta on vain mustavalkokuvia. Vaikka mä tiedän, tai ainakin uskon että ajatukseni eivät ole vedenpitäviä, niin kyllä mä vielä nykyisinkin mietin tätä ja pohdin, että onkohan aina ollut värit, vai onko värit tulleet vasta värikuvien myötä

6) Mulla on todella erikoinen suhde mun hiuksiin. Minun ja hiusteni suhde on koko ajan semmoisessa temmellyksessä, ettei loppupeleissä mun hiuksille tapahdu mitään. Toisena hetkenä mä haluan vaaleaa ja siistiä ja toisena hetkenä tummaa, pitkää ja sotkuista. Tästä johtuen, mä olenkin todella huono tekemään hiuksilleni yhtikäs mitää. Muttamutta, nyt taitaa olla edistystä havaittavissa, sillä viimeisimmässä visiossani ollaan pysytty jo useampi viikko, joten kohta saattaapi tämän hepun kuontalo uudistua.

7) Olen torkutuksen maailmanmestari. Mulla on semmonen herätyskello, josta löytyy siitä päältä nappi, jota painamalla se menee automaattisesti 5min torkulle. Sitten aina iltaisin, kun laittelen herätyksen soimaan, laitan sen herättämään jo vähintään puoli tuntia ennen kuin mun oikeasti pitäisi herätä. Noh, tässä on kuitenki varjopuoli, sillä toi torkutus ei kestä loputtomiin, vaan joskus 40 minuutin päästä se ei enää soikkaan. Tästä johtuen on sitten muutamana aamuna tullut nukuttua ensimmäiset oppitunnit...

IMG_034424

8) En juo kahvia. En ole ikinä opetellut juomaan sitä, enkä kyllä oikeastaan haluakkaan opetella. En ole ikinä ymmärtänyt sen pointtia: harva oikeasti on alusta asti pitänyt siitä, mutta on sitten pakottanut itsensä juomaan sitä ihan vain siksi, että se nyt vaan kuuluu juoda kahvia. Tästä päästäänkiin pienellä hypyllä tilanteisiin, joissa sä olet kylässä jossain, etkä juo kahvia ja sitten sinulta kysytään, kysymys, että noh otatko sinä kahvia ja kieltäydyttyäsi saat tokaisun: "No kyllä sitä nyt kahvia jo tuon ikäisenä pitäisi osata juoda"... Tämä on todellakin niitä ainoita kysymyksia, jonka häiritsevyyden tietävät ihmiset jotka eivät itse juo kahvia

9) Kun ostan uusia vaatteita, mun pitää aina miettiä tarkaan, että koska mä otan sen käyttöön. En voi ikinä vain nypätä sitä hintalappua pois, saati heittää sitä heti päälleni. Täytyy laittaa se kaappiin ja suunnitella sopiva päivä, sillä eihän sitä uutta vaattetta nyt voi vaikka koeviikolla tai muuten lyhyenä koulupäivänä ottaa käyttöön. Myös muu asu pitää suunnitella etukäteen, ja miettiä, että mitä muita vaatteita mä laitan tän uuden vaatteen kanssa päälle. Vasta kun olen nämä asiat päättänyt ja on koittanut se päivä, kun uuden vaatteen voi laittaa päälle, voin ottaa sen hintalapunkin pois.

10) Mä olen sosiaalinen ihminen, vaikkakin ujo. Tämä kuulostaa ehkä oudolta, mutta mä olen oikeasti melko ujo. Vaikka itse koen itseni ujoksi, muut näkevät minut usein rohkeana ja sosiaalisena. Tämä johtuu siitä, että mä olen kokeilunhaluinen ja osallistun moniin asioihin yksin. Saatan olla yksin paikoissa, jossa on paljon ihmisiä ja tiivitä porukoita. Hetken yksinolon ja rohkeuden keräilyn jälkeen mä vaan nappaan itteäni niskasta kiinni ja hupshei, niin mä vaan teen uusia tuttavuuksia ja saan mukavia muistoja hienojen ihmiset kanssa




Löydättekö te jotain samoja erikoisia faktoja ittestänne, 
vai olenko mä ihan friikki?

Dec 5, 2014

SMILE AND THE WORLD WILL SMILE BACK

IMG_03472

IMG_03372

IMG_03382

Mä hymyilen paljon, olen aina hymyillyt ja tulen varmaan aina hymyilemään. Kerran televisiosta katsoin jotakin tieteellistä ohjelmaa, jossa kerrottiin, miten voi erottaa toisistaan tekohymyn ja aidon nautinnollisen hymyn. Erona näille on kuulemma se, että vain aidossa hymyssä silmien sivuille muodostuu ryppyjä. Tästä innostuneena lähdin peilin eteen ihmettelemään, onko mun hymy aito, vai vain pelkkä tyhjä vääristymä. Siinä hetken katseltuani huomasin, etten edes osaa nostaa suupieliäni, ilman että silmieni virelle muodostuisi ryppyjä. Ehkä olen vain todella ryppyinen, tai sitten vain nautin joka hetkestä.

Hymy tarttuu ja kun kerran saa hymyn suupielilleen, alkaa jo se oma hymykin hymyilyttämään. Oravanpyörä, jonka positiivisuudesta on vaikea päästä pois. Kun sä hymyilet sä luot myös tiettyä positiivisuutta muihin ja piristät kummasti muiden päivää. Suosittelen ainakin kokeilmaan...

Dec 2, 2014

SHOE LOVER

IMG_02401231

IMG_024212

Untitled-2

Catmandoo // Adidas // Vans // Converse

Untitled-1

Vagabond // Dr. Martens // Bianco


En oikein tiedä miten mä toisin tän asian esille. Mun olis pitänyt kertoa teille jo aikoja sitten tämä asia, mutta mä en ole vaan saanut aikaisin. Olen tarkoituksella lykännyt tämän asian esille tuomista, enkä ole vain halunnut kirjoittaa tästä... Mutta totuus on siis, että mä taidan rakastaa kenkiä.

Kenkäpareja on paljon helpompi ostella kuin vaikka farkkuja ja tuntuukin, että meneepä sitä mihin kauppaan tahansa, niin aina sieltä löytyisi jotkut kivat kengät mukaan. Hetki sitten kävin pyrähtämäsä eräässä Helsinkiläisessä Vintage liikkessä, josta mun mukaan tarttui Vagabondin kenkäpari. Kun olin näiden ihanuuksien kanssa päässyt kotiin, alkoi mun mieltäni himoita eräs toinenkin kenkäpari kyseisestä liikkeesta ja niimpä mun piti palata ostamaan vielä mustat ja upeat Dr. Martensit itselleni. Nyt mun kenkäkokoelma alkaa olla aika bueno, mutta vielä pitäisi jostain löytää ne täydelliset valmistujaiskengät...


Mikä pari mahtaa olla teidän lemppari?

Dec 1, 2014

NOVEMBER

Untitled-17

Jouluaattoon on 24 yötä, laskin ihan itse!

Meikäläisellä alkoi juuri lukion toiseksi viimeinen jakso ja nyt voidaan jo melkein sanoa, että abivuoden kanssa ollaan voiton puolella! Ihan outoa, että kohta on jo jouluaatto ja uusi vuosi, kun vasta äskenhän me makoiltiin tuolla ulkona ottamassa aurinkoa... No anyway, eiköhän aloiteta marraskuun tekemisten listailu:

Viime kussa mä olen...

...Katsonut The fault in our stars -elokuvan

...Jännitänyt ylppärikirjotusten tuloksia ja saanut biologiasta M:n ja ruotsista B:n

...Laskenut viikkoja koulun loppuun ja mulla on enää n. 17 viikkoa siihen, ettei mun tarvitse enää nousta kouluun!

...Ostanut itselleni vihdoin järkkärin

...Kuvaillut kiireestä ja valonpuutteesta johtuen ärsyttävän vähän

...Käynyt Helsingissä useaan otteeseen ja ihastellut jouluvaloja

...Ostanut kahdet ihanat kengät 

...Laiskotellut koeviikolla

...Ihmetellyt niitä kaikkia ihmeellisiä matikan ja fyysikan kaavoja

...Saanut Supernaturalin 5. kauden päätökseen, hups

Untitled-14

Untitled-13

...Ollut yllättävän aktiivinen Twitter puolella. Twitterissä meikäisen löytää @jereviin

... Selaillut aamuisin pitkän kaavan mukaan puhelinani sängyssä ja nautiskellut sängyssä makoilusta

...Herännyt todellisuuteen ja huomannut, että kohtahan pitäisi alkaa lukemaan kevään ylppärikirjotuksiin

...Miettinyt, että mitäköhän sitä pyytäisi joululahjaksi ja huomannut, että eihän mulla tänäkään vuonna tunnu olevan oikeen mitään semmosta, mitä mä haluaisin

...Suunnitellut tänne blogin puolelle erästä pikku ylläri, jota on tässä jo jonkin aikaa kyselty

...Ollut yllättävän aktiivinen tän blogin suhteen ja huomannut, kuinka paljon teitä on sinne ruudun toiselle puolen ilmaantunut.

...Jäänyt paljon jälkeen salkkareiden suhteen

...Ajellut iltaisin kavereiden kanssa autolla kuunnellen venäläistä radiokanavaa

Untitled-12

Untitled-1

...Pohtinut elämääni lukion jälkeen

...Saanut lykkäystä armeijasta

...Muistellut lämmintä, aurinkoista, rentoa ja ihanaa kesää

...Tehnyt suunnitelmia ensi kesän varalle

...Ollut yllättävän laiska ja nautiskellut vain makoilusta ja oleilusta




Tämmöstä on kuulunut meikäläisen marraskuuhun. 
Löytyykö teiltä jotain samoja kohtia, entä mitä te ylipäätän tykkäilette tämmösistä koostepostauksista?
© Jere Viinikainen
Maira Gall