Jun 5, 2015

YLPPÄREIDEN TARJOILTAVAT

IMG_6615_blogi_yo

Untitled-2_ruusuVALMIS_LATAA_blogi_yo_asu_koko

IMG_6593_blogi_yo

Super mahtavaa perjantaita!

Kuten edellisessä postauksessa meikäläinen vähän vihjailikin, niin tänään puhutaan ruuasta ja tarkemmin ottaen siitä, mitä meikäläisen ylioppilasjuhlista löytyi. Suunnittelemmin ruokalistaa melko kauan sillä siinä tuntu olevan niin paljo liikkuvia osia, jotka piti ottaa huomioon: ruokaa tuli olla tarpeeksi, piti olla sopivia vaihtoehtoja kaikkille ja sen lisäksi piti pitää mielessä, että vaikka tarjolla pitäisikin olla useampaa vaihtoehtoa, pitää kuitenkin pitää kohtuus, ettei tarjottavia jää järjettömiä määriä yli!

Tiesin heti, ettei meikäläisen juhlissa tulla tarjoamaan niitä perinteisiä voileipäkakkuja ja tavanomaisia täytekakkuja lusikkaleipineen ja siitä me sitten lähdimmekin listaa rakentamaan. Listailimme ylös erilaisia hyviä vaihtoehtoja, joita aloimme sitten lopussa karsimaan niin, että jäljelle jäi yhteensopiva kombo.

Suolaisten puolelta juhlista löytyi niin tavanomaisempaa kreikkalaista salaattia, kuin meikäläisen mielestä ihan tajuttoman hyvää savukalasalaattia (klick). Salaattien lisäksi tarjolta löytyi myös perinteisempiä lihapullia sekä paahtopaistia piparjuurismetan kanssa (klick)

Kun suolaiset oli saatu alta pois, päästiin vihdoin niihin tärkeimpiin tarjoiltaviin, eli makeisiin. Täälläkin varmaan on porukka huomannut, että meikäläinen viihtyy kädet jauhoissa ja niimpä halusin panostaa suussa sulaviin makeisiin tarjoiltaviin. Pitkän Googlettelun ja pohdinnan jälkeen päädyimme valmistamaan vaniljaisen täytekakun, joka erosi perinteisestä kermavaahtopommista täytteensä myötä. Kakku täytettiin mansikkaisella rahkatäyteellä (klick) ja koristeltiin tuoreilla marjoilla. Tämän lisäksi kakkupuolesta piti huolen ehkä maailman paras suklaakakku mitä oon ikinä maistannu! Pohjana toimi erittäin suklainen kakkupohja ja täytteestä vastasi suklaamousse (klick). Koko kakun kruunasi päälle kaadettu sulasuklaa sekä muutama tuore mansikka. Kakkujen lisäksi tarjolta löytyi vaniljaisia mini kokoisia kuppikakkuja (klick), sekä keksit.

Vaikka tekemistä riitti, valmisteluihin kului aikaa ihan älyttömästi ja ruokamäärä näytti valtavalta, niin kyllä se yllättävän hyvin hupeni. Kakuista ei jäännyt jäljelle mitään ja suurin osa muustakin tarjoiltavasta hupeni parempiin suihin viikonlopun aikana. 



Löytyykö muuten teiltä jotain perinteistä herkkua, jota juhlista täytyy löytyä, 
vai rikotteko mielummin rajoja ja kokeilette jotain uusia juttuja?


IMG_6627_blogi_yo

IMG_6629_blogi_yo_kakku

IMG_6625_blog_yo

Untitled-1_blogi_yo

IMG_6585_blogi_yo

4 comments

  1. Oh my, kuola alkoi valumaan kun luin noita herkkuja.. Ja ne näyttää myös super herkullisilta! <3_<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. NAM NAM, sitä ne kyllä olikin!

      Delete
  2. Voi miten ihania kuvia, mulle tulee nälkä noita kattoessa! Harmittaa kun itse en ehtinyt omissa juhlissa kuvaamaan eikä kukaan ollut kuvannut mun puolesta. Mulle kyllä äitin voileipäkakut on semmonen juttu mitä tiesin heti, että pitää omissa juhlissa ehdottomasti olla, ja lakkakermakakku!:D Mutta kyllä oon avoin myös kaikille uusille jutuille, varsinkin maistamaan aina muiden juhlissa, koska niistä saa sitten ideoita kun pitää järjestää omia juhlia:) Meidän juhlapöydän tarjoiltavissa näkyi uutena tänä vuonna mangojuustokakku, joka oli ihan täysosuma. Näiden lisäks "lakkileipiä" sitruunatahnatäytteellä, suklaapikkuleipiä, vihreää salaattia, juotavaa ja hyvät jälkkärikahvit, tykkäsin kyllä! Äiti on entinen leipomotyöntekijä niin kaikki juhlatarjoiltavat tehtiin itse, oli vaivan arvoista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, niin tulee kyllä mullakin ku näitä kuvia selailen ja ai että sunki tarjoiltavalt kuulostaa ihan supereilta! :D Mulla kävi kuvailun suhteen vähä samalla tavalla ja oikeastaan kaikki mitä tuli otettua, löytyy nyt blogin syövereistä. Toi uusien herkkujen maistelu on toisten juhlissa kyllä ihan parasta ja aina sieltä löytyy jotakin hyviä ideoita toteutettavaksi! :)

      Delete

© Jere Viinikainen
Maira Gall