Aug 9, 2015

KUOLEMA KOITTI

IMG_8957

...nimittäin viime vuonna koulun kanssa.

Tasan vuosi sitten nimittäin jännittelin kesäloman vikoilla päivillä kohta edessä olevia ekoja ylioppilaskirjoituksia, alkavaa abi-vuotta ja tietämättömyyttä tulevista jatko-opinnoista.

Mun lukiotaival oli yhtä vuoristorataa. Vaikka se oli tietyllä tapaa hauskaa, oli se myös helkutin rankkaa. Varsinkin kolmas vuosi oli yhtä myrskyä ja kaikki vaan tuntu kasaantuvan kerralla päälle ja monta kuukautta sitä tulikin ylikierroksilla juoksennellen. Nyt jälkikäteen ku miettii ni saa ihan ihmetellä että miten sitä aika riitti kouluun, treeneihin, blogiin, töihin ja kaikkeen muuhun, tai niin no eihän se oikeastaan riittänytkään ja jossain vaiheessa semmone pikkune romahdus oikeestaan kaiken suhteen olikin havaittavissa. Ja sitte ku viikkojen laskenta alko olemaan loppusuoralla ja vikat yo-kokeet purkissa ni se fiilis oli niiin huippu. Pitkästä aikaa tuntu siltä että on jälleen elossa ja että on mahollisuus lähteä tekemään just niitä asioista joista oikeesti nauttii... 

Ja nyt osa teistä on tavalla tai toisella tässä tilanteessa. Hullua miten aika kulkee ja nyt siellä ruudun toisella puolen on tyyppejä, jotka jännittää näitä samoja asioita, tyyppejä jotka jännitää lukion/yläasteen alkua, tyyppejä jotka jännitää korkeakouluopintojen alkua ja samalla jopa muuttoa, niin ja sitte tietenkin tyyppejä, jotka jatkaa huokaillen samalla linjalla tutussa ja turvallisessa ympäristössä.

Mutta meikäläisen lukioajoista te otte varmasti saanut jo tarpeeksenne viime vuoden postauksissa, joten eiköhän siirrytä nykyaikaan, ja tuleviin opintoihini, joista en teille vielä kauheesti oo kertoillu. Mulla alkaa siis kuva-artesaaniopinnot Hyvinkäällä HUOMENNA ja pakko sanoa, että fiilis on hieman erilainen, kuin viime vuonna, kun näihin aikoihin panikoin bilsan kirjotuksista työpöydälläni muistiinpanoja tehden. Nyt tuo tunne on kaukainen muisto, sillä tiedän että tästä vuodesta tulee rento, sillä koulu johon pääsin, on koulu josta en haluu valmistua. Se kuulostaa varmasti oudolta, mutta mun on nyt tarkotus opiskella nyt vaan mielenkiintosilla kursseilla ja kehittää itteeni mielenkiintoisten aiheitten parissa ja hakea sitte ens vuonna uudestaan korkeakouluihin. 

Tää päätös tuntuu jotenkin tosi vapauttavalta. Sitä tietää, että on joku paikka jossa säännöllisen epäsäännöllisesti käydä, tietää ettei tartte ottaa kouluasioista stressiä ja mikä tärkeintä sitä oppii sit kattelemaan et mikä oikeesti kiinnostaa ja mikä ei! Näitten opiskeluhommien lisäks mulla on suunnittella yks juttu, jonka päätin toteuttaa, mikäli en pääse toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja vaikken aio sitä teille viel kertoa ni pakko sanoo, et siit tulee aika huikeeta!


Nyt ei muuta ku oikein superia lukuvuotta teille kaikille jotka opintielle kohta suuntaatte, ja tietenki onnea teille joilla alkaa kohta kirjotukset ja koittakaa ainaki jollain tasolla nauttia näistä kuukausista, mä ainakin aion!

4 comments

  1. Onnea uusiin opintoihin! Tai ehkä ennemminkin siihen, että tiiät mitä haluat ja tiiät miten saat sen :) Mä jatkan vielä tän lukion kakkosvuoden samalla vanhalla tavalla, ens vuonna tähän aikaan onki sitten jo mun vuoro jännittää abivuotta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, kiitti paljo ja usko tai älä, mutta vuosi menee ihan älytöntä vauhtia ja pian sä sitten oletkin jännittelemässä sitä abi-vuoden alkua, joten ei muuta ku tsemppiä! :D

      Delete
  2. Ei sulla olis heittää rohkaisua tai viime hetken vinkkiä huomenna abivuotensa aloittavalle? :D Burn out iskee jo ensi lukuvuotta ajatellessa, hiukan pelottavaa että miten tuosta tulee selviämään..

    Komppaan edellistä kommenttia, tosi hienoa että tiedät mitä haluat! :) Mulla itsellä on jonkinlainen suunnitelma, että minne suunnata ainakin sitten, jos ei parempaakaan vaihtoehtoa tule keksittyä.. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ihan ekana haluun sanoo et muista nauttii siitä, sillä siit tulee oikeesti huikee vuosi ja sen aikana tapahtuu kaikkee hienoo ja se tulee myös olemaan luultavasti vika vuosi ystävien kanssa samassa koulussa! Ja sitte tietysti se on mainittava, että aseta niitä väliettappeja ja nauti vapaista ja lomista, sillä vaikka se kuulostaa jo nyt varmaan stressaavalta, ni sen jälkeen ku syksyn YO-kokeet on hoidettu alta pois, ni ne kevään kokeet on lähempänä ku uskotkaan.

      Mutta noh, emmä nyt enempää sua aio stressata, joten ei mutta ku tsemppiä kirjotuksiin ja kyllä siitä selvii ku muistaa kiiren seassa nautiia niistä mukavistaki jutuista! :)

      Delete

© Jere Viinikainen | Photographer
Maira Gall