Sep 6, 2015

IN THE MIDDLE OF CORNFIELD

IMG_1133crop

IMG_1142_croppieni

IMG_113crop
HAT: Carlings | SHIRT: 2nd Hand

Syksyn eka viikonloppu! Ihan älytöntä ajatella, että kesä oli ja meni ja nyt pitäis sitte alkaa lehtien putoilun myötä valmistautumaan pakkasiin ja talveen. Kuten vähän oonkin jo kertoillut, niin mun kesäloma meni ihan kohtalaisesti. Se ei ollut paras ja tapahtumarikkain, muttei kyllä missään nimessä huonoinkaan. Ehkä näin jälkikäteen kun miettii, ni olis voinnu vielä vähän enemmän nauttia niistä lämpimistä kesäilloista ja erityisesti öistä, mutta ehkä sitte ens kesänä.

Tänä vuonna syksy ei tuonnut mun elämään juuri mitään uutta. Tuntuu jotenkin tosi hassulta, etten tänä vuonna olekkaan istumassa siellä koulun penkillä tuttujen ihmisten ympäröimänä päntäten päähäni matikan kaavoja ja uusia vieraskielisiä sanoja. Samalla tuntuu jotenkin tosi oudolta ja ehkä vähän haikeeltakin, että ne joiden kanssa vietin vuosia, onkin nyt kääntänyt uuden sivun elämässään päivitellen Facebookkiin tietoja uusista asuinpaikoista ja opinahjoista samalla kun itse jatkan kesäloman jälkeen samoilla raiteilla töitä tehden. Toisaalta on tässä hyvätkin puolensa, sillä nyt mulla on kokonainen lukuvuosi aikaa miettiä mitä mä haluan tehdä ja mistä mä tykkään. Pääsen panostamaan valokuvaukseen lähestulkoon niin paljon ku sielu sietää nautiskellen samalla pitkistä ja pääosin tyhistä aamuista, kiitos töiden iltavuorojen.

Nyt on kuitenkin todettava, että viilenevien ja pimenevien iltojen myötä syksy on virallisesti alkanut, ja meikäläisen vielä toistaiseksi salaiset loppusyksyn suunnitelmat sen kuin etenee. Pakko sanoo, et nyt jo pörrää mahassa perhosia, mutta lupaan että tässä on lähiaikoina tulossa ihan omaa postausta näistä hommeleista. Nämä kuvat on kesän viimeiset. Pääsin vihdoinkin toteuttamaan koko kesän mielessä olleet kuvaukset keskelle viljapeltoa ja vaikka ilta-aurinko olikin tosi ihana, niin mut ympäröivien etanoiden ja muiden ötököiden myötä taisi jäädä mun osalta vikoiks peltokuviks...


Translate: Summer is over and autumn has began. It feel kind of funny and wistful that my life is going forward without school or school friends this year. Despite of that it also feel kind of nice that I have almost as much time photography and be creative as I want to. All in all these are the last photos from summer. I finally got time to implement my photography idea from early summer by taking these self-portraits in the middle of cornfield. Even it felt nice to sit in cornfield at sunset, these photos might began my last photos from that kind of location because of all the snails and other bugs that made me feel so uncomfortable... 


FOLLOW ME: FACEBOOKBLOGLOVIN´TUMBLRINSTAGRAM

10 comments

  1. Anonymous9/06/2015

    Hirmu ärsyttävä lukee su blogia kun toi yläpalkki, jossa on linkit niin pysyy paikallaan ja peittää kuvat kun yrittää lukea tekstiä ja katsella kuvia :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yhtälaillahan selaimen yläosasta löytyy härpäkkeitä, jotka peittää osan näytöstäsi ja poikkeuksetta sivuja joutuu scrollailemaan, jotta koko sivun saa nähtyä (kiitos osittain nykyisten näyttöjen kuvasuhteen...). Sitä paitsi ite tykkään lukea blogeja, joista menu-valikko löytyy sivun yläosasta ja pakko vaan todeta että meitä on moneen junaan, eikä kaikkia vaan voi aina miellyttää ;)

      Delete
  2. Nice photos! Even though I love summer photography I'm also excited for fall. Yellowish leaves on trees make a great background for photos.

    http://memoriesofthepacific.blogspot.com.es/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you! I agree, fall is a perfect time for colorful photos! :)

      Delete
  3. Lovely photos!!

    Mischelle
    http://www.nowthatschic.com/

    ReplyDelete
  4. I love this hat !! :)
    please follow my blog : THE COLORFUL THOUGHTS

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks, that´s my favorite too! :D

      Delete
  5. Anonymous9/12/2015

    En tiiä ymmärsitkö ihan oikein mutta tarkoitin että tolla tavallla näkyy :/ ei siis haittaa että se palkki pysyis yläreunassa mutta siihen tulee tommonen rako.... ja selaimena google chrome

    http://aijaa.com/rRJN29


    ReplyDelete
    Replies
    1. No joo, nyt kyllä ymmärsin ihan väärin, sillä itsellä näkyy ihan normaalisti ja ei sen kyllä noin pitäisi näkyä :O Kiitti hei sulle tästä kommentista, toi asia täytyy nimittäin korjata asap

      Delete

© Jere Viinikainen | Photographer
Maira Gall