Aug 29, 2016

BUSSILLA MEREN YLI - STORYTIME | VIDEO



Moikka!

Ensimmäisen kouluviikon jälkeen voin sanoa, että tää syksy on lähtenyt ryminällä käyntiin! Aikaisia herätyksiä, pitkiä päiviä, ryhmäytymistä, suunnittelua ja aika siistien asioiden luontia. Koulunkäynti alkoi ryhmäytymisellä ja heti alkuun saimme tehtävän lähteä rakentamaan Pop-Up tapahtumaa Lahden torille. Meidän tuli suunnitella se, mitä me sielä tehdään, miten se sielä tehdään ja miten me lähetään markkinoimaan tätä meidän juttua. Nyt viikon suunnittelun ja useiden työtuntien jälkeen alkaa hommat olla jo loppu suoralla ja parin päivän päästä me ollaankin jo pystyttämässä meidän Pop-Up Storejamme Lahen torille, huikeeta!

Tän kerran videossa ei kuitenkaan käydä läpi ton tulevan tapahtuman suunnittelua, tai meikäläisen opintoja, vaan tällä kertaa ollaan Storytime -videon parissa. On aika muistella melko mielenkiintoista bussimatkaa, jonka taitoin ollessani heinäkuun alussa. Yhdentoista tunnin bussimatkan aikana sattu ja tapahtu yhtä sun toista ja välillä meno muistutti melkeinpä komedia leffan kohtauksia. Nyt on kuitenkin aika antaa videon puhua puolestaan ja toivottaa teille oikein mukavat viikon alut!

No comments

Post a Comment

© Jere Viinikainen
Maira Gall