Oct 19, 2016

UUSI PERHEENJÄSEN


Hellou!

Vajaa kaksi vuotta sitten rustailin tänne innoissani postausta meikäläisen ensimmäisestä kamerasta ja nyt on aika tulla ilmoittamaan vastaavanlaisia ilouutisia mun uudesta silmäterästä! Ja koska meikäläisen kameratietämys tässä parin vuoden aikana kehittynyt aika huimasti, niin tällä kertaa ei jätetä tätä postausta vain uuden rakkaan esittelyyn, vaan esitellään samantien mun koko kamerakalusto. 


Aloitetaan tästä uudesta rakkaudesta, elikkä Canon 6D kamerasta, joka on nyt sitten meikäläisen ensimmäinen täyskennoinen kamera! Tää kamera tuli hankittua koulun kautta opintoja varten, enkä todellakaan meinaa malttaa odottaa sitä hetkeä, kun pääsen ensimmäiset kunnon kuvat tolla napsimaan. Jos totta puhutaan, niin olenkin tässä jo koittanut saada soviteltua aikatauluja eri ihmisten kanssa, josko sitä vaikka seuraavalla visiitillä Helsinkiin saisi jonkun pomppimaan kameran eteen.


Tän uudenkarhean rungon lisäksi multa löytyy mun vajaa kaksi vuotias Canon 70D (kuvissa lähes omaani vastaava 80D, sillä omani on huollossa), joka on ajanut tässä vuosien varrella tehtävänsä paremmin kuin hyvin. Kääntyvä näyttö on videoin kannalta ollut lähes ehdoton, enkä voisi näin jälkikäteen olla tyytyväisempi siihen, että aikoinaan päädyin juuri kyseiseen runkoon. Nyt uuden kameran myötä tää tulee säilymään setissäni varakamerana ja mahtavan tarkennuksen ja juurikin kääntyvän näytön myötä toimimaan edelleen videoiden kuvauksessa.


Runkojen lisäksi omistan 2 käytössä olevaa kiinteää linssiä ja näin ollen pyrkinyt pitämään kalustoni melko pienenä ja simppelinä. Mun käytetyin objektiivi on kuvan 50 millinen 1.4 aukolla varustettu möhkäle, joka pysyy aika tiivisti kiinni rungossa ja kulkee näin ollen lähes aina paikasta toiseen mukana. 50 millinen linssi on ollut älyttömän toimiva ja aukkonsa myötä se on toiminut älyttömän hyvin myös hämärissä tiloissa, muotokuvauksessa ja lähes tulkoon missä vain. Lähes kaikki blogini kuvat on napsittu tällä linssillä.


Toisena objektiivina multa löytyy 24 millinen 2.8 aukolla varustettu pannukakkulinssi, joka pienestä koostaan johtuen on tässä reilu vuoden aikana ajanut asiansa ns. yleislinssinä. Tätä pikkulinssiä on ollut älyttömän helppo kanniskella messissä niin ulkomailla, kuin kaupungillakin ja laajuteensa myötä se on toiminut paremmin kuin hyvin luonto/kaupunkikuvailussa ja sisätilojen ikuistamisessa. 


Siinä oli aikalailla kaikki meikäläisen kameratarvikkeet lukuunottamatta tietenkin niitä piuhoja ja muita pikkujuttuja, jotka kameralaukussa kulkee myös aina mukana. Toivottavasti saitte tästä jotain irti ja tietty jos tuli kysyttävää ni ei muuta ku kommettia rustailemaan. Nyt mä jään malttamattomana oottelemaan, että pääsen lähipäivien aikana esittelemään teille mun uudella rungolla napsittuja ruutuja! IIK!


PS: Oon ehdolla vuoden sisällöntuottajaksi Indiedays Blog Awardseilla, voit käydä äänestämässä suosikkejasi TÄÄLLÄ

4 comments

  1. Oi vitsi toi 6D, oon kuolaillu sitä oonalta ja nyt sullakin on se! Ehkä voisin palkita itseni vaikka joulun tullen :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä ihana, vaikken vielä kymmentäkään ruutua oo sillä ehtinyt napsasta! Joulun alla voi hyvin palkita ittensä uudella rungolla tai jollain muulla yhtä mageella :D

      Delete
  2. Mielenkiintoinen postaus, kiva tietää vähän tarkemmin sun kuvauskalustosta! Itse olen ostamassa uutta kameraa ihan muutaman viikon päästä, ja mietintä Canonin 70D:n, 7D mk II:n ja 6D:n välillä on kova... Valitettavasti tuo 6D taitaa olla vähän liian kallis mun budjetille (ellei jotain tosi hyvää alennusta satu kohdalle), joten toivottavasti sun tulevat kuvat ei johda mua vararikkoon... :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kuulla, että tämmösestä tieto-pläjäyksestä tykkäillään! Kameran valinta on kyllä aina jotenkin tosi iso projekti, toivottavasti päädyt sulle parhaiten soveltuvaan runkoon. Onnea jo nyt tulevan uuden kameran omistajalle! :)

      Delete

© Jere Viinikainen
Maira Gall