Dec 30, 2016

KUVATON JOULULOMA

IMG_8416

IMG_8407

IMG_8411

IMG_8435

Vuosi 2016 lähenee kovaa vauhtia loppuaan ja parin päivän päästä onkin aika aloittaa puhtaalta pöydältä uusi vuosi. Meikäläisen joululoma on vierähtänyt toistaiseksi todella rennoissa tunnelmissa. Lyhykäisyydessään voisi sanoa, että sitä on tullut pidettyä lomaa aikalailla kaikesta, jopa kuvailusta, joka mun kohdalla on kyllä todella erikoista!

Mun joululoma lähti liikkeelle vajaa kaksi viikkoa sitten, kun lähdin päättäväisenä suunnistamaan Lahdesta valtavan tavarakasani kera kohti Hyvinkäätä, jossa tuli loman aluksi vietettyä päivä jos toinenkin ennen seuraavaa lokaation vaihdosta. Joulupyhien lähestyessä oli nimittäin aika hypätä kotikulmilta junaan ja suunnata Itä-Suomeen keskelle ei mitään. Vain mä, mun perhe, hyvä ruoka, sauna ja ihan liian paljon joulusuklaata. Kombo, joka tuntu tänä vuonna erittäin toimivalta ja jonka jälkeen oli mukava palata kaupungin sykkeeseen odottelemaan sitä perunasalaattia ja ilotulitteiden pauketta...


PS: Yllä ainoot kuvat mun joululomalta, tää on historiallista!
PPS: Vielä ehdit osallistua huikeeseen arvontaan TÄÄLTÄ



Oikein ihanaa loppuvuotta teille, nähää ens vuonna!





Dec 28, 2016

KESÄ 2016 - VIDEO

KESÄ2016_blogi



Tässä se on, vuoden viimeinen video. Tällä kertaa hypätään myös viimeisen kerran fiilistelemään viime kesää. Kesä 2016 kohteli mua hyvin ja kiitos siitä kuuluu kaikille teille, jotka tavalla tai toisella olitte osana sitä. Kiitos on sanana ainoa, joka ajaa tässä kohtaa asiansa, joten kiitos kiitos kiitos. Mulla oli hyvä kesä ja hyvä vuosi. Toivottavasti myös sä voit sanoa omien muistojesi pohjalta samaa...



PS: Oothan osallistunut blogissani jo loppuvuoden kestävään arvontaan? Osallistumaan pääset TÄSTÄ



Dec 24, 2016

JOULUINEN ARVONTA!

IMG_8373-2

IMG_8391

IMG_8381
Arvonta yhteistyössä Acon kanssa

Oikein ihanaa joulua teille sinne ruudun toiselle puolen! Takana on pian 12 uskomatonta kuukautta vuotta 2016 ja jälleen kerran on ollut ilo jakaa kaikki meikäläisen tekemiset kuluneelta vuodelta teidän kanssa. Te ootte huikeita, upeita ja vaikka ja mitä!

Näin joulun kunniaksi mä haluan antaa teille pienen joululahjan, elikkä järjestää loppuvuoden kestävän arvonnan. Pääsin jokunen aika sitten valikoimaan Acon valikoimasta mieleiseni setin teille arvottavaksi ja pakettiin tarttui lopulta yksi jos toinenkin tähän vuoden aikaan täydellisesti soveltuva tuote. Tää tuotepaketti sisältää siis kasvorasvan, vartalovoiteen, suihkuvoiteen ja virkistävän Aco rescue mist -suihkeen (joka on muuten meikäläisen ehdoton lempparituote tällä hetkellä!). Nyt ei sit muuta kuin osallistumaan ja onnea arvontaan!


ARVONNAN SÄÄNNÖT:

1) Saat yhden arvan osoittamalla kiinnostuksesi arvontaan ja kaksi arpaa tykkäilemällä tämän lisäksi myös Facebook sivustani (klick)

2) Kommentoi alas monellako arvalla olet mukana ja muista liittää mukaan myös toimiva sähköpostiosoite

3) Ei muuta kuin jännityksellä odottelemaan arvonnan päättymistä.
Arvonta päättyy 31.12 klo: 23.59


ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, VOITTAJALLE ON LÄHETETTY SÄHKÖPOSTIA



Facebook · Bloglovin´ · Instagram

Dec 18, 2016

SE TUNNE KUN... 2 - VIDEO




Viimeisten kuukausien ajan oon kirjannu ylös kaikkia pieniä ärsyttäviä kommelluksia mun elämästä. Just semmosia, jotka on oikeesti tosi pieniä ja lähes arkipäiväisiä, mutta jotka tapahduttuuaan tuppaa vaan pilaamaan kyseisen hetken...

Mihin videon kohtiin sä pystyt samaistua?

Dec 16, 2016

NO MORE BORING DECISIONS

IMG_8230

IMG_8244

IMG_8238

IMG_8333

IMG_8312-2
Photos: Sara Ollila
Yhteistyössä Instrun kanssa

Muistatteko, kun julkaisin täällä jokunen aika sitten Instrun kanssa yhteistyössä postauksen kehystrendeistä? Noh, tää yhteistyö saa nyt jatkoa, sillä päädyin hiljattain Instrun liikkeeseen etsiskelemään itselleni uusia silmälaseja!

Instrulla on tällä hetkellä käynnissä 1€-kampanja, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että valikoimassa on yli 30 000 paria merkkikehyksiä, joiden hintalappu linssien ostajalle on euron. Mun tehtävä oli tän yhteistyön tiimoilta etsiä näiden euron kehysten joukosta mulle se miellyttävin pari ja kuten kuvista hyvin huomaakin, niin en päätynyt ihan siihen perinteisimpään vaihtoehtoon, joihin miesten osastolla ainakin tuppaa kuulumaan valtaosa malleista.

Muistan, kuinka olen mallaillut vastaavanlaisia pyöreitä ja astetta isompia kehyksiä nenälleni ensimmäisen kerran jo muutama vuosi takaperin, kun olin etsimässä itselleni elämäni ensimmäistä silmälasiparia. Tiesin jo tuolloin haluavani astetta erikoisemmat kehykset, mutta jostain syystä päädyin nappaamaan mukaani turvallisen ja huomaamattoman (lue: tylsän) parin. Tämähän johti siihen, etten ollut itse kyseiseen valintaan kovin tyytyväinen ja lasit jäivätkin melko vähäiselle käytölle. 

Näin jälkikäteen ajateltuna ihan ymmärrettävä homma, valitsinhan tuolloin kehykset ajatellen sitä, mitä muut niistä mahtavat tuumailla. Nyt kuitenkin kun lasien uusiminen alkaa näköni vuoksi olla taas ajankohtainen asia, niin aion töppäilyistä viisastuneena valita seuraavan parin vain ja ainoastaan omien mieltymysteni saattelemana. Saas nähä, minkä näkösenä mä tuolla ens vuoden tuun tallustelemaan...


Mitäs te tykkäätte kuvissa esiintyvästä parista, olisko se hitti vai huti?

Dec 14, 2016

OMA TILA



Matkustaminen on aina ollut mulle tosi tärkeää. Matkan ei tarvitse olla edes pitkä. Sen ei tarvitse olla huolella suunniteltu. Sen ei tarvitse edes välttämättä johtaa mihinkään. Aina on riittänyt se, että kyseessä on matka.

Matka voi johtaa jalan lähikauppaan, autolla kaupungin läpi takaisin kotipihaan, junalla viereiseen kaupunkiin, laivalla naapurimaahan, tai vaikka lentokoneella toiselle puolen maailmaa. Matkan kestosta riippumatta pääsen irtautumaan arjestani ja jättämään hetkeksi sijoilleen kaikki ne asiat, jotka odottavat tekijäänsä. Vain minä, mun ajatukset ja ajassa taittuva matka. Riittää vain, että kyseessä on matka...


Tehtävänanto kuvasarjaan: "Oma tila"

Dec 9, 2016

THIS SEASON IS ALL ABOUT THE LAYERING


 




PHOTOS: Roosa Mononen
WEARING:
JACKET: 2nd Hand
SWEATER: Boy London
PANTS: Turo
SHOES: Dr Martens
SCARF: Acne Studios

Pitkä takki, lyhyet housut -Yhdistelmä, josta olen jo varmaan viimeiset puoli vuotta salaa haaveillut ja joka pääsi suotuisan ilman myötä vihdoin ja viimein pari päivää sitten kokeiluun. Aina asu ei tarvitse sitä yhtä päitä kääntävää vaatekappaletta, vaan välillä voidaan leikitellä myös kerroksilla ja materiaaleilla. Tää jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu tällä hetkellä olevan mulle se the thing ja siitä johtuen voinkin olla varma, että tän tyylisen asukombon voi bongata meikäläisen päältä tänä talvena kerran jos toisenkin...


Mitä mieltä te ootte pitkän takin ja lyhyiden housujen yhdistelmästä, hitti vai huti?

Dec 5, 2016

MARRASKUUN LEMPPARIT - VIDEO



Hellou!

Terkut täältä Hyvinkäältä, jossa oon tällä hetkellä viettämässä tulevan itsenäisyyspäivän johdosta pidennettyä viikonloppua. Vaikka meikäläisen viikonloppu onkin mennyt aika rennoissa tunnelmissa, niin viimeiseen viikkoon on mahtunut yhtä sun toista sosiaaliseen mediaan liittyvää ohjelmaa. Oon tässä nimittäin suunnitellut teidän pään menoksi tälle joulukuulle ja erityisesti ensi vuodelle vaikka ja mitä, mutta niistä te tuutte kuulemaan sitten, kun sen aika koittaa.

Nyt kuitenkin ennen ku karataan taas asiasta kukkaruukkuun, niin palataan tän postauksen videoon. Joulukuu on nimittäin aika korkata videoiden osalta käyntiin ja mikäs sitä tehtävää ajaisikaan paremmin, kuin viimeinen katsaus marraskuuhun kuukauden lempparit -videon muodossa....

Dec 2, 2016

DAY IN HELSINKI









Eilen oli aika suunnata vapaapäivän kunniaksi Lahdesta Helsinkiin viettämään päivää, moikkaamaan tuttuja, sekä tietenkin kurkkaamaan, miltä Stockan jouluikkuna mahtaa tänä vuonna näyttää (tää on melkeinpä jo jokavuotinen perinne, haha)

Päivä alkoi BomeR nimisen lifestyle-kaupan avajaisilla, jonne olin saanut jo jonkin aikaa sitten kutsun. Kyseinen liike sijaitsee Stockmannin nurkilla ja pakko sanoa, että siinä on liike meikäläisen mieleen: rentoa, tyylikästä, nuorekasta ja mikä parasta, kyseisestä liikkeestä löytyy ties kuinka paljon vaatetta myös miehille! Avajaisissa tulikin vietettyä tovi jos toinenkin ja siitä olikin sitten aika siirtyä yhdessä Roosan ja Mariannen kanssa napsimaan Bulevardin kaduille asukuvia.

On jotenkin aina ihana, kun törmäilee muotiblogia kirjoitteleviin ihmisiin, jotka oikeasti tietää mitä asukuvien otto tarkoittaa ja on sen lisäksi vielä valmiita panostamaan siihen varmistaakseen laadukkaan sisällön. Tän kuvaussession tuotokset te pääsette näkemään ensi viikolla...

Aamupäivän sosiaalistumisen jälkeen päätin suunnata vielä ennen junaan hyppäämistä kurkkaamaan Aleksanterinkadulle auenneen jouluisen Pop-Up liikkeen, muutaman vaatekaupan, sekä katuja kortistavat jouluvalot. Vitsit, tää kaikki nostatti jotenkin joulufiilistä!



© Jere Viinikainen | Photographer
Maira Gall