May 29, 2017

1900-LUKU VALTAA MAAILMAN

Kuva: Sanni Riihimäki


 Kuva: Jasminsofi

Ennen kuin lähdetään paneutumaan tarkemmin viime viikolla loppuneeseen reissuuni Prahassa ja Berliinissä, on aika tulla kertomaan teille yhteistyössä Instrumentariumin kanssa tän hetken kuumimmista kehystrendeistä.

Viime kuussa järjestetyssä Bloggers´ Inspiration Dayssä oli jälleen esillä Instru ja tän kevään kehystrendit. Tänä vuonna puhaltaa historian tuulet ja kehysten maailmassa ollaan vihdoin pääsemässä nauttimaan täysin rinnoin 1900-luvun trendeistä ja Instru onkin nostamassa näitä viime vuosituhannen malleja esille oikein urakalla Heritagen Spectacles Of Times -mallistossaan: pyöreitä kehyksiä, upeita värejä ja kuultavia sankoja. Kaikkea, mitä mä tällä hetkellä arvostan ja mitä mun päässä on tää kevät tullut nähtyä. Tässäkin postauksessa mun päässä keikkuvat lasit on ottanut vaikutteita 1950-luvulta, kun muoti oli leikittelevää, astetta persoonallisempaa ja yksilöllisempää.

Tän malliston myötä aloin myös tarkemmin pohtia sitä, miten 1900-luku näkyy muuten mun tyylissä ja havahduin siihen, että viimeisen vuoden aika mun päältä on voinut bongailla yllättävän paljon 70-, 80- ja 90-lukujen piirteitä. Leveitä lahkeita, ysärin kuumimpia merkkejä, tuulitakkia ja muita pieniä yksityiskohtia yhdistettynä nykypäivään. Eikä ihme, 1900-luvun loppu tuntuu valtaavan tällä hetkellä katukuvaa ja kauppojen hyllyjä sellaisella tahdilla, että voisi melkein kuvitella elävänsä 2010-luvun sijaan omien vanhempien nuoruudessa...

No comments

Post a Comment

© Jere Viinikainen | Photographer
Maira Gall