May 2, 2017

YOU ARE AWESOME - PING HELSINKI 2017













Viime perjantaina oli aika lähteä auringonnousun aikaan junalla kohti Helsinkiä ja tarkemmin ottaen PING Helsinkiä. Vaikka meikäläisen yöunet olivat edellisenä yönä jääneet muutamaan tuntiin ja väsymys paistoi kasvoiltani kilometrien päähän, niin fiilis päivän suhteen oli jotenkin älyttömän hyvä. En oikeastaan tiennyt mitä tarkalleen ottaen odottaa, mutta aiemmilta vuosilta kantautuneet kuulopuheet pitivät innostuksen kohdillaan.

Päivä lähti käyntiin aamupalalla ja yhdeksän aikoihin oli aika lähteä ottamaan ilo irti tapahtuman virallisesta osuudesta: verkostoitumista, luentoja ja puheita (mukaan lukien huikean Casey Neistatin puhe). Tää osa päivästä hujahti jotenkin älyttömän nopeasti ja pian olikin aika vastaanottaa ilta-aurinko ruuan parissa ja lähteä sen saattelemana viettämään loppuiltaa päivän aikana tulleiden uusien tuttujen ja tietysti niiden vanhojen ystävien kera. 

Inspiraatiota, hyvää ruokaa, iloa, uskomattomia ihmisiä, naurua, uusia ideoita ja pitkälle venynyt ilta. Sitä kaikkea oli viime perjantaina järjestetty PING Helsinki. Kiitos vielä teille kaikille, joiden seurassa kyseinen päivä hujahti!

No comments

Post a Comment

© Jere Viinikainen
Maira Gall