Sep 20, 2017

ONKO PAKKO OLLA VEGAANI? - VIDEO



Nyt ollaan sellaisen videon äärellä, jonka tekeminen ja julkaiseminen jännittivät mua jotenkin erityisen paljon. Syy jännitykseen ei sinänsä ollut aiheessa, - olen jo jonkin aikaa halunnut puhua tästä - vaan siinä että tämänkaltaisten aihevideoiden teko on mulle jotain aivan uutta. Monet kohdat sai kuvata uusiksi, kun lauseet eivät vaan muodostuneet oikeaan muotoon ja tuntui, ettei meinannut millään saada pakattua päästä ajatuksia lauseiksi.

Kaikki tuntui kuitenkin menevän paremmin kuin hyvin ja mä sain kuin saikin tuotua videolle ajatukseni tämän hetkisestä ruokakulttuurista ja siitä, mitä mieltä mä olen eri ruokavalioista. Pitääkö olla vegaani, jos ei syö eläinperäisiä tuotteita? Saako omasta ruokavaliostaan poiketa, jos siitä on aiemmin kertonut julkisesti muille? Entä miksi nykypäivänä ihmisten ruokailutottumukset tuntuvat olevan yleisellä tasolla niin suuri asia? Näitä kysymyksiä sivutaan yllä olevalla videolla, jolla on aika avata hieman omia ruokailutottumuksiani.

No comments

Post a Comment

© Jere Viinikainen | Photographer
Maira Gall