Jan 28, 2018

ENSIMMÄINEN OMA KOTI


Tässä se vihdoin ja viimein on, meikäläisen ensimmäinen oma koti.

Muutin Lahteen puolitoista vuotta sitten. Sain syntymäpäiväni avaimet tähän kuvissa näkyvään asuntoon ja muuton suoritin päivää ennen kouluni alkua. Lahteen muutto tarkoitti mulle itsenäistymistä ja silloin oli aika lähteä selvittämään uusien opintojen ohella, että miltähän se yksin asuminen mahtaa maistua.

Sisustamisen suhteen mulla on todella tarkka maku. Tiedän tarkalleen mitä haluan ja todella harvoin tyydyn korvaaviin vaihtoehtoihin (tästä kertoo hyvin se, että syksyllä tuli metsästettyä tiskirättiä useampi viikko, haha). Kun tämän yhdistää meikäläisen kalliiseen makuun ja opiskelijabudjettiin, on sanomattakin selvää että paljon on jäänyt hankintoja tekemättä ja vielä ollaan melko kaukana siitä unelmien kodistani. 

Hitaasti kuitenkin hyvä tulee ja tässäkin alkaa olla jo hyvin paljon sitä, mistä pidän. Näiden kuvien sisustus on hankittu pääosin käytettynä, saatu tuttavilta ja parhaassa tapauksessa jopa bongattu roskalavalta. Kotini sisustus on siis useamman vuoden aikana tehtyjen löytöjen tulos ja näin ollen saatu kasaan melko edullisesti. Retroa, designia, mustaa ja valkoista ja viimeisteltyjä yksityiskohtia, sitä mä sanoisin mun tyylin tällä hetkellä olevan.

°

Tämä 40 neliöinen kaksio on palvellut meikäläistä nyt tarkalleen ottaen 525 päivää ja sinä aikana näiden seinien sisään on mahtunut muisto jos toinenkin. Milloin on unohtunut avain sisällä ulos lähtiessä ja milloin tullut vietettyä pitkälle venyvää iltaa tuon kuvissa näkyvän pyöreän pöydän ääressä. Älyttömästi täällä on tapahtunut, mutta se alkaa nyt olla historiaa. Mun on nimittäin aika siirtyä eteenpäin.

Syy tämän postauksen tekemiseen tässä vaiheessa on se, että tämä kaikki mikä kuvissa näkyy on nyt pakattuna laatikoihin. Nämä kuvat on ainoa muisto mun ensimmäisestä omasta kodista, ainoa asia mitä siitä on jäljellä. Mä jatkan nyt matkaani ja lähden luomaan uusia muistoja uuteen kotiin. Me nähdään seuraavan kerran Helsingissä!





6 comments

  1. Anonymous1/28/2018

    Ihanan näköistä! Tuo juliste pisti heti silmään, onko se mistä hankittu?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljo! Toi juliste on itse asiassa tuotu tuliaisena Lontoon Tate museosta, se on kyllä aivan älyttömän ihana!

      Delete
  2. Tervetuloo Helsinkiin :D Ihanan näköinen sisustus! Mä pyrin kans siihen, että kaikki hankinnat olis oikeesti sellaisia just täydellisiä eikä melkein. Loppupeleissä siinä säästää rahaakin, kun ostaa kerralla kunnollista ^^

    ♥: Linda/Revontulipalo

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon Linda!

      Toi on kyllä älyttömän hyvä tapa toimia ja niinkuin itsekin jo sanoit, niin siinä oikeasti säästää rahaa kun panostaa kerralla siihen täydelliseen vaihtoehtoon! :)

      Delete
  3. On kyllä ollut kiva sekoitus uutta ja vanhaa! Upea fiilis ollut tossa kämpässä kuvien perusteella. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon, sitä siellä kyllä pääosin olikin!

      Delete

© Jere Viinikainen | Photographer
Maira Gall