Mar 21, 2018

MISSÄ OLEN HYVÄ?




Suomalaiseen kulttuurin ei kuulu itsensä jalustalle nostaminen. Omaa osaamistaan tai taitoja peitellään isommalta yleisöltä ja kiusalliset hetket ovat taattuja, mikäli joskus omat kyvyt nousevat keskustelun aiheeksi toisen osapuolen lausahduksen myötä.

En kuitenkaan halua sanoa, että tämänkaltaisen ajattelutavan omaisi kaikki tähän maahan syntyneet ja itseasiassa voinkin itse sanoa edustavani melko vastakkaista tapaa toimia. Mun mielestä on tärkeä olla ylpeä omasta osaamisestaan, miettiä itsekseen missä oikeasti on hyvä ja pystyä kertoa häpeilemättä omista taidoistaan.

Mä saatan usein suihkussa seistessäni, tai bussissa istuessani laittaa silmät hetkeksi kiinni ja miettiä sitä, missä mä olen hyvä. Mitkä on ne mun vahvuudet?


Mä voin sanoa olevani hyvä ihmisten kanssa. Tuun hyvin toimeen erilaisten tyyppien kanssa ja mun on helppo lyöttäytyä erilaisissa tilanteissa porukoihin. Muistan ties kuinka monta tilannetta, kun olen lähtenyt yksin johonkin tapahtumaan ja löytänyt itseni loppuilasta keskeltä isompaa porukkaa ja parhaassa tapauksessa saanut vielä tästä porukasta pidempiaikaisia ystäviä elämääni. Monesti tämmöset tilanteet ovat mun kohdalla johtaneet myös siihen, että olen löytänyt uusia huikeita ihmisiä mun kameran eteen malleiksi!

Tästä päästäänkin toiseen asiaan, jossa koen olevani hyvä: valokuvaus. Tämä asia, joka on kulkenut mukanani viisi vuotta ja jonka eteen olen tehnyt ihan järjettömästi työtä, kuuluu vihdoin ja viimein niihin asioihin, joissa voin sanoa olevani hyvä. Valokuvaus on tässä vuosien varrella vienyt ihan täysin mennessään ja nyt viimeisen vuoden aikana olen kokenut oikeaksi vastata myöntävästi tilanteissa, jossa joku on kysynyt sitä, olenko hyvä tässä hommassa. On tuntunut älyttömän hyvältä pystyä olla ylpeä omasta osaamisestaan!


Mä oon hyvä näissä ja nää asiat kertoo osaltaan siitä kuka mä oon. Muista säkin aika ajoin miettiä sitä, missä sä olet hyvä ja kuka sä oikeen olet...

No comments

Post a Comment

© Jere Viinikainen | Photographer
Maira Gall