Jul 14, 2018

WIZ KHALIFA - SUMMER UP 2018








Muutamien sattumusten kautta päädyin viikonlopuksi Summer Up -festareille mediapassin kera valokuvaamaan. Kaulassani roikkuva passi mahdollisti mulle pääsyn alueille, joille muulla yleisöllä ei ollut asiaa ja vitsit kuinka siistiä oli päästä hyödyntämään tätä etuoikeutta valokuvauksen suhteen - suora yhteys artistiin ilman edessä heiluvia käsiä takasi sen, että sieltä sai jokaisesta lavan haltijasta ainakin sen yhden mageen lähikuvan.

Ensimmäisen illan päätti Wiz Khalifa, jonka keikalla olin itseasiassa ainoa media-alueella toiminut valokuvaaja. Tää oli jotenkin todella erikoinen tilanne, sillä alueella ollessani ihmettelin, miten siellä oli mun lisäksi vain yksi videota kuvaava henkilö ja myöhemmin illalla sain sitten kuulla, ettei suurin osa ollut edes päässyt aluelle tämän artistin kohdalla. Noh, ainakin mulla on nyt sitte kuvamatskua, jota keneltäkään muulta ei löydy, haha.

Jul 11, 2018

MINÄ OSANA ISOMPAA TYÖTIIMIÄ?






MODEL: Laura Laukka
ASSISTANT: Nanna Talvitie
PHOTOGRAPHY: Jere Viinikainen
CLOTHES: Diesel

Valokuvauksesta puhuttaessa sosiaaliset taidot ovat kaiken alku ja juuri, varsinkin kun kuvauskohteena toimii maiseman sijaan ihmiset.

Tulen itse mielestäni hyvin toimeen ihmisten kanssa ja olenkin täällä kertonut sosiaalisista taidoistani kerran jos toisenkin tässä vuosien aikana. En kuitenkaan ikinä ole kertonut siitä, että valokuvauksesta puhuttaessa olen aina toiminut mieluiten yksin ilman sen suurempaa työtiimiä. Mulla on kuvieni suhteen aina selvä visio. Tiedän mitä kuvaustilanteelta/malliltani haluan ja olenkin tämän myötä aina kokenut, että on helpompi ja varmempi toimia tiimin sijaan yksin. Yksin toimiessa mun ei tarvitse selitellä kenellekään tekemisiäni, eikä silloin myöskään tule väärinkäsityksiä ajatusten suhteen. Helppoa ja vaivatonta, vai onko?

Muotikuvauksen puolelta löytyy yleisesti jos jonkinmoista työntekijää. Mallit, valokuvaajat, meikkaajat, hiustenlaittajat, stylistit ja assarit ovat työtiimien vakiovarusteita ja näiden lisäksi porukasta saattaa löytyä myös lavastaja, kuvankäsittelijä, asiakas, työtiimin johtaja ja pari muuta. 

Pääsin itse tutustumaan työtiimin kanssa työskentelyyn ensimmäisen kerran vajaa vuosi sitten. Tuolloin tiimistä löytyi mun lisäksi stylisti, MUAH-henkilö (make-up&hair), sekä ammattimalli. Mua jännitti nää kuvaukset ihan älyttömästi, sillä en halunnut missään nimessä tuottaa pettymystä mun kanssa työskenteleville. Kuvaukset olivat kuitenkin menestys ja saimme aikaan todella upean kuvasarjan ja sen myötä myös minä lämpesin hieman sille ajatukselle, että kuvauksissa voisi ehkä olla mun ja mallin lisäksi myös muita.

Tämän jälkeen palasin kuitenkin takaisin vanhaan rytmiini, sillä jotenkin kynnys kerätä useampi ihminen hoitamaan yksiä kuvauksia vain tuntui liian suurelta. Sitä ikään kuin ajatteli hukkaavansa jonkun toisen aikaa. 

Keväällä koulun kautta ajauduin uudelleen tilanteeseen, jossa jouduin työskentelemään isomman porukan kanssa ja taas kerran kuvista tuli todella upeat - ehkä yhdet parhaimmistani. Tämän jälkeen on myös tullut muutama muukin kerta, kun seurastani on löytynyt assari tai stylisti, ja yhtälailla näidenkin kuvausten lopputulos on vaikuttanut siltä, etten olisi siihen välttämättä yksin toimiessa pystynyt. Työtiimin kanssa aikaansaadut sarjat vaikuttavat jotenkin viimeistellyiltä, tasapainoisilta ja yksinkertaisesti siltä, että ne on mietitty alusta loppuun tavalla, johon valokuvaaja ei olisi yksinään kyennyt.

Näidenkin kuvien takaa löytyy mun ja mallin lisäksi assari, joka kävi kuvien välissä oikomassa vaatteista ryppyjä, asettelemassa hiuksia ja siirtelemässä maasta roskia. Mun ei tarvinnut kuin olla kameran takana, ohjeistaa mallia ja muutamalla sanalla aina kertoa assarille asioista, jotka tulisi korjata. Vaikkei tämän sarjan kuvat ole mun uusia lemppareita, niin siitä huolimatta tästä tuli hieno ja tasapainoinen sarja. Mä tykkään ja mun tiimi oli tyytyväinen. Ehkä mun täytyy pikkuhiljaa alkaa luottamaan myös muihin ja hakeutua projekteihin, joissa mun ja mallin lisäksi on myös muita oman alansa ammattilaisia...

Jul 6, 2018

BIRTHDAY BOY - TÄRKEIMMÄT YSTÄVÄNI












*Postauksen Happy Joe -juomat saatu blogin kautta yhteistyönä

Viime viikon sunnuntaina täytin 22 ja sen kunniaksi oli aika kerätä mulle tärkeimmät ystävät meille viettämään iltaa ja samalla juhlistamaan mun vanhenemista.

Mulle synttärit ovat toimineet jo useamman vuoden ajan hyvänä tekosyynä sille, että saan kerättyä kaikki ystäväni samaan paikkaan viettämään mukavaa iltaa ilman kiireitä tai muita esteitä. Ehkä tästä on myös tullut jo jonkinlainen perinne mun ystäväpiirissäkin, sillä ensimmäiset kysymykset koskien tän kesän illanistujaisia kantautui mun korviin jo alkuvuoden aikana, haha.

Meidän ilta alkoi kuvissa näkyvällä porukalla jo iltapäivällä. Kokoonnuimme meille, kannoimme meikäläisen tekemän suklaakakun pihalle, räpsimme ihanan kesäiset piknik-kuvat ja tulimme sen jälkeen siihen lopputulokseen, että parempi siirtyä viileästä ulkoilmasta sisälle lämpimään nauttimaan kakkua ja jakamaan viime kuukausien kuulumiset.

Alkuilta meni rennosti meidän neljän porukalla. Naurua, hyvää ruokaa, älyttömästi lisää naurua ja tietysti kuvien ottoa. Näiden ihmisten kanssa vaan on aina niin järjettömän hauskaa! Muutaman tunnin yhteisen ajan jälkeen paikalle saapui loput meikäläisen ystäväpiiristä ja sitten olikin aika laittaa grilli lämpenemään, unohtaa hyvän seuran myötä kamera hyllylle ja jatkaa iltaa aamun pikkutunneille saakka.

Mulla oli ihan järjettömän ihanat ja rennot synttärit ja siitä kiitos kuuluu teille, jotka olitte messissä. Vitsit mä olen kiitollinen mun ystäville, teidän kanssa on hyvä jatkaa elämää näin 22-vuotiaana!


PS: Iso kiitos myös Happy Joe:lle, joka piti tänä(kin) vuonna huolen illan juomatarjonnasta

Jul 3, 2018

MITÄ OLEN OPPINUT ASIAKASPALVELUTYÖSTÄ? - LOPETIN TYÖNI




Neljän vuoden ura kaupan kassalla tuli tänään päätökseensä, kun tein viimeisen vuoroni Hyvinkään Prismassa.

Olin 17 kun allekirjoitin työsopimukseni ja lähdin tienaamaan rahaa kaupanalalle. Aloitin työni kesätöiden muodossa ja syksyn tullen jatkoin työntekoa opintojeni ohella. Tein yhtäjaksoisesti lopulta 2 vuotta töitä ja tämän jälkeen hakeuduin opintovapaan piiriin ja jatkoin kassalla istumista vain kesäisin.

Nyt on kuitenkin aika saattaa päätökseen vuonna 2014 alkanut ura ja koota yhteen fiilikset näiden asiakaspalvelu-vuosien tiimoilta. Mitä mä olen kaupanalalla oppinut, entä miksi aina toitotetaan sitä, että kaikkien pitäisi jossain vaiheessa elämäänsä kokeilla kaupan kassalla istumista?

Neljän vuoden uran jälkeen päähäni on iskostunut syvälle hiivan EAN-koodi, sekä se, että kurkku painaa keskimäärin 330g. Lisäksi monien tuotteiden hinta löytyy muistista ja tietysti tieto siitä, mitä tulee tehdä jos maksun ottaa korttimaksun sijaan vahingossa käteisenä. Tämän lisäksi nämä vuodet on kuitenkin opettanut paljon muuta ja niistä opeista suurimpana ehkä se, että vaikkei kaikista ihmisistä pitäisi (ja vaikkei kaikki pitäisi sinusta), niin kaikkien kanssa on tultava toimeen.

Asiakkaita löytyy ruokakaupasta joka lähtöön. Osa on todella mukavia, osa puolestaan saattaa jo parilla sanalla pilata loppupäiväsi. Silti näiden kaikkien kanssa on tultava toimeen sen hetken aikaa, kun he siinä tekevät ruokaostoksiaan ja pakkailevat ostoskassejaan. Tämä on opettanut minulle sitä, ettei kaikkia ihmisiä voi käsitellä samalla tavalla ja asiakaspalvelutyössä sitä on vain asetuttava tilanteeseen ja asemaan, johon ei välttämättä koe yksityishenkilönä kuuluvan. Tästä on ollut todella paljon apua myös valokuvauksen ja muiden töiden suhteen, sillä kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeentuleminen on yksi tärkeimmistä asioista koko hommassa.

Lisäksi kaupankassalla on päässyt opettelemaan sitä, että parempi antaa asioiden mennä vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ne kommentit ja asiat, joita osa asiakaskunnasta laukoo kassalla ollessaan työntekijälle, on jotain sellaista jota on mahdotonta edes kuvitella, jos sitä ei ole itse kokenut. Monet kommentit saattavat oikeasti olla jopa pahempaa, kuin mihin sosiaalisessa medissa törmää ja se on jotenkin todella järkyttävää. Asiakas on kuitenkin aina oikeassa (ei todellakaan muuten ole), ja sen takia sitä on vain pystyttävä hoitamaan tämänkin kaltaiset tilanteet ammattitaitoisesti. Aiemmin asiakkailta tulleet loukkaavat kommentit saattoivat pilata koko päiväni hetkessä, mutta nykyään niille osaa olla antamatta minkäänlaista painoarvoa. Elämä on niin paljon helpompaa, kun keskittyy ihmisten haukkujen ja solvausten sijaan vain omiin ajatuksiin ja asioihin. Tämä pätee niin oikeassa elämässä, kuin somessakin. 

Kolmantena ja viimeisenä oppina olen tajunnut sen, että työntekoa tulee arvostaa. Monesti nuoret valittavat, miten ei ole töitä tarjolla ja miten ei taaskaan ole kesäksi sitä kesätyöpaikkaa. Näiden valitteluiden alta kuitenkin paistaa usein läpi se, miten nirsoja ollaan oltu työnhaun suhteen ja miten moniin paikkoihin on jätetty hakematta vain sen takia, ettei se nyt vaan tunnu oikealta ja kivalta alalta. Mulle kaupan kassalla istuminen on ollut työ, josta mä en ole nauttinut yhtään. Se ei todellakaan ole ollut mulle kutsumusammatti ja mun työpäivät ovatkin menneet siinä, että olen vahdannut kelloa ja laskenut tunteja siihen, että työpäivä on takana. Siitä huolimatta mä olen sinnitellyt ja hoitanut työni, sillä se on ollut ainoa tapa saada sitä rahaa pankkitilille. Vaikkei tämä neljän vuoden ura kaupan kassana ole missään vaiheessa ollut se mun juttu, niin siitä huolimatta mä olen arvostanut sitä, että mulla kuitenkin on ollut työpaikka. Mulla on ollut paikka, josta saada palkkaa ja jonka turvin rakentaa elämää siihen suuntaan, että pääsen tekemään työtä josta nautin, ja se on mun mielestä ollut todella tärkeää.

En voisi olla tyytyväisempi siihen, että tämä vaihe mun elämää on nyt ohi ja mulla riittää vihdoin ja viimein varmuus ja uskallus lähteä kokeilemaan siipiä oman alan töiden parissa. Saa nähdä mihin tää johtaa. Ehkä mä vielä jonain päivänä päädyn kuvaamaan Prismalle kuvia...

Jul 1, 2018

IKÄ ON VAIN NUMERO?








 PHOTOS: Rafael Lindroos
                                                                     
WEARING
JACKET: ÖA
SHIRT: Shades Of Grey
JEANS: Cheap Monday
SHOES: Adidas
SUNNIES: Ray Ban
                                                                    

Tänään on se päivä vuodesta, kun on meikäläisen aika puhaltaa kynttilät kakun päältä ja jatkaa elämää taas astetta vanhempana. Koska täytän tänään 22 (jotenkin järjetöntä ajatella olevansa jo sen ikäinen), ajattelin että voisi olla hyvä aika jakaa hieman ajatuksia koskien ikää ja sen vaikutusta omaan elämääni.

Olen saanut elämäni aikana kuulla kerran jos toisenkin siitä, miten mä oon niin kamalan nuori, miten mulla on vielä koko elämä edessä ja miten mun ei kannata stressata sitä, etten ole vielä näin nuorena saavuttanut kaikkia haluamiani asioita. Tiedän, että näihin lausahduksiin voi meistä varmasti kaikki samaistua, mutta samaan aikaan en tiedä oikeasti mitään ärsyttävämpää kuin se, että otetaan asioissa puheeksi ikä ja vedetään se vaikuttamaan kaikkeen (varsinkin jos kyseessä on vain muutaman vuoden itseään vanhempi henkilö).

Olen aina ollut todella kunnianhimoinen ihminen. Tiedän mitä haluan ja teen aina kaikkeni saavuttaakseni haluamani. Tiedän, että olen elämäni aikana tehnyt ja saavuttanut paljon huikeita asioita (=unelmiani) ja tiedän myös sen, että olen saavuttanut urani osalta paljon ottaen huomioon sen, että olen vasta reilu parikymppinen.

En kuitenkaan halua saavutusteni ja unelmieni vertautuvan ikääni. Miksi minun pitäisi tehdä jotain tietyn ikäisenä, tai miksi tiettyjä asoita pidetään jotenkin erityisen suurina vain sen takia, että ne kohdistuvat tietyn ikäiseen ihmiseen? 

Elämän virtsapylväiden lisäksi ikä tunnutaan nostavan todella usein esille myös käyttäymisestä puhuttaessa. Milloin on liian vanha tekemään jotakin, milloin muka liian nuori toimimaan tietyllä tavalla ja milloin mitäkin. Miksi mun ikäisen tulisi käyttäytyä juuri tietyllä tavalla ja miksei mua kymmenen vuotta vanhempi voisi muka kulkea ikäisteni polkuja, jos se hänestä tuntuu hyvältä?

Voisiko iän antaa olla vain numero ja käytöksen ja tekemisten puhua puolestaan. Toinen saattaa vaikuttaa paljonkin ikäistään kypsemmältä, toinen reilusti nuoremmalta ja kolmas siinä rinnalla juuri ikäiseltään. Kaikkia heitä kuitenkin yhdistää se, että he tekevät asiat juuri niinkuin parhaaksi näkevät ja elävät omaa elämäänsä. Toinen savuttaa elämänsä suurimman asian täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja toinen eläkeiän tuntumilla. Kummassakin tapauksessa kyseessä on kuitenkin se elämän suurin asia...
© Jere Viinikainen | Photographer
Maira Gall