Jere Viinikainen

Muoti, Valokuvaus & Lifestyle

Jere Viinikainen is a fashion and event photographer based in Helsinki, Finland | Helsinkiläinen muoti- ja tapahtumakuvaaja, jonka blogi käsittelee valokuvausta, työelämää ja arkea

11.11.2019

KENELLÄ MENEE HUONOITEN & MIKSI SUOMALAISET UHRIUTUVAT?


Olemme kerenneet asua nyt reilu pari kuukautta uudessa kodissamme ja nyt uskallan vihdoin ja viimein sanoa meidän asunnon alkaneen saamaan muotoaan. Suurimmat huonekalut ovat kerenneet asettua paikoilleen ja pari viikkoa takaperin saimme porattua myös verhokiskon olohuoneemme kattoon.

Olkkarimme tilanne alkaa tällä hetkellä näyttämään paremmalta kuin hyvältä ja koska olin tästä näystä erittäin tyytyväinen – ja samalla myös ylpeä –, päätin julkaista yllä näkyvän kuvan Facebookin Moderni & skandinaavinen sisustus -ryhmään ja sivuten mainita kuvatekstissä kyseessä olevan kahden opiskelijan koti.

Vaikka kuvan vastaanotto tässä ryhmässä olikin suurimaksi osaksi enemmän kuin hyvä, niin mahtui mukaan myös liuta kommentteja, joiden pohjalta nyt tätäkin postausta olen kirjoittamassa. Osa kuvan nähneistä päätyi tieten tahtoen takertumaan kauniin kuvan sijaan kuvatekstissäni mainitsemaani opiskelija-sanaan ja siitä se myrsky sitten alkoikin. Kommenttikenttään alkoi ilmestyä kommentteja, joissa ihmeteltiin sisutuksemme laadukkuutta ja avauduttiin siitä, miten omassa elämässään ei ole näyttänyt opiskeluaikoina läheskään näin hyvältä.



Osa kommentoijista kertoi, miten joutuvat huonon rahatilanteen takia tukeutumaan vain ja ainoastaan Ikean ja Jyskin valikoimaan ja osa puolestaan avautui siitä, miten eivät ole pystyneet omina opiskeluaikoina hankkimaan mitään käytettynä sillä ovat olleet tuolloin autottomia. Vaikka kaikilla näistä olikin oma tulokulmansa aiheseen, niin näitä kuitenkin yhdisti yksi ja sama asia: uhriutuminen ja kateus. Oli huolestuttavaa huomata, miten suuria johtopäätöksiä kommentin jättäneet vetivät vain kuvan ja yhden lauseen mittaisen kuvatekstin perusteella. Kukaan ei lähtenyt kyselemään työtilannettani, huonekalujen alkuperää, tai muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä – heti vedettiin kateus-kortti esille vain sen takia, että olkkaristamme löytyy matto, jonka hinta uutena on lähemmäs nelinumeroinen summa.

En viitsinyt lähteä korjaamaan näitä kommentteja kertomalla siitä, miten kyseinen mattokin on löytynyt alesta edullisemmin kuin yksikään saman kokoinen matto Ikeasta, tai miten iso osa huonekaluista on kannettu hiki hatussa kotiimme kävellen ja julkisten voimin. Mielestäni tämä ei tuonut asiaan mitään lisäarvoa, sillä homma oli kerennyt mennä jo negatiivisuuden puolelle ja ihmiset tuntuivat kilpailevan kommenteillaan siitä, kenellä oli ollut se kurjin aika opiskelijana.

Tämä on mielestäni samaan aikaan naurettavaa ja erittäin surullista. Kuvani oli selvästi herättänyt näissä kommentoijissa jonkinlaisen positiivisen reaktion, joka piti kuitenkin kommentissa haudata oman kurjuutensa alle. Tuntuu absurdilta ajatella, että yksi kuva olohuoneesta voi herättää jossakin niin suuria tunteita, että kommenteissa haluaa avautua omasta elämästään ja jakaa muille sen, miten on kokenut omassa elämässään jonkin elämänvaiheen kurjana. Aikuisten ihmisten kuitenkin olettaisi tietävän sen, että kaikilla asioilla on aina kääntöpuolensa, eikä asiat – varsinkaan somessa – aina ole sitä miltä näyttävät. Ei meidän kotia ole millään rahalla rakennettu – paremminkin kovalla työllä ja hyvällä tuurilla. Mistä tämä ainainen kateus siis oikein kumpuaa? Eikö suomalainen vain osaa nauttia toisten onnistumista ilman, että tuntee oman olonsa kurjaksi?


PS: Kotimme löytyy nyt myös Instagramista @kampinkolmio



SHARE:

25.10.2019

VALOKUVASIN LANCOMEN MAINOSKUVAT! – UNELMISTA TOTTA


Vihdoin ja viimein aika on koittanut ja pääsen kertomaan teille yhdestä tämän vuoden – ellei jopa koko urani – suurimmista duunistani. Meikäläinen on nimittäin saanut kunnian valokuvata Lancomen uusimman mainoskampanjan Sokos tavarataloille!

Kuvaukset järjestettiin kesäkuun puolella ja valehtelisin jos väittäisin, ettei kyseinen päivä olisi jännittänyt mua ihan tajuttomasti. Kuvauspäivä oli aikataulutettu minuuttiaikataululla ja kokonaisuudessan meillä kesti kampanjan hoitaminen lähemmäs kaksitoista tuntia – intensiivinen päivä siis vaikka itse sanonkin. Malleiksi olimme saaneet Sokoksen myyjiä ympäri Suomea ja mielestäni tämä oli todella upea homma koko kampanjan osalta!

Upeudesta huolimatta tämä lisäys toi kuitenkin oman jännitystekijänsä kuvauksiin, sillä kyseessä oli ihmisiä, jotka eivät olleet tottuneet elämään kameran edessä. Hommasta suoriuduttiin kuitenkin kaikkien kohdalla kunnialla ja saimme kuin saimmekin puristettua kasaan todella upean sarjan. Malleilla oli hauska päivä, mulla oli todella hauska päivä ja kaikki muutkin tiimimme jäsenet tuntuivat nauttineen hommasta – suuri kiitos vielä heille!

Kuvausten jälkeen kuukaudet vierivät ja nyt lokakuun loppupuolella tämä kaikki on julkisesti nähtävillä! Kuvat löytyvät ympäri Suomen kaikista Sokoksista, jossa vain Lancomea myydää, sekä somesta, että myös Sokosen mainoslehtisistä – käytännössä näiltä kuvilta ei siis voi välttyä, haha. Kävin itse tutustumassa näihin kuviin Helsingin Sokoksella ja vitsit sitä fiilistä, kun pääsi näkemään omat kuvansa näin konkreettisesti paikoillaan. Mulla ei meinaa sanat riittää tähän, joten ehkä nyt on hyvä antaa kuvien puhua puolestaan ja suunnata katseet jälleen kohti suurempia ja entistä mahtavampia projekteja...




SHARE:

22.10.2019

KAUPPAKESKUS TRIPLA & PIKAMUOTI – MYYNTIENNÄTYKSET UUSIKSI


Tripla toi viime viikolla mukanaan Suomeen liudan uusia pikamuotiliikkeitä, joiden rekeistä löytyy farkkuja kympillä ja kevyttoppatakkeja viidellätoista eurolla.

Tästä on jo useampaan otteeseen keretty uutisoimaan erinäisissä iltapäivälehdissä – viimeksi eilen, kun kerrottiin miten näissä liikkeissä rikottiin maailman myyntiennätyksiä. Näitä juttuja lukiessa mun päässä on pyörinyt vaikka ja mitä ja kun sanon näin, niin en tarkoita asiaa hyvällä.

Pikamuotia on löytynyt Suomesta jo parin vuosikymmenen ajan ja saman ajan olen myös itse sitä enemmän tai vähemmän kuluttanut. Lapsena tilasimme kotiin kesävaatetta ja näin vanhempana löydän osan perus paidoistani näistä liikkeistä. Onhan se ihana saada valkoinen t-paita satasen sijaan vitosella ja saada näin päivitettyä omaa vaatekaappiaan edullisesti. Myös alati vaihtuvat mallistot ja uusien trendien puuskat takaavat näissä kaupoissa sen, että aina on mahdollisuus tehdä löytöjä ja saada jotain uutta ja erilaista asuihinsa yhdisteltäväksi.

Näiden positiivisten puolien lisäksi hommaan kuitenkin liittyy myös paljon negatiivisuutta, josta jokainen mediassa elänyt suomalainen on varmasti enemmän tai vähemmän tänä päivänä tietoinen. Tästä johtuen voidaankin sivuuttaa nämä kaikki ihmisoikeusasiat ym. ja lähteä paneutumaan pelkästään näiden liikkeiden käytössä oleviin materiaaleihin, jotka minussa ainakin eniten huolta aiheuttaa.


Kympin maksavat housut ovat luultavammin valmistettu useista tekokuiduista ja viimeistelty ihanasti elastaanilla. Kankaan paksuudesta on varmasti tingitty, eikä ompeleetkaan välttämättä mene aina just niin kuin pitäisi. Yhtälönä tämä kuulostaa ihan täydelliseltä, mikäli hakusessa on ollut ne uuden lempihousut seuraaville viikoille – näiden osalta kun ei kannata edes haaveilla, että nämä olisivat käytössä vielä pian alkavalla uudella vuosikymmenellä. Sama pätee myös muissa tekstiileissä ja uskallankin väittää, että edullinen hinta näkyy lähes poikkeuksetta valmistusolojen lisäksi materiaalivalinnoissa ja vaatteiden kestävyydessä.

Sääntöjä rikkoo kuitenkin aika poikkeus, enkä voi väittää etteikö näistäkin liikkeistä voisi tehdä myös hyviä ja kestäviä löytöjä. Puuvillasta valmistettu paita, tai nahasta tehty takki saattavat hyvinkin kestää käytössä vuosia, ellei jopa vuosikymmeniä ja palvella näin käyttäjäänsä arvokkaalla tavalla. Tämä on asia, jota olen itse viime vuosina pyrkinyt pitämään silmällä entistä enemmän, sillä mikään ei ole mun mielestä harmillisempaa kuin löytää ihana vaate, kiintyä siihen ja hyvästellä se ensimmäisen pesun jälkeen, kun se onkin yhtäkkiä mennyt pilalle.

Näitä löytöjä on kuitenkin aina pystynyt tekemään myös jo ennen Triplaa ja ennen näitä uusia pikamuotiliikkeitä ja tämän takia nämä myyntiennätykset minua puistattavatkin. Tuntuu huolestuttavalta, että alkuvuosi pidetään kovaa meteliä ilmastonmuutoksesta ja pikamuodin haitoista ja loppuvuodesta meille tuodaan tarjottimella vino pino lisää tätä kaikkea. Jos tästä jotain pitäisi sanoa, niin se, että me ollaan näemmä formulan lisäksi myös maailman nopein kansa kuluttamisen suhteen...


SHARE:

11.10.2019

ENSIMMÄISET FIILIKSET OPINNÄYTETYÖSTÄ


Opinnäytetyö – tuo kamalan ihana projekti, johon meikäläisenkin opinnot ovat nyt edenneet.

Niille ketkä eivät tätä vielä tienneet, niin opiskelen tällä hetkellä valokuvausta Lahden Muotoiluinstituutissa. Opintoni ovat viimeisten vuosien aikana pitäneet sisällään kaikkea urheilukuvauksesta taidehistoriaan ja muotokuvauksesta piirtämiseen. Suurin osa kursseista ja opintopisteistä on siis jo suoritettua ja edessä olisi enää oikeastaan vain ja ainoastaan oppariin liittyvien noppien hankinta.

Oma opinnäytetyöni ideointi on kulkenut mukanani jo ensimmäisestä opintovuodesta saakka ja muovautunut tässä vuosien varrella suuntaan jos toiseen. Aluksi ideointi oli lähinnä vain aiheen panikointia, mutta pikku hiljaa siihenkin on alkanut suhtautua tietyllä tyyneydellä. Aiheen valinta ei itselleni ole ollut missään määrin helppo ja ensimmäiset oikeat ajatukset teeman suhteen sainkin vasta viime kesäkuussa.



                                                                     
WEARING:
SWATER: Weekday*
JEANS: Carlings**
SHOES: Selected Homme
(*kuvauslainassa, **saatu)
                                                                    

Kesäkuun alun jälkeen olen siis vihdoin ja viimein päässyt pyörittelemään tätä aihetta mielessäni muutenkin kuin vain edessä häämöttävän kummituksen muodossa. Keksimäni aihe alkoi kesän aikana saada muotoaan ja syksyn alkaessa pääsin sitten vihdoin ja viimein esittelemään sitä koulun puolella. Kollektiivinen aiheen käsittely teki hommalleni kunniaa, sillä nyt homma tuntuu olevan vihdoin ja viimein sellaisella mallilla, että pääsen aloittamaa itse duunia!

Vaikka polkuni auki kirjoittaminen saattaakin kuulosta siltä, että mulla on langat tiukasti käsissäni, niin sisältää tämä myös tietynlaista jännitystä ja kauhun tunnetta. Homman aloittaminen tuntuu todella vaikealta, eikä sitä oikein tiedä mistä tässä pitäisi lähteä liikkeelle. Aiemmin tällä viikolla lainasin kasan aiheeseeni liittyvää kirjallisuutta, mutta miten mun pitäisi näitä lähteä tulkitsemaan, saati nostamaan esille työssäni? Myös jännitystä aikataulujen ja oman työmotivaation suhteen löytyy ja paljon – kyseessä on kuitenkin useamman kuukauden työ, jonka aikana pitäisi pysyä koko ajan ruodussa oman tekemisensä suhteen.

Jos minun tulisi kuvailla tätä opinnäytetyön tekoa kahdella adjektiivilla, olisivat ne innostunut ja jännittynyt. Odotan todella paljon sitä, että pääsen paneutumaan aiheeseeni ja tuottamaan siihen liittyvän työn, mutta samalla jännitän kaikkea sitä, mitä tähän hommaan liittyy. Ehkä tää on myös ihan ok, ehkä mun on ihan ok jännittää jotain sellaista, jota en ole ikinä ennen kokenut...




SHARE:

4.10.2019

PALJONKO TYÖNTEKO MINULLE MAKSAA?


Yrittäjänä työnteko ei ole missään nimessä ilmaista. Toisin kuin toimistotyöläinen, minä hankin toimiston, työpisteen ja sen päällä olevan tietokoneen omasta pussistani. Kukaan ei ole auttamassa hankintojen kanssa vaan kaikesta tulee selvitä – ja ottaa selvää – itse.

Tämä antaa yrittäjälle paljon vapauksia lähteä panostamaan juuri sellaisiin työvälineisiin, kuin itse haluaa. Pöytäkone vai läppäri, sähköistetty työpöytä vai ei? Näiden positiivisten puolien lisäksi tällä on kuitenkin myös negatiiviset puolensa, joista ensimmäisenä tulee mieleen tämän aiheuttama eriarvoisuus työkentällä. Ammattikentällä välineistön hinnat ovat korkeat, eikä jokaisella ole missään määrin mahdollisuutta panostaa niihin haluamallaan tavalla. Jos esimerkiksi valokuvaajan asiakaskunta keskittyy yksityishenkilöihin, ovat tienestit monesti sitä luokkaa, ettei niillä olla ostamassa kymmenien tuhansien eurojen salamakamoja. Ainahan tällaisia ei tarvita, mutta entäs kun sähköpostiin kilahtaa keikkapyyntö, joka täytyy ohittaa vain sen takia, ettei oma kalusto siihen kykene?

Teen itse paljon yhteistyötä suurien yritysten kanssa, jossa meno on huomattavasti eri kantilla, kuin monien kollegioideni arjessa. Kun minä tarvitsen kuvauksiini jotain erikoista, on maksajana lähes poikkeuksetta asiakas, jolle parinsadan euron lisäkulu haluamastaan lopputuloksesta ei ole ongelma. Tämä on antanut minulle suurelti vapauksia ja mahdollisuuksia lähteä panostamaan omaan välineistööni, johon nyt viimeisimpänä lisäyksenä olen päässyt hankkimaan keikkasetin, joka pitää sisällään laadukkaat salamat, sekä taustakartongin kuvien taustalle.



                                                                     
WEARING:
T-Shirt: Primark
JACKET: HM*
PANTS: HM*
SHOES: Nike
(*saatu)
                                                                    

Nämä laitteet ovat maksaneet minulle tässä viimeisen kuukauden aikana pienen omaisuuden – karkeasti laskettuna hyvätuloisen ihmisen kuukausipalkan. Summana tämä on valtava ja valehtelisin, jos väittäisin etteikö pankkikorttini vinguttelu ole näiden kohdalla tuntunut missään. Olen kuitenkin pystynyt lohduttautumaan tässä sillä ajatuksella, että olen ikäänkuin ollut vain välikätenä maksamassa näitä kamoja ja asiakas/asiakkaat maksavat nämä minulle sitten takaisin tulevien keikkojen aikana. Esimerkiksi juuri hankkimani värikkäät taustakartongit maksoivat minulle useamman satasen, mutta menevät suoraan asiakkaan hoidettavaksi. Sama pätee muidenkin työvälineideni kohdalla – hintani vaihtelee sen mukaan, kuinka vaativalla kalustolla minun tulee se suorittaa.

Se miten tuon esille tässä sen, paljonko kalustoni tällä hetkellä maksaa ei kerro missään nimessä siitä, että haluaisin nostaa itseäni kuluttajien aatelistoon. Se kertoo siitä, että omistan X hommaan soveltuvan kaluston, jolla tuotettu sisältö maksaa asiakkaalle X summan, joka juontaa juurensa juurikin tämän kaluston kustannuksiin. Samalla tämä myös avaa ehkä hiukan sitä ajatusmallia, jossa ihmetellään miten ammattikuvaajan ottama räpsy voi olla satoja euroja kun se on vain yksi kuva. Taustalla on kuitenkin kallis kalusto, alvit, verot ja muut maksut, sekä tekijälle jäävä palkkio, jolla pitäisi saada leipä pöytään. Vieläkö se on tämän jälkeen vain kallis räpsy?


SHARE:

25.9.2019

SAANA HAKOSAARI – SUOMALAISTA MUOTIA PARHAIMMILLAAN


Saana Hakosaari on suomalaisessa muotimaailmassa melko tuore kasvo. Muotoiluinstituutissa opiskellut Hakosaari julkaisi viime kevään KOE19-muotinäytösessä oman opinnäytetyönsä, johon meikäläinen ihastui täysin. Unisex-malliston karkea tyyli, käsinmaalatut yksityiskohdat ja mielenkiintoiset leikkaukset toimivat hienosti yhteen tuoden jotain uutta ja erilaista suomalaiseen tekemiseen ja tämän myötä halusinkin saada malliston itselleni kuvattavaksi.

Oli ihana päästä tämän projektin myötä toteuttamaan itseään taas astetta erilaisemmalla tavalla ja lähteä yhdistämään omaa tekemistään Saanan malliston parhaisiin paloihin. Lopputuloksena syntyi kokonaisuus, jossa voisi hyvin lähteä edustamaan itseään Kööpenhaminan muotiviikoille, tai lähikaupan kassajonoon...








SHARE:

20.9.2019

OLEN ELLESSÄ! – SUZANNA GEMBEGEN VAATEKAAPPI


Uusi ELLE ilmeistyi pari viikkoa sitten ja meikäläinen sai oman numeroni käteen tässä tällä viikolla.

Tästä lokakuun numerosta löytyy jälleen kerran tuttu nimi tekijöiden joukosta ja tällä kertaa mun käsialaa on nähtävillä kahden aukeaman verran. En pääse yli tästä, miten huikealta se tuntuu kerta toisensa jälkeen (ihan kuin näitä kertoja olisi jo lukemattomia, haha) nähdä omia töitään näin konkreettisella tavalla! Tuntuu ihan älyttömältä, että mä olen saanut aikaan kuvat, jotka ovat päätyneet lehteen, jonka käytänössä kuka tahansa voi lehtihyllystä käydä ostamassa – jotenkin niin älyttömän siistiä!

Tähän ELLEen kuvasin stylistinä toimineen Suzanna Gembegen. Ollaan ennen kuvauksia nähty ihan muutamia kertoja eri tapahtumissa, mutta vasta kuvauslokaatiossa pääsisimme kunnolla esittäytymään toisillemme. Ennen kuvauksia mulla oli tuttuun tapaan pieni jännitys päällä, mutta se laantui nopeasti kun pääsimme hommiin. Suzanna osoittautui nopeasti ihanan rauhalliseksi ja harvinaisen lämpimäksi ihmiseksi ja hänen kanssaan oli aivan ihana tehdä hommia. Kuvaukset sujuivat vauhdilla ja hyvien keskusteluiden ohella oli ihana päästä tutkailemaan mitä kaikkea ihanaa, Suzannen vaatekaapista oikeen löyty, haha.

Tää oli taas hyvä esimerkki siitä, miksi mä rakastan tätä mitä pääsen tällä hetkellä tekemään: uudet ihmiset, hyvänlaatuinen pieni jännitys ja homman monimuotoisuus on asioita joista saan älyttömästi virtaa mun hommiin. On ihana päästä haastamaan itseään ja päästä siinä samalla kuulemaan ihmisten tarinoita ja sitä, miks ne ajattelee ja toimii niinkuin ajattelee ja toimii...



SHARE:

12.9.2019

MITÄ MULLE OIKEASTI KUULUU? - MUUTTO, OPINNÄYTETYÖ JA YRITTÄJYYS


Mitä mulle kuuluu? -Kysymys, jonka kohdalla tuntuu, etten ole hetkeen kerennyt sitä kunnolla miettiä. Tästä johtuen tuntuukin nyt luontevalta kirjoittaa se kaikki tänne ja jakaa kaikki myös teille.

Muutostani on nyt kulunut pari viikkoa ja kumppanini omaisuus kannettiin saman katon alle viime viikonloppuna. Yhteiselämä on nyt siis virallisesti alkanut ja viimeiset päivät ovat kuluneet tässä muuttolaatikoita purkaessa ja pakollisia hankintoja hoitaessa. Tällä hetkellä asunnossamme vallitsee kaaos, mutta jotenkin oon onnistunut olla stressaamatta siitä. Fiilis on hyvä ja luottoa löytyy siihen, että tästä kyllä muovautuu jossain vaiheessa meille ihana koti. Yhteinen asunto on myös tietyllä tapaa vapauttanut mua ja tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan just eikä melkein kohdillaan. Toteutunut muutto tuntuu ainakin nyt enemmän kuin oikealta.

Vaikka tää muutto onkin tässä se suurin asia, niin on mun elämässä tapahtumassa tällä hetkellä paljon muutakin. Koulu alkoi maanantaina ja sen myötä opinnäytetyön työstäminen on virallisesti startannut. Vietin ison osan kesästäni miettien sitä, mistä haluan opparini tehdä ja vielä viime viikon loppuun asti tää aihe stressas mua aika todella paljon. Nyt kuitenkin kun on päässyt kuulemaan opettajilta tästä hommasta ja jakamaan omia fiiliksiä omasta työstään muille niin olo alkaa olla helpottunut. Vaikka tää työmäärä jännittääkin, niin tällä hetkellä tuntuu siltä, että tästä kyllä selvitään ku vaan pysytään porukan mukana ja edetään aikataulussa. Täytyy toivoa, että voin sitte puolen vuoden päästä olla tässä rustailemassa teille juttua siitä miten oon selvinnyt tästä urakasta!

Viimeisenä asiana mun mielessä pyörii tällä hetkellä mun työt ja yrittäjyys. Oon todella paljon miettinyt nyt elämääni opparin ja opintojen jälkeen ja jotenkin se kaikki tuntuu tällä hetkellä todella pelottavalta ja kaukaiselta. Opintotuen loppuminen ja oman työelämän aloittaminen eivät tällä hetkellä tunnu sellaiselta, johon koen olevani valmis. En tiedä mistä tämä johtuu, sillä nytkin mulla on ollut ihan hyvin töitä ja olen päässyt tekemään yhtä sun toista upeaa urallani, mutta silti joku tässä jännittää. Se, että taloudellinen tuki valtion puolelta lakkaa tuntuu ihan järkyttävältä ja mietin todella paljon sitä, että entäs sitten ne kuukaudet kun yrittäjänä ei sitä keikkaa sitten tulekaan. Mitäs hittoa mä sitten teen? Oon aina ollut se tyyppi, joka on luottanut siihen että elämä kantaa ja asioista selvitään, mutta tää mua epäilyttää nyt ja pahasti. Palkkatyöt eivät houkuttele, mutta yrittäjänä selviäminen tuntuu kaukaiselta – täytyy vaan toivoa, että tähän löytyy ennen koulun loppumista jokin ratkaisu.

Kolme asiaa, joiden ympärillä mun elämä tuntuu tällä hetkellä ajatuksen tasolla pyörivän. Näiden lisäksi on tietysti paljon muutakin tapahtumassa, mutta ehkä nää on ne ydinasiat, joiden takia toisinaan iloitsen ja toisinaan revin hiukseni päästäni...


                                                                     
WEARING:
SHIRT: Samsoe&Samsoe*
T-Shirt: KnowledCotton Apparel
PANTS: Samsoe&Samsoe*
BAG: Samsoe&Samsoe*
SHOES: ?
(*kuvauslainassa)
                                                                    





SHARE:

7.9.2019

YRITTÄJYYDEN ONGELMIA – LUOVAN ALAN YRITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA


Jonkun verran olen kerennyt sosiaalisessa mediassa jakamaan yrittäjyyteen liittyviä positiivisia puolia, mutta negatiivisista seikoista en ole puhunut oikeastaan ollenkaan. Aiemmin tällä viikolla olleen yrittäjän päivän kunniaksi haluankin nyt pyhittää tälle kokonaisen postauksen ja kertoa hieman yrittäjyyteen liittyvistä ongelmista ja siitä, mitä on olla luovan alan yrittäjä Suomessa.

Olen omistanut toiminimen nyt reilu kolme vuotta ja siitä pari vuotta olen tehnyt sen kautta töitä siinä määrin, että olen pystynyt pitämään itseäni yrittäjänä. Näihin vuosiin on mahtunut paitsi paljon ihania työkeikkoja ja hommaan liittyviä vapauksia, myös paljon sellaista negatiivisuutta, joka mielestäni on täysin tarpeetonta. Se kun liittyy vain ja ainoastaan alalla työskentelevien omaan toimintaan.

"Harvoin hurrataan toisen onnistumisia, mutta sitäkin useammin nostetaan tapetille epäonnistumiset."

Ongelman ydin on nimittäin se, miten me kohtelemme kollegoitamme. Pelko omasta asemastaan työrintamalla tuntuu olevan monelle todella suuri, eikä tämän varjolla olla valmiita olemaan iloisia muiden puolesta. Tukeminen ja muiden tekijöiden auttaminen on retuperällä ja sen sijaan, että ilmassa leijailisi kannustavan ilmapiirin tuulahdukset, niin keskitytään vain ja ainoastaan omaan itseensä. Myös oman tietotaidon jakamista varjellaan, eikä palkkioista tai sopimusasioista tunnuta puhuvan oikein missään. Paljonko tienaat? Miten käsittelet kuvasi? Millaista kalustoa työssäsi käytät? -Murto-osa niistä kysymyksistä, joiden kohdalla olen päässyt huomaamaan ettei toinen osapuoli ole ollut halukas jatkamaan keskustelua.




Näiden positiivisten toimien puutteen lisäksi alallamme tuntuu olevan vallassaan myös toisten tekemisten tarpeeton vähättely. Harvoin hurrataan toisen onnistumisia, mutta sitäkin useammin nostetaan tapetille epäonnistumiset. Ikäänkuin sitä haluaisi nostaa omaa osaamistaan jalustalle sillä, että puskee muita sanoillaan pohjalle ja tämän on asia, jota en ole ikinä ymmärtänyt. Jos ei ole mitään oikeaa sanottavaa, niin miksi pitää keskittyä ja etsimällä etsiä niitä muiden heikkouksia? Selkään puukottaminen ja tarpeeton väheksyminen eivät ole asioita, jotka suoranaisesti työelämään kuuluisivat.

"Muiden vähättely ja työnäytteiden turha ruotiminen eivät todellakaan viesti ammattitaidosta, vaan epävarmuudesta ja osaamattomuudesta."

Kaikki nämä tavat toimia ja kohdella toisia viestivät vain ja ainoastaan siitä, että halutaan suojella sitä omaa reviiriään ja se on mun mielestä naurettavaa. Kaikki meistä ovat urallamme eri vaiheissa, mutta yhtälailla kaikki meistä myös ovat suuntautumassa tekemään juuri sitä omaa juttuaan – luovalla alalla ku ei tismalleen samanlaisille tekijöille ole tilaa. Tän takia sitä pitäis osata olla varma siitä omasta tekemisestään ja siitä, että työmarkkinoilla asiakas valitsee henkilön X juuri sen takia, että kokee hänet parhaaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi hoitamaan kyseistä asiaa. Tiedän tämän olevan hankalaa varsinkin uran alkuvaiheessa olevalle tyypille (se on ollut minullekin), sillä usko omaa tekemistään kohtaan ei välttämättä ole paras mahdollinen tilanteissa, joissa kaikki työkeikat valuvat silmien ohi muille tutuille. Se on kuitenkin osa tätä, eikä sen takia pitäisi kenenkään kyynistyä.

Muiden vähättely ja työnäytteiden turha ruotiminen eivät todellakaan viesti ammattitaidosta, vaan epävarmuudesta ja osaamattomuudesta. Se, että puidaan toisen epäonnistumisia ilman asianomaisen läsnäoloaan ei vie asioita missään määrin eteenpäin – jos asioissa on oikeesti ongelmia, niin kerrotaan niistä asianomaiselle. Tämä on myös kohta, jossa huomaa suuren eron pitkän linjan tekijöiden ja alalle vasta tulleiden kanssa; pidempään uralla olleet eivät toimi näin.

Vakiintuneiden tekijöiden puolella osataan olla varmoja omasta asemastaan. Vaikkei sitä välttämättä muiden puolesta sielläkään aina juhlita, niin ainakin osataan jättää ne turhat negatiivisuudet menosta pois. Ja tämä on se mistä meidän kaikkien pitäisi ottaa mallia: uskotaan itseemme ja sen myötä toisiimme ja koitetaan tukea ja olla runtelematta toistemme tekemisiä...


                                                                     
WEARING:
JACKET: 2nd Hand
SHIRT: H&M*
PANTS: Alexander McQueen
SHOES: Dr. Martens
(*saatu)
                                                                     



LUE MYÖS:
SHARE: