ETUSIVU Arkisto
Monthly Archives

helmikuu 2019

Itsekuri ja järjetön halu seurata unelmia – kaksi asiaa, joiden ympärille voisin pitkälti sanoa tekemisteni perustuvan. Kuten jo tiedättekin, olen aina ollut kova haaveilemaan ja tekemään töitä haluamieni asioiden eteen. Olen elänyt sillä periaatteella, että kun jotain oikeasti haluaa, niin sen eteen on valmis tekemään niin paljon töitä, että sen tulee saavuttamaan. Monesti tämä on johtanut hienoihin onnistumisiin, mutta entäs sitten tilanteissa, joissa näin ei olekaan?
Viimeisimmässä videossani kerroin, miten olen saanut harjoittelupaikan Raisiosta. Kyseisen paikan saaminen oli yksi kouluuni liittyvistä unelmistani ja koin, että saamalla sen, pääsen taas ison harppauksen verran hommissani eteenpäin. Tein vuoden taitteessa hakemuksen kyseiseen paikkaan ja se johti tammikuun lopulla palaveriin, jossa homma lyötiin lukkoon. Olin todella innoissani tulevasta.
Tiesin, että välimatka Helsingin ja Raision välillä on suuri ja tulee harjoittelun ajan olemaan erittäin raskas, mutta en halunnut antaa tämän vaikuttaa tilanteeseen. Uskottelin vain itselleni, että kyllä tästä tullaan selviämään – onhan sitä aina kaikesta ennenkin selvitty. Viikot vierivät ja aloin pikku hiljaa valmistautumaan henkisesti edessä häämöttävään harjoitteluun: ostin junalippua varastoon, aloin selvittelemään tarkemmin tulevaa työmatkaani ja muutenkin käymään läpi harjoittelun aikana olevia käytännön asioita. Kaiken piti teorian tasolla olla valmiina, mutta silti jokin oli pielessä.
Stressi keväästäni kasvoi kasvamistaan ja aloin pikku hiljaa huomata, millainen vaikutus sillä oli perus arkeeni. Minun alkoi olla vaikea nukahtaa ja aamuisin herätessäni olin jo valmiiksi kärttyinen, sillä ajattelin vain sitä, miten vähäiseksi yöuneni tulevat harjoittelun aikana jäämään. Lisäksi vähensin arkeni tekemisiä sillä perusteella, että kohta kuitenkin tulee olemaan kiire ja haluan nyt vain ja ainoastaan nauttia tästä kaikesta tekemättömyydestä. Harjoittelusta aiheutunut stressi ja ahdistus kasvoi viikkojen ajan kasvamistaan, kunnes se lopulta viime viikolla kohtasi huippunsa.
En enää tuntenut pystyväni haluamaani ja päätin laittaa oman hyvinvointini uskomattoman hienon harjoittelupaikana edelle ja vapisten käsin kirjoittaa sähköpostin, jossa kerroin kieltäytyväni paikasta. Tiesin sisimmässäni tämän olleen oikea päätös, mutta siitä huolimatta mieleni valtasi heikkouden tunne. Ei todellakaan ole mun tapaista tuoda esille jaksamisen puutetta, saati jättäytyä pois sovituista hommista ja sen takia ehkä tuntuukin, että sitä ikään kuin olisi tällä päätöksellä pettänyt itsensä ja tehnyt itsestään muiden silmissä heikon. Näinhän asia ei kuitenkaan järjellä ajateltuna missään nimessä ja itseasiassa harjoittelupaikassakin ymmärrettiin homma todella hyvin ja tsempattiin jaksamisen suhteen.
Tästä harjoittelun peruuttamisesta on nyt kulunut vajaa viikko ja mä koen itseni kuin uudesti syntyneeksi. Stressi ja ahdistus on laantunut ja pettymys oman jaksamisen loppumiseen on kaikonnut. Tuleva kevääni ja harjoitteluni on kaiken tämän myötä nyt yksi suuri kysymysmerkki, mutta ainakin voin olla ylpeä itsestäni ja siitä, että uskalsin myöntää sen, ettei musta tällä kertaa ollutkaan siihen, mihin halusin. Toimikoon tämä tapahtunut esimerkkinä tulevaisuudessa, kun oma ylpeys meinaa ajaa oman hyvinvoinnin yli…

0 kommenttia
0 FacebookTwitterPinterestEmail

Tämän alkuvuoden aikana elämäni on käynyt läpi aikamoista myllerrystä. Olen päässyt kokemaan hyvien uutisten tuoman ilon ja innostuksen, sekä tulevaisuuden epävarmuuden mukanaan tuoman stressin ja ahdistuksen. Olen onnistunut unelmieni takia tuuppaamaan itseni jälleen kerran tilanteeseen, josta en oikein tiedä, miten tulen selviämään, mutta siitä tällä kertaa lisää yltä löytyvältä videolta…
0 kommenttia
0 FacebookTwitterPinterestEmail