25.2.2019

ONKO MULLA OIKEUS EPÄONNISTUA?


Itsekuri ja järjetön halu seurata unelmia – kaksi asiaa, joiden ympärille voisin pitkälti sanoa tekemisteni perustuvan. Kuten jo tiedättekin, olen aina ollut kova haaveilemaan ja tekemään töitä haluamieni asioiden eteen. Olen elänyt sillä periaatteella, että kun jotain oikeasti haluaa, niin sen eteen on valmis tekemään niin paljon töitä, että sen tulee saavuttamaan. Monesti tämä on johtanut hienoihin onnistumisiin, mutta entäs sitten tilanteissa, joissa näin ei olekaan?

Viimeisimmässä videossani kerroin, miten olen saanut harjoittelupaikan Raisiosta. Kyseisen paikan saaminen oli yksi kouluuni liittyvistä unelmistani ja koin, että saamalla sen, pääsen taas ison harppauksen verran hommissani eteenpäin. Tein vuoden taitteessa hakemuksen kyseiseen paikkaan ja se johti tammikuun lopulla palaveriin, jossa homma lyötiin lukkoon. Olin todella innoissani tulevasta.

Tiesin, että välimatka Helsingin ja Raision välillä on suuri ja tulee harjoittelun ajan olemaan erittäin raskas, mutta en halunnut antaa tämän vaikuttaa tilanteeseen. Uskottelin vain itselleni, että kyllä tästä tullaan selviämään – onhan sitä aina kaikesta ennenkin selvitty. Viikot vierivät ja aloin pikku hiljaa valmistautumaan henkisesti edessä häämöttävään harjoitteluun: ostin junalippua varastoon, aloin selvittelemään tarkemmin tulevaa työmatkaani ja muutenkin käymään läpi harjoittelun aikana olevia käytännön asioita. Kaiken piti teorian tasolla olla valmiina, mutta silti jokin oli pielessä.

Stressi keväästäni kasvoi kasvamistaan ja aloin pikku hiljaa huomata, millainen vaikutus sillä oli perus arkeeni. Minun alkoi olla vaikea nukahtaa ja aamuisin herätessäni olin jo valmiiksi kärttyinen, sillä ajattelin vain sitä, miten vähäiseksi yöuneni tulevat harjoittelun aikana jäämään. Lisäksi vähensin arkeni tekemisiä sillä perusteella, että kohta kuitenkin tulee olemaan kiire ja haluan nyt vain ja ainoastaan nauttia tästä kaikesta tekemättömyydestä. Harjoittelusta aiheutunut stressi ja ahdistus kasvoi viikkojen ajan kasvamistaan, kunnes se lopulta viime viikolla kohtasi huippunsa.

En enää tuntenut pystyväni haluamaani ja päätin laittaa oman hyvinvointini uskomattoman hienon harjoittelupaikana edelle ja vapisten käsin kirjoittaa sähköpostin, jossa kerroin kieltäytyväni paikasta. Tiesin sisimmässäni tämän olleen oikea päätös, mutta siitä huolimatta mieleni valtasi heikkouden tunne. Ei todellakaan ole mun tapaista tuoda esille jaksamisen puutetta, saati jättäytyä pois sovituista hommista ja sen takia ehkä tuntuukin, että sitä ikään kuin olisi tällä päätöksellä pettänyt itsensä ja tehnyt itsestään muiden silmissä heikon. Näinhän asia ei kuitenkaan järjellä ajateltuna missään nimessä ja itseasiassa harjoittelupaikassakin ymmärrettiin homma todella hyvin ja tsempattiin jaksamisen suhteen.

Tästä harjoittelun peruuttamisesta on nyt kulunut vajaa viikko ja mä koen itseni kuin uudesti syntyneeksi. Stressi ja ahdistus on laantunut ja pettymys oman jaksamisen loppumiseen on kaikonnut. Tuleva kevääni ja harjoitteluni on kaiken tämän myötä nyt yksi suuri kysymysmerkki, mutta ainakin voin olla ylpeä itsestäni ja siitä, että uskalsin myöntää sen, ettei musta tällä kertaa ollutkaan siihen, mihin halusin. Toimikoon tämä tapahtunut esimerkkinä tulevaisuudessa, kun oma ylpeys meinaa ajaa oman hyvinvoinnin yli...


6 kommenttia

  1. Kirjoitat tosi kauniisti Jere!
    Varmasti oikea ja viisas päätös, mieletöntä, että menit hyvinvointi edellä.

    yst.Pinja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla, kiitos tästä Pinja! :)

      Poista
  2. Siis kuulostaa niiiiin tutulta! Joskus on niin pelottavaa tehdä päätöksiä, kun pelkää että ne on jotenkin tosi tyhmiä päätöksiä ja epäonnistuu totaalisesti. Itsekin eilen oikein kieriskelin kurkkua kuristaen aamuyöhön asti, ihan täysin turhissa omissa ahdistuksissani. Mutta mun mielestä oman hyvinvoinnin etusijalle laittaminen ei ole ikinä tyhmä päätös, teit 100% ihan oikein! Omat rajat pitää tunnistaa. ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, toisinaan kun jotkut päätökset tuntuvat samaan aikaan täysin oikeilta ja yhtälailla myös jollain tapaa vääriltä – koita siinä sitten miettiä, että mitähän sitä asian kanssa pitäisi tehdä.

      Kiitos tsempeistä, eiköhän tämä ollut oikea ratkaisu :)

      Poista
  3. Tiedän niin tunteen! Itselläni myös työharjoittelu edessä ihan huippupaikassa ja hirveästi jännittää miten tuo tulee menemään. Olet todella rohkea kun uskaltauduit jättäytymään pois ja varmasti oli oikea päätös! Menestyt varmasti loistavasti ja kehityt siinä mitä teet ilmankin tuota harjoittelua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos älyttömästi tsempeistä ja tuesta!

      Tosi paljon onnea myös sun tulevaan työharjoitteluun, toivotaan että menee jännityksestä huolimatta nappiin ja saat sen siitä haluamasi irti! :)

      Poista

© Jere Viinikainen | Valokuvaaja
Maira Gall