Jere Viinikainen

Muoti, Valokuvaus & Lifestyle

Jere Viinikainen is a fashion and event photographer based in Helsinki, Finland | Helsinkiläinen muoti- ja tapahtumakuvaaja, jonka blogi käsittelee valokuvausta, työelämää ja arkea

25.10.2019

VALOKUVASIN LANCOMEN MAINOSKUVAT! – UNELMISTA TOTTA


Vihdoin ja viimein aika on koittanut ja pääsen kertomaan teille yhdestä tämän vuoden – ellei jopa koko urani – suurimmista duunistani. Meikäläinen on nimittäin saanut kunnian valokuvata Lancomen uusimman mainoskampanjan Sokos tavarataloille!

Kuvaukset järjestettiin kesäkuun puolella ja valehtelisin jos väittäisin, ettei kyseinen päivä olisi jännittänyt mua ihan tajuttomasti. Kuvauspäivä oli aikataulutettu minuuttiaikataululla ja kokonaisuudessan meillä kesti kampanjan hoitaminen lähemmäs kaksitoista tuntia – intensiivinen päivä siis vaikka itse sanonkin. Malleiksi olimme saaneet Sokoksen myyjiä ympäri Suomea ja mielestäni tämä oli todella upea homma koko kampanjan osalta!

Upeudesta huolimatta tämä lisäys toi kuitenkin oman jännitystekijänsä kuvauksiin, sillä kyseessä oli ihmisiä, jotka eivät olleet tottuneet elämään kameran edessä. Hommasta suoriuduttiin kuitenkin kaikkien kohdalla kunnialla ja saimme kuin saimmekin puristettua kasaan todella upean sarjan. Malleilla oli hauska päivä, mulla oli todella hauska päivä ja kaikki muutkin tiimimme jäsenet tuntuivat nauttineen hommasta – suuri kiitos vielä heille!

Kuvausten jälkeen kuukaudet vierivät ja nyt lokakuun loppupuolella tämä kaikki on julkisesti nähtävillä! Kuvat löytyvät ympäri Suomen kaikista Sokoksista, jossa vain Lancomea myydää, sekä somesta, että myös Sokosen mainoslehtisistä – käytännössä näiltä kuvilta ei siis voi välttyä, haha. Kävin itse tutustumassa näihin kuviin Helsingin Sokoksella ja vitsit sitä fiilistä, kun pääsi näkemään omat kuvansa näin konkreettisesti paikoillaan. Mulla ei meinaa sanat riittää tähän, joten ehkä nyt on hyvä antaa kuvien puhua puolestaan ja suunnata katseet jälleen kohti suurempia ja entistä mahtavampia projekteja...




SHARE:

22.10.2019

KAUPPAKESKUS TRIPLA & PIKAMUOTI – MYYNTIENNÄTYKSET UUSIKSI


Tripla toi viime viikolla mukanaan Suomeen liudan uusia pikamuotiliikkeitä, joiden rekeistä löytyy farkkuja kympillä ja kevyttoppatakkeja viidellätoista eurolla.

Tästä on jo useampaan otteeseen keretty uutisoimaan erinäisissä iltapäivälehdissä – viimeksi eilen, kun kerrottiin miten näissä liikkeissä rikottiin maailman myyntiennätyksiä. Näitä juttuja lukiessa mun päässä on pyörinyt vaikka ja mitä ja kun sanon näin, niin en tarkoita asiaa hyvällä.

Pikamuotia on löytynyt Suomesta jo parin vuosikymmenen ajan ja saman ajan olen myös itse sitä enemmän tai vähemmän kuluttanut. Lapsena tilasimme kotiin kesävaatetta ja näin vanhempana löydän osan perus paidoistani näistä liikkeistä. Onhan se ihana saada valkoinen t-paita satasen sijaan vitosella ja saada näin päivitettyä omaa vaatekaappiaan edullisesti. Myös alati vaihtuvat mallistot ja uusien trendien puuskat takaavat näissä kaupoissa sen, että aina on mahdollisuus tehdä löytöjä ja saada jotain uutta ja erilaista asuihinsa yhdisteltäväksi.

Näiden positiivisten puolien lisäksi hommaan kuitenkin liittyy myös paljon negatiivisuutta, josta jokainen mediassa elänyt suomalainen on varmasti enemmän tai vähemmän tänä päivänä tietoinen. Tästä johtuen voidaankin sivuuttaa nämä kaikki ihmisoikeusasiat ym. ja lähteä paneutumaan pelkästään näiden liikkeiden käytössä oleviin materiaaleihin, jotka minussa ainakin eniten huolta aiheuttaa.


Kympin maksavat housut ovat luultavammin valmistettu useista tekokuiduista ja viimeistelty ihanasti elastaanilla. Kankaan paksuudesta on varmasti tingitty, eikä ompeleetkaan välttämättä mene aina just niin kuin pitäisi. Yhtälönä tämä kuulostaa ihan täydelliseltä, mikäli hakusessa on ollut ne uuden lempihousut seuraaville viikoille – näiden osalta kun ei kannata edes haaveilla, että nämä olisivat käytössä vielä pian alkavalla uudella vuosikymmenellä. Sama pätee myös muissa tekstiileissä ja uskallankin väittää, että edullinen hinta näkyy lähes poikkeuksetta valmistusolojen lisäksi materiaalivalinnoissa ja vaatteiden kestävyydessä.

Sääntöjä rikkoo kuitenkin aika poikkeus, enkä voi väittää etteikö näistäkin liikkeistä voisi tehdä myös hyviä ja kestäviä löytöjä. Puuvillasta valmistettu paita, tai nahasta tehty takki saattavat hyvinkin kestää käytössä vuosia, ellei jopa vuosikymmeniä ja palvella näin käyttäjäänsä arvokkaalla tavalla. Tämä on asia, jota olen itse viime vuosina pyrkinyt pitämään silmällä entistä enemmän, sillä mikään ei ole mun mielestä harmillisempaa kuin löytää ihana vaate, kiintyä siihen ja hyvästellä se ensimmäisen pesun jälkeen, kun se onkin yhtäkkiä mennyt pilalle.

Näitä löytöjä on kuitenkin aina pystynyt tekemään myös jo ennen Triplaa ja ennen näitä uusia pikamuotiliikkeitä ja tämän takia nämä myyntiennätykset minua puistattavatkin. Tuntuu huolestuttavalta, että alkuvuosi pidetään kovaa meteliä ilmastonmuutoksesta ja pikamuodin haitoista ja loppuvuodesta meille tuodaan tarjottimella vino pino lisää tätä kaikkea. Jos tästä jotain pitäisi sanoa, niin se, että me ollaan näemmä formulan lisäksi myös maailman nopein kansa kuluttamisen suhteen...


SHARE:

11.10.2019

ENSIMMÄISET FIILIKSET OPINNÄYTETYÖSTÄ


Opinnäytetyö – tuo kamalan ihana projekti, johon meikäläisenkin opinnot ovat nyt edenneet.

Niille ketkä eivät tätä vielä tienneet, niin opiskelen tällä hetkellä valokuvausta Lahden Muotoiluinstituutissa. Opintoni ovat viimeisten vuosien aikana pitäneet sisällään kaikkea urheilukuvauksesta taidehistoriaan ja muotokuvauksesta piirtämiseen. Suurin osa kursseista ja opintopisteistä on siis jo suoritettua ja edessä olisi enää oikeastaan vain ja ainoastaan oppariin liittyvien noppien hankinta.

Oma opinnäytetyöni ideointi on kulkenut mukanani jo ensimmäisestä opintovuodesta saakka ja muovautunut tässä vuosien varrella suuntaan jos toiseen. Aluksi ideointi oli lähinnä vain aiheen panikointia, mutta pikku hiljaa siihenkin on alkanut suhtautua tietyllä tyyneydellä. Aiheen valinta ei itselleni ole ollut missään määrin helppo ja ensimmäiset oikeat ajatukset teeman suhteen sainkin vasta viime kesäkuussa.



                                                                     
WEARING:
SWATER: Weekday*
JEANS: Carlings**
SHOES: Selected Homme
(*kuvauslainassa, **saatu)
                                                                    

Kesäkuun alun jälkeen olen siis vihdoin ja viimein päässyt pyörittelemään tätä aihetta mielessäni muutenkin kuin vain edessä häämöttävän kummituksen muodossa. Keksimäni aihe alkoi kesän aikana saada muotoaan ja syksyn alkaessa pääsin sitten vihdoin ja viimein esittelemään sitä koulun puolella. Kollektiivinen aiheen käsittely teki hommalleni kunniaa, sillä nyt homma tuntuu olevan vihdoin ja viimein sellaisella mallilla, että pääsen aloittamaa itse duunia!

Vaikka polkuni auki kirjoittaminen saattaakin kuulosta siltä, että mulla on langat tiukasti käsissäni, niin sisältää tämä myös tietynlaista jännitystä ja kauhun tunnetta. Homman aloittaminen tuntuu todella vaikealta, eikä sitä oikein tiedä mistä tässä pitäisi lähteä liikkeelle. Aiemmin tällä viikolla lainasin kasan aiheeseeni liittyvää kirjallisuutta, mutta miten mun pitäisi näitä lähteä tulkitsemaan, saati nostamaan esille työssäni? Myös jännitystä aikataulujen ja oman työmotivaation suhteen löytyy ja paljon – kyseessä on kuitenkin useamman kuukauden työ, jonka aikana pitäisi pysyä koko ajan ruodussa oman tekemisensä suhteen.

Jos minun tulisi kuvailla tätä opinnäytetyön tekoa kahdella adjektiivilla, olisivat ne innostunut ja jännittynyt. Odotan todella paljon sitä, että pääsen paneutumaan aiheeseeni ja tuottamaan siihen liittyvän työn, mutta samalla jännitän kaikkea sitä, mitä tähän hommaan liittyy. Ehkä tää on myös ihan ok, ehkä mun on ihan ok jännittää jotain sellaista, jota en ole ikinä ennen kokenut...




SHARE:

4.10.2019

PALJONKO TYÖNTEKO MINULLE MAKSAA?


Yrittäjänä työnteko ei ole missään nimessä ilmaista. Toisin kuin toimistotyöläinen, minä hankin toimiston, työpisteen ja sen päällä olevan tietokoneen omasta pussistani. Kukaan ei ole auttamassa hankintojen kanssa vaan kaikesta tulee selvitä – ja ottaa selvää – itse.

Tämä antaa yrittäjälle paljon vapauksia lähteä panostamaan juuri sellaisiin työvälineisiin, kuin itse haluaa. Pöytäkone vai läppäri, sähköistetty työpöytä vai ei? Näiden positiivisten puolien lisäksi tällä on kuitenkin myös negatiiviset puolensa, joista ensimmäisenä tulee mieleen tämän aiheuttama eriarvoisuus työkentällä. Ammattikentällä välineistön hinnat ovat korkeat, eikä jokaisella ole missään määrin mahdollisuutta panostaa niihin haluamallaan tavalla. Jos esimerkiksi valokuvaajan asiakaskunta keskittyy yksityishenkilöihin, ovat tienestit monesti sitä luokkaa, ettei niillä olla ostamassa kymmenien tuhansien eurojen salamakamoja. Ainahan tällaisia ei tarvita, mutta entäs kun sähköpostiin kilahtaa keikkapyyntö, joka täytyy ohittaa vain sen takia, ettei oma kalusto siihen kykene?

Teen itse paljon yhteistyötä suurien yritysten kanssa, jossa meno on huomattavasti eri kantilla, kuin monien kollegioideni arjessa. Kun minä tarvitsen kuvauksiini jotain erikoista, on maksajana lähes poikkeuksetta asiakas, jolle parinsadan euron lisäkulu haluamastaan lopputuloksesta ei ole ongelma. Tämä on antanut minulle suurelti vapauksia ja mahdollisuuksia lähteä panostamaan omaan välineistööni, johon nyt viimeisimpänä lisäyksenä olen päässyt hankkimaan keikkasetin, joka pitää sisällään laadukkaat salamat, sekä taustakartongin kuvien taustalle.



                                                                     
WEARING:
T-Shirt: Primark
JACKET: HM*
PANTS: HM*
SHOES: Nike
(*saatu)
                                                                    

Nämä laitteet ovat maksaneet minulle tässä viimeisen kuukauden aikana pienen omaisuuden – karkeasti laskettuna hyvätuloisen ihmisen kuukausipalkan. Summana tämä on valtava ja valehtelisin, jos väittäisin etteikö pankkikorttini vinguttelu ole näiden kohdalla tuntunut missään. Olen kuitenkin pystynyt lohduttautumaan tässä sillä ajatuksella, että olen ikäänkuin ollut vain välikätenä maksamassa näitä kamoja ja asiakas/asiakkaat maksavat nämä minulle sitten takaisin tulevien keikkojen aikana. Esimerkiksi juuri hankkimani värikkäät taustakartongit maksoivat minulle useamman satasen, mutta menevät suoraan asiakkaan hoidettavaksi. Sama pätee muidenkin työvälineideni kohdalla – hintani vaihtelee sen mukaan, kuinka vaativalla kalustolla minun tulee se suorittaa.

Se miten tuon esille tässä sen, paljonko kalustoni tällä hetkellä maksaa ei kerro missään nimessä siitä, että haluaisin nostaa itseäni kuluttajien aatelistoon. Se kertoo siitä, että omistan X hommaan soveltuvan kaluston, jolla tuotettu sisältö maksaa asiakkaalle X summan, joka juontaa juurensa juurikin tämän kaluston kustannuksiin. Samalla tämä myös avaa ehkä hiukan sitä ajatusmallia, jossa ihmetellään miten ammattikuvaajan ottama räpsy voi olla satoja euroja kun se on vain yksi kuva. Taustalla on kuitenkin kallis kalusto, alvit, verot ja muut maksut, sekä tekijälle jäävä palkkio, jolla pitäisi saada leipä pöytään. Vieläkö se on tämän jälkeen vain kallis räpsy?


SHARE: