Jere Viinikainen is a fashion and event photographer based in Helsinki, Finland | Helsinkiläinen muoti- ja tapahtumakuvaaja, jonka blogi käsittelee valokuvausta, työelämää ja arkea

11.10.2019

ENSIMMÄISET FIILIKSET OPINNÄYTETYÖSTÄ


Opinnäytetyö – tuo kamalan ihana projekti, johon meikäläisenkin opinnot ovat nyt edenneet.

Niille ketkä eivät tätä vielä tienneet, niin opiskelen tällä hetkellä valokuvausta Lahden Muotoiluinstituutissa. Opintoni ovat viimeisten vuosien aikana pitäneet sisällään kaikkea urheilukuvauksesta taidehistoriaan ja muotokuvauksesta piirtämiseen. Suurin osa kursseista ja opintopisteistä on siis jo suoritettua ja edessä olisi enää oikeastaan vain ja ainoastaan oppariin liittyvien noppien hankinta.

Oma opinnäytetyöni ideointi on kulkenut mukanani jo ensimmäisestä opintovuodesta saakka ja muovautunut tässä vuosien varrella suuntaan jos toiseen. Aluksi ideointi oli lähinnä vain aiheen panikointia, mutta pikku hiljaa siihenkin on alkanut suhtautua tietyllä tyyneydellä. Aiheen valinta ei itselleni ole ollut missään määrin helppo ja ensimmäiset oikeat ajatukset teeman suhteen sainkin vasta viime kesäkuussa.



                                                                     
WEARING:
SWATER: Weekday*
JEANS: Carlings**
SHOES: Selected Homme
(*kuvauslainassa, **saatu)
                                                                    

Kesäkuun alun jälkeen olen siis vihdoin ja viimein päässyt pyörittelemään tätä aihetta mielessäni muutenkin kuin vain edessä häämöttävän kummituksen muodossa. Keksimäni aihe alkoi kesän aikana saada muotoaan ja syksyn alkaessa pääsin sitten vihdoin ja viimein esittelemään sitä koulun puolella. Kollektiivinen aiheen käsittely teki hommalleni kunniaa, sillä nyt homma tuntuu olevan vihdoin ja viimein sellaisella mallilla, että pääsen aloittamaa itse duunia!

Vaikka polkuni auki kirjoittaminen saattaakin kuulosta siltä, että mulla on langat tiukasti käsissäni, niin sisältää tämä myös tietynlaista jännitystä ja kauhun tunnetta. Homman aloittaminen tuntuu todella vaikealta, eikä sitä oikein tiedä mistä tässä pitäisi lähteä liikkeelle. Aiemmin tällä viikolla lainasin kasan aiheeseeni liittyvää kirjallisuutta, mutta miten mun pitäisi näitä lähteä tulkitsemaan, saati nostamaan esille työssäni? Myös jännitystä aikataulujen ja oman työmotivaation suhteen löytyy ja paljon – kyseessä on kuitenkin useamman kuukauden työ, jonka aikana pitäisi pysyä koko ajan ruodussa oman tekemisensä suhteen.

Jos minun tulisi kuvailla tätä opinnäytetyön tekoa kahdella adjektiivilla, olisivat ne innostunut ja jännittynyt. Odotan todella paljon sitä, että pääsen paneutumaan aiheeseeni ja tuottamaan siihen liittyvän työn, mutta samalla jännitän kaikkea sitä, mitä tähän hommaan liittyy. Ehkä tää on myös ihan ok, ehkä mun on ihan ok jännittää jotain sellaista, jota en ole ikinä ennen kokenut...




SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti