Jere Viinikainen

Muoti, Valokuvaus & Lifestyle

Jere Viinikainen is a fashion and event photographer based in Helsinki, Finland | Helsinkiläinen muoti- ja tapahtumakuvaaja, jonka blogi käsittelee valokuvausta, työelämää ja arkea

26.12.2019

PARHAAT KOSMETIIKKATUOTTEET VUONNA 2019 – IHONHOITO & KAUNEUS




Vuosi 2019 oli mulle kosmetiikan vuosi. Ajauduin kuluneena vuotena töiden kautta kosmetiikan maailmaan ja kalenterini täyttyi erinäisistä kosmetiikkakuvauksista. Mukaan mahtui meikkitapahtumia, kampanjakuvauksia ja kaikkea tältä väliltä.

Nämä työkeikat kerryttivät huomattavasti osaamistani ja ennen kaikkea kiinnostustani (väri)kosmetiikkaa kohtaan ja vuoden aikana huomasin miten tämä kaikki alkoi siirtyä töistä myös kotiini. Halusin olla perillä kaikesta siitä, minkä parissa työskentelen ja näin ollen aloin tutustua entistä tarkemmin kosmetiikkamaailmaan. Tämä tarkoitti lukuisia tuotetestauksia, Youtuben tutoriaaleja, sekä ainesosaluetteleloiden opettelua.

Tämän kertyneen tietotaitoni pohjalta haluan nyt jakaa 10 parasta kosmetiikkatuotetta vuodelta 2019.

________


Skin Treat – 10Min BHA Anti-Blemish Face Mask

Tämä Skin Treatin savimainen kasvonaamio on täydellinen niihin hetkiin, kun iho ei ole parhaimmillaan. Kyseessä on edullinen – ja ennen kaikkea riittoisa – tea tree -öljyä sisältävä naamio, joka on minulla ollut aktiivisesti käytössä kuluneena syksynä.

Olen käyttänyt tätä keskimäärin kerran viikossa, sillä tämä kuorii kevyesti kasvojen ihoa erinäisin hapoin. En missään nimessä käyttäisi tätä ainoana kuorivana kosmetiikkatuotteenani, mutta tällä on helppo ylläpitää kirkasta ja kuulasta ihoa – juuri sellaista, johon seerumit ja muut kosteustuotteet imeytyvät hyvin.


Biotherm – Life Plankton Elixir

Olen pitkään puhunut sosiaalisessa mediassa kosteuttavien seerumeiden puolesta. Mielestäni mikään ei ole ihonhoidossa tärkeämpää kuin se, että saa pidettyä ihon kosteustasapainon kurissa, sillä tällä on suurimmat vaikutukset siihen miten iho voi ja millä tahdilla epäpuhtauksia syntyy.

Vaikka tämä Biothermin kosteuttava seerumi on noussut ehdottomaksi suosikiksi seerumeiden kohdalla, niin en halua puhua vain ja ainoastaan tämän puolesta – markkinoilla on lukuisia hyviä seerumeita paljon tätä edullisemmin. Tässä tuotteessa kuitenkin yhdistyy kaikki ne ominaisuudet, joiden puolesta ite liputan: erittäin kosteuttava, sekä samalla todella riittoisa.


Skin Treat – Hydra-Light Face Gel

Pidän itse suurimmaksi osaksi huolen ihoni kosteutuksesta säännöllisellä kuorinnalla ja laadukkaalla seerumilla. Näin ollen kosteusvoiteeni kosteuttavuudella ei omalla käytössäni ole suurta merkitystä ja suosikin tässä mahdollisimman kevyitä tuotteita.

Tästä johtuen olen tykästynyt tähän Skin Treatin geelimäiseen kosteusvoiteeseen, joka lukitsee alleen kosteuttavan seerumin antaen iholle samalla erittäin ilmavan tunteen. Koska kyseessä on erittäin kevyt geelimäinen tuote, ei tämän kohdalla ole tarvinnut pelätä ihon kiiltelyä, tai ihohuokosten tukkeutumista.


Kicks – Daily Gradual Tan Face Drops

Nämä itseruskettavat tipat ovat kulkeneet mukanani vuodesta 2018 asti ja pelastaneet sinä aikana useampaan otteeseen kalpeat kasvoni. En erityisemmin käytä itseruskettavia arjessani, sillä koen tämän turhan haastavaksi ja aikaa vieväksi aiheeksi. Nämä tipat toimivat kuitenkin täydellisesti juuri silloin kun siltä tuntuu ja usein lisäänkin näitä pari tippaa kasvovoiteeseeni mukaan.


Lumene – Instant Glow Serum

Vaikka meikkivoiteiden käyttö onkin kuluneen vuoden aikana tullut minulle tutuksi, en omassa arjessani niitä kuitenkaan käytä. Sen sijaan tämän kaltaiset väriseerumit ovat löytäneet paikkansa kaapistani ja näitä onkin tullut testailtua yhtä sun toista.

Osa väriseeruimeista on vaikuttanut kesäaikaan erittäin hyvältä, mutta syksyn ja kuivuuden tullessa niiden toimivuus on kärsinyt. Tämän Lumenen sävytteen kanssa näin ei kuitenkaan ole käynyt ja tämän lisäksi tämä on jättänyt ihon erittäin luonnollisen näköiseksi.



Fudge – Elevate Style Powder

Listaukseen mahtuu mukaan myös pari hiusten muotoilutuotetta, joista ensimmäisenä tämä Fudgen hiuspuuteri. Vuoden 2019 aikana olen tietoisesti lähtenyt hakemaan huoliteltua, mutta erittäin luonnollista ulkomuotoa kasvoilleni ja hiuksellinen – ikään kuin paranneltua versiota itsestäni. Tämä on hiusten osalta tarkoittanut sitä, että olen suosiolla jättäytynyt tujujen tuotteiden käytöstä ja lähtenyt hakemaan ilmavuutta ja muotoa toisella tapaa.

Tämä hiuspuuteri on ehdottomasti yksi parhaista puutereista joita olen kokeillut. Tarvittaessa tällä saisi tukan mihin asentoon vain, mutta maltillisesti käytettynä tällä saa juuri sopivasti tekstuuria ja ilmavuutta.




Seb Man – The Sculptor

Toisena hiusten muotoilutuotteena on tämä Seb Manin mattavaha, jonka puolesta olen puhunut jo alkuvuodesta saakka. Riittoisa vaha jättää tukan erotelluksi antaen kuitenkin tarvittavan pidon. Lisäksi hiukset pysyvät muotoiltavana koko päivän, eikä tukka lähde erityisemmin rasvoittumaan päivän mittaan.



Korento – Viimeistelypuuteri

Tämä luonnonkosmetiikaan kuuluva Korennon puuteri on ollut käytössäni viimeisen vuoden. Läpikuultava puuteri pitää täydellisesti kiillon kurissa ja varsinkin silmien alla olen kokenut tämän erittäin toimivaksi tuotteeksi.

Tämän lisäksi tuote toimii myös ilman muuta meikkiä ja monesti saatankin käyttää tätä päivinä jolloin itsensä ehostaminen ei kiinnosta.

Parhaat kosmetiikkatuotteet vuonna 2019

IsaDora – Aurinkopuuteri

Aurinkopuuterit ovat tulleet meikkivoiteiden ohella erittäin tutuksi kuluneen vuoden aikana. Näiden käytön merkitys valokuvissa on valtava ja senpä takia olen halunnut perehtyä näihin astetta tarkemmin. Kuluneen vuoden aikana olen ottanut paljon selvää näiden eroista ja kokeillut ties kuinka monia eri tuotteita kasvoilleni. Monet ovat näyttäneet alkuun hyvältä, mutta siitä huolimatta tämä IsaDoran edullinen vaihtoehto on noussut omaksi suosikiksi.

Tämän tuotteen pigmenttisyys on täydellinen hellävaraiseen käyttöön, eikä tämän kohdalla tarvitse pelätä läikikästä lopputulosta. Myös kerrostaminen onnistuu tämän kanssa moitteettomasti, joten sanoisin tämän sopivan täydellisesti sekä arkeen, että juhlaan. Lisäksi mattainen koostumus toimii kasvoilla puuterin omaisesti viimeistellen täydellisesti luonnollisen lookin.



MayBeauty – Face Gel

Tämän tuotteen nimeen olen vannonut jo muutaman vuoden. MayBeautyn face gel on ehdottomasti paras käyttämäni kuorintatuote kasvoille. En ikimaailmassa käyttäisi tätä viikoittain, mutta kerran kuussa käytettynä tämä pitää ihon uusiutumisen käynnissä kuorien tehokkaasti kuolleen ihosolukon.

Yhdessä Skin Treatin happokuorinnan kanssa tällä saa ylläpidettyä ihon heleänä kunhan muistaa näin talvisaikana huolellisen kosteutuksen.



LUE MYÖS NÄMÄ:
SHARE:

20.12.2019

VUODEN 2019 UNELMAT – SAAVUTINKO TAVOITTEENI?



Osa saattaa muistaa, miten lähes vuosi sitten tammikuussa julkaisin postauksen nimellä Nämä haluan saavuttaa vuonna 2019. Kyseessä oli kymmenen kohdan listaus tavoitteista/unelmista, jotka halusin vuoden aikana saavuttaa. Kävin itse kyseisen listauksen juuri läpi ja koska lukemani yllätti minut suuresti, niin haluan paneutua näihin kohtiin vielä teidänkin kanssa:


1) Avaa portfolio

Listaukseni alkoi kohdalla, jonka hoitamista pitkitin tuohon aikaan aivan liikaa. Kyseessä oli uuden portfolion avaaminen ja yllätys yllätys tämä toteutui jo pari päivää tammikuisen postauksen kirjoittamisen jälkeen! Tällä hetkellä olen erittäin ylpeä omasta portfoliostani ja jaan sitä mielelläni eteenpäin mahdollisille asiakkailleni – ihanaa. Tämän uudistuneen portfoliolion löydät täältä.


2) Kuvaa yhdet festarit

Tämän toteutumisen suhteen mulla on hieman ristiriitaiset fiilikset. Olin alunperin ajatellut tämän tarkoittavan sitä, että kulkisin festarialueella kuvaamassa artisteja ja siinä ohella nauttisin bäkkärielämästä. Tätä ei kuitenkaan tänä vuonna tapahtunut, mutta sen sijaan olin muuten festareilla työskentelemässä: tein ELLEn Instagramiin juttua Flown festarityyleistä. Voisi siis sanoa, että tämäkin kohta toteutui mutta vain eri tavalla kuin olin aluksi ajatellut.


3) Hanki uusia malleja

Mun on pakko myöntää, että vuosi 2019 oli omien projektien suhteen pienoinen pettymys. Tein kuluneena vuotena enemmän töitä valokuvauksen parissa kuin ikinä ennen, mutta omiin projekteihin ei jaksamiseni juurikaan riittänyt. Tästä huolimatta työni veivät minua suuntaan, jota en tammikuussa 2018 uskaltanut edes kuvitella ja kamerani eteen eksyi vuoden aikana toista sataa uutta kasvoa kuvattavaksi!

Tein vuoden aikana paljon henkilöstökuvauksia ja muita kampanjoita, joissa pääsin kohtamaan lukuisia upeita persoonia kuvausten muodossa. Nämä kuvaukset veivät minua pois omalta mukavuusalueelta ja antoivat siinä samalla enemmän kuin osasin ikinä kuvitella – itsevarmuuteni ammattikuvaajana kasvoi kuluneena vuotena järjettömästi.


4) Pidä lomaa

Tämä on ollut mulle aina vaikea kohta, sillä työt vievät helposti mukanaan. Tänä vuonna kuitenkin päätin tehdä kaikkeni onnistuakseni tässä ja lopputuloksena olen saanut pidettyä lähes kuukauden kesäloman heinäkuussa ja edessä häämöttää vielä lähes kolmen viikon joululoma!


5) Tee lehtikuvaukset

Tämä on viime vuosien ajan ollut yksi suurimmista unelmista ja tammikuussa itse asiassa kirjoitinkin, että koen vihdoin ja viimein olevani valmis tekemään kaikkeni tämän haaveen eteen.

Näin myös tässä vuoden aikana tein ja tämä kohta toteutui kesäkuussa, kun tuottamani kahden aukeaman suuruinen kuvasarja julkaistiin ELLEssä! Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa, sillä tämän jälkeen juttujani on näkynyt vielä kahdessa myöhemmässä ELLEssä, sekä nyt viimeisimpänä Fitissä – uskomatonta!




                                                                     
WEARING:
SWATER: Rukka*
JACKET: Rukka*
JEANS: Junkyard XX-XY
SHOES: Dr. Martens
(*saatu)
                                                                    

6) Tee editorial videoita

Tämäkin on yksi niistä kohdista, jotka toteutuivat hieman eri tavalla, kuin olin aluksi suunnitellut. Näiden oli tarkoitus olla omia projektejani, jotka käsikirjoitan ja hoidan täysin yksin, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut. Sen sijaan pääsin tuottamaan nämä videot toimeksiantona ELLElle.

Kuvaamissani videoissa esiintyivät mm. JVGn pojat, sekä Mikael & Metti Forssell. En iki maailmassa olisi osannut kuvitella tämän kohdan täyttyvän tällä tavalla!


7) Hanki harjoittelupaikka

Check! 

Sain uskomattoman upean harkkapaikan ELLEltä, enkä todellakaan voisi olla kiitollisempi siitä ajasta, jonka heidän kanssa pääsin viettämään.


8) Käy ulkomailla

Työharjoittelu mahdollisti minulle myös pari ulkomaanmatkaa – vietin pari päivää Berliinissä ja viikon Namibiassa. Tämän lisäksi reissasin pitkin Italiaa, kävin kouluporukalla Tukholmassa, sekä nyt viimeisimpänä tein päiväristeilyn Tallinnaan. Voisi siis sanoa, että tämäkin kohta toteutui odotettua suuremmin.


9) Ole aktiivinen somessa

Tätä minun on itse todella vaikea arvioida, sillä koen että olisin voinut olla täällä vielä aktiivisempi kuin olen ollut. Tästä huolimatta koen kuitenkin, että tuottamani sisällön laatu on kuluneen vuoden aikana kasvanut huomattavasti ja tämän olen huomannut myös tilastoistani – luette blogini tällä hetkellä lähes 300% enemmän kuin vuosi sitten! Ehkä tämä luku tarkoittaa sitä, että tämäkin kohta on täyttynyt.


10) Mieti mitä haluat tulevaisuudelta

Viimeinen ja valehtelematta koko listan vaikein kohta.

En edelleenkään tiedä, mitä tulevaisuudeltani tarkalleen ottaen haluan, mutta se ei tarkoita sitä ettenkö olisi tämän kohdan eteen tehnyt töitä. Koen, että kuluneen vuoden aikana fokukseni omaa tekemistäni kohtaan on kärjistynyt ja tämän myötä olen onnistunut olemaan entistä ammattimaisempi niissä asioissa, joiden ympärille haluan uraani luoda. Olen myös osannut antaa arvoa sattumuksille ja tietynlaiselle tietämättömyydelle. On ihan ok olla tietämättä mitä haluaa ja antaa vain mennä!

________

Kuten huomata saattaa, niin jokainen listaamani kohta on toteutunut tavalla tai toisella kuluneen vuoden aikana! Tiedän, että olen tehnyt älyttömästi töitä näiden unelmieni eteen, mutten ikimaailmassa olisi voinut kuvitella tällaista tulosta – 10/10 on mielestäni uskomaton suoritus tällaiselle unelma-listalle.

Tämän listauksen läpikäymisen myötä on aika siirtää ajatukset hetkeksi lomalle ja lähteä miettimään sitä, mitä ihmettä sitä haluaisi vuonna 2020 tavoitella...



SHARE:

12.12.2019

VÄRISOKEAN ARKIMEIKKI – KIINNOSTUKSENI IHONHOITOON & KOSMETIIKKAAN


Ihonhoito ja kosmetiikka ovat olleet jo useamman vuoden lähellä sydäntäni. Kiinnostukseni näitä aiheita kohtaan on kasvanut tässä viime vuosien aikana hurjaa vauhtia ja uskallan väittää että osasyynä tähän on ollut viimeisimmät työkeikkani erinäisille kosmetiikkabrändeille.

Vuoden 2019 aikana olen tuottanut kuvamateriaalia useille meikkibrändeille. Mukaan on mahtunut niin mainos-, kuin tapahtumakuvaa ja usein olen näistä sitten saanut kiitokseksi kyseisen brändin tuotteita värikosmetiikan muodossa. Alkuun olin todella skeptinen meikkien käyttöä kohtaan, mutta pikku hiljaa aloin kokeilemaan eri tuotteita kasvoilleni huomaten, että monet tuotteet itseasiassa tuntuivatkin omalta – varsinkin kuvauksissa oli mielenkiintoista huomata, miten vähällä vaivalla sain peitettyä kasvojeni epäkohtia.
värisokean arkimeikki ihonhoito ja kosmetiikka
Tästä kiinnostukseni meikkejä kohtaan lähti kasvuun ja pikku hiljaa aloin kokeilemaan meikkipohjan päälle myös muita tuotteita. Osaan tuotteista tykästyin ja osa ei vain tuntunut omalla kohdalla oikealta. Näistä puhutaan tarkemmin alla olevalla videolla.

Tällä hetkellä kaapeistani löytyy jonkin verran meikkituotteita, joita saatan käyttää kotona ollessani vain omaksi ilokseni. En näiden tuotteiden käytön kohdalla tunne oloani niin omaksi, että haluaisin ottaa niitä päivittäiseen käyttöön, mutta itsensä ilmaisemisen työvälineenä ne toimivat täydellisesti. Toisinaan on ihana lukittautua kylppäriin, laittaa musiikki/podcast soimaan ja lähteä kokeilemaan erinäisiä tuotteita kasvoilleen...

SHARE:

4.12.2019

JOULULOMA ALKOI – LOPPUVUODEN SUUNNITELMAT


Vuoden viimeinen virallinen koulupäivä oli eilen ja nyt voin sitten ilmeisesti kutsua itseäni lomalaiseksi. Loppuvuoden aikana on kuitenkin tapahtumassa vielä yhtä sun toista, joten ajattelin tulla tänään niistä höpisemään rennosti (siitä on tovi, kun olen viimeksi antanut vain ajatukseni juosta täällä!).

Vaikka loma virallisesti alkoikin, niin opinnäytetyöni on edelleen työn alla. Aiheeni on fokusoitunut tässä syyslukukauden aika paremmin kuin hyvin ja toisin kuin jokunen viikko sitten kirjoitin, niin jännitystä homman etenemisen suhteen ei juurikaan ole. Sisällysluettelo alkaa olla valmiina, sivuja löytyy jo useampi ja tähän liittyvät kuvaukset on saatu osin jo suunniteltua. En vielä halua aihetta täällä sen enempää avata, mutta pakko sanoa että olen aika tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen! Opparini parissa tulen viettämään tämän vuoden puolella vielä pari viikkoa hoitaen aiheeseen liittyviä haastatteluita ja niiden jäsentelyä. Kun tämä on saatu kasaan, niin sitten on hyvä sulkea läppärin kansi ja unohtaa homma pariksi viikoksi.

Loppuvuoden muut työt aikataulutan tämän opparin kanssa samaan – parin viikon päästä siis lomaillaan kunnolla! Yksiä kuvauksia lukuunottamatta tänä vuonna ei juurikaan ole muuta näkyvää tapahtumassa. Näin ollen on aika suunnata töiden osalta katse vuoteen 2020 ja lähteä suunnittelemaan sitä, mitä tulevana vuonna aikoo elämällään tehdä. Hoidettavana on sähköpostien laittoa, some-kanavien tsekkausta ja oman itsensä päivittämistä. Sanoisin, että kaikkea sitä mitä yleisö ei nää, mutta mikä yrittäjänä on elintärkeää.



                                                                     
WEARING:
SWATER: Carlings
PANTS: Alexander McQueen
SHOES: Dr. Martens
JACKET: 2nd Hand
                                                                    

Nämä kaikki siis hyvissä ajoin ennen joulua, jonka muuten aion viettää Helsingin ulkopuolella. Joulunpyhien suunnitelmani olivat vielä viime viikkoon asti täysin avoinna, sillä en jotenkin osannut yhtään marraskuun puolella ajatellakaan mitään pyhiä tai vuoden vaihtumista. Nyt aikataulut ovat kuitenkin lutviutuneet ja lomastani tulen muutaman päivän viettämään koti-kotona Hyvinkäällä ja saman määrän kumppanini perheen luona Pohjoisessa. Vuoden viimeisenä päivänä sitten paluu takaisin Helsinkiin ja täällä tiedossa rento uudenvuoden vietto.

Näin auki kirjattuna tämä kaikki kuulostaa jotenkin ihan selvältä ja ennen kaikkea rennolta. Muistan kuinka toissavuonna painoin kellon ympäri töitä vielä joulukuun puolessa välin ja rento loma oli enemmänkin pakollinen palautuminen työurakasta. Tänä vuonna näin ei kuitenkaan ole ja siitä olen järjettömän iloinen. Muutenkin tuntuu, että tällä hetkellä elämäni rullaa paremmin kuin hyvin omalla painollaan ja asiat ovat alkaneet järjestyä astetta helpommin (ehkä täytyy koputtaa puuta, että sama tunne jatkuu vielä ensi vuonnakin)...


SHARE: