Jere Viinikainen is a fashion and event photographer based in Helsinki, Finland | Helsinkiläinen muoti- ja tapahtumakuvaaja, jonka blogi käsittelee valokuvausta, työelämää ja arkea

23.3.2020

KAIKKI ILO IRTI TÄSTÄ POIKKEUSTILASTA – MITÄ HYVÄÄ TÄSSÄ KAIKESSA ON?


Aurinko paistaa, linnut laulavat ja Helsingin kadut ovat hiljaisempia kuin ikinä ennen. Viimeisten viikkojen aikana elämä on pysähtynyt.

Olen itse ollut karanteenissa nyt vajaa kaksi viikkoa ja nauttinut raittiista ilmasta vain kauppareissuilla ja lyhyillä kävelylenkeillä. Muuten elämäni on keskittynyt vain tänne neljän seinän sisäpuolelle ja sosiaaliseen mediaan – fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä, vai miten se menikään. Ajankohdallisesti tämä karanteenielämä on osunut todella harmilliseen tilanteeseen urasuunnitelmieni osalta. Opinnäytetyöni on kirjoitettu ja suunnitelmissani on ollut täyttää tämä kevät yritysten kontaktoinnilla ja asiakaskunnan kartuttamisella. Tämä ei kuitenkaan tässä tilanteessa ole mahdollista, vaikka aikaa sähköpostien kirjoittamiselle nyt löytyisikin. Seuraavaksi edessä on kesä ja kesälomat eli karkeasti voisi sanoa että tästä päästään jatkamaan vasta ensi syksynä.

Aluksi tämä tilanne turhautti. Kaiken piti olla kunnossa, uran piti lähteä kasvuun ja kesällekin oli ulkomaanmatkoja suunnitteilla. En hetkeen pystynyt miettimään muuta kuin kokemaani menetystä ja siitä selviämistä. Taloudellisesti tilanteeni oli – ja on edelleen – kunnossa, kiitos luomani puskurirahaston. Ongelman ydin kuitenkin ajallisessa menetyksessä. Puolen vuoden myöhästyminen omista suunnitelmista ja tavoitteista tuntuu pahalta, eikä jo suunniteltujen työkeikkojenkaan peruuntuminen mikään juhlan aihe ole.



Ensimmäinen karanteeniviikko kuitenkin kului, hallituksen puolelta tulleet ohjeistukset tiukentuivat ja elämä kotona alkoi rullaamaan ihan kivasti. Olen aamuisin nukkunut pitkään, tehnyt päivän mittaa työhommia jos on siltä tuntunut ja viettänyt aikaa ajatusteni kanssa. Olen onnistunut ottamaan töideni suhteen sellaisen linjauksen, että hoidan täysin pakollisten hommien lisäksi vain ja ainoastaan sellaisia projekteja, joista nautin täysin rinnoin. Kaikki ok-hommat, jotka ovat yleensä tiiviinä osana arkea, ovat saaneet jäädä unholaan. Olen saanut aktivoitua itseäni sisällöntuottajana ja fokusoitua aikani mielenkiintoisiin ja luoviin projekteihin. Tämä on tehnyt todella hyvää, sillä kiireellä on tapana heikentää luovuutta ja puskea tekemistä kohti jo opittuja normeja. Nyt tästä ei ole ollut vaaraa ja onkin pitkästä aikaa tuntunut siltä että tekee tätä kaikkea puhtaasti omasta halusta.

Eilen avauduin lyhyesti näistä tuntemuksista Instagramin puolella ja kerroin miten hyvä olo mulla tällä hetkellä on itseni kanssa. Missään ei tapahdu mitään, kukaan ei odota sinulta mitään, eikä fomosta (fear of missing out) ole tietoakaan. Tämän on huomannut hyvin arjen askareissa kun ei ole koko ajan päässä pyörinyt ajatus siitä, että pitäisi olla tekemässä sitä ja tätä. Kävelylenkeillä on saanut nauttia vain maisemista ja Netflixiä katsellessa ei ole tarvinnut potea huonoa omatuntoa siitä ettei saa mitään aikaan. Nämä ovat täysin poikkeuksellisia tunnetiloja kiireisen arkeni keskellä ja täytyy myöntää, että olen toden teolla nauttinut tästä olotilasta. Tuntuu kuin olisin taas kymmenen vuotias lapsi, jolla ei ole elämästään huolen häivää!

Tämän ymmärrettyäni olen onnistunut ottamaan tähän tilanteeseen uudenlaisen näkökulman. Sen sijaan että murehtisin sitä miten elämäni ei etene ja millaisia menetyksiä olen kokenut, voin pyrkiä nauttimaan tämän tilanteen tuomasta rauhasta. Aion tulevien viikkojen aikana ottaa kaiken irti tästä tilanteesta ja imeä itseni täyteen hidasta ja stressitöntä arkea. Uskon että tämä tekee meille kaikille hyvää varsinkin kun kiire ja stressi tuntuvat näin 2020-luvulla olevan lähes trendikkäitä olotiloja uraihmisten keskuudessa. Pienellä pysähtymisellä ja ajatusten keräämisellä ei voi olla kuin positiivisia vaikutuksia ja ken tietää vaikka tämän stopin luomat ajatukset muuttaisivat sun tai mun koko uran suunnan...


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti