huhtikuu 2020

Opinnäytetyö, jonka parissa olen viimeiset puoli vuotta työskennellyt, on nyt saatu pakettiin ja pääsen vihdoin ja viimein kertomaan tästä projektista tarkemmin!   Opparin tekeminen alkoi tosiaan viime syksynä ja se on siitä asti ollut isossa osassa arkeani. Olen tietoisesti halunnut pitää työni aiheen sisälläni koko tämän ajan suojellakseni itseäni ja omaa ajatusmaailmaani. Tämä oli minulle erittäin hyvä päätös, sillä tämän myötä onnistuin fokusoimaan keskittymiseni vain ja ainoastaan omiin ajatuksiini ja erottamaan ulkoapäin tulleet kommentit ym. omista tuntemuksistani. Nyt kun työ on saatu palautettua ja olen tovin päässyt nauttimaan tästä vapauden tunteesta, niin koen hyväksi jakaa kaiken teidän kanssa.    

Olen neljän vuoden ajan ajatellut, ettei muotikuvaus ole sisällöllisesti tarpeeksi laadukasta koulutöihin ja siksi vältellyt aiheen käsittelyä.

Mistä tein opinnäytetyöni?

(UN)WRITTEN RULES on tutkielma suomalaisesta muotikuvauksesta. Se perustuu haastatteluille ja pitää kirjallisen osuuden lisäksi sisällään muotikuvasarjan ja -videon. Tässä työssä halusin viedä itseni mahdollisimman lähelle omia intressejäni ja lähteä tekemään jotain sellaista, jonka parissa uskon vahvasti viettäväni tulevaisuuteni. Muotikuvaus on aina ollut lähellä sydäntäni, mutta opintojeni kohdalla koen, etten ole oikeastaan saanut yhdistettyä tätä intohimoa koulun puolelta tulleisiin tehtävänantoihin – joista tietty olen muuten oppinut valtavasti! Olen neljän vuoden ajan ajatellut, ettei muotikuvaus ole sisällöllisesti tarpeeksi laadukasta koulutöihin ja siksi vältellyt aiheen käsittelyä. Vasta opinnäytetyön kohdalla tuntui, että uskalsin ottaa härkää sarvista kiinni ja lähteä pohtimaan sitä, miten ihmeessä saisin tehtyä muotikuvan tutkimisesta sisältörikkaan kokonaisuuden.    

Oli myös ihana huomata, miten aiheeni otettiin muotikuvan ammattilaisten keskuudessa vastaan ja miten upeita ihmisiä sain tähän hommaan mukaan!

Lopputuloksena syntyi teos, jossa tutkin suomalaista muotikuvaa ja omaa tekemistäni muotikuvan saralla. Koska tällaisesta työstä ei ennestään löydy kirjallisuutta, niin työni lähteinä toimivat haastattelut (lukemista inhoavana en valita, haha), joihin olen valikoinut eri muotikuvan parissa työskenteleviä ammattilaisia. Ette tiedäkään miten mielenkiintoista oli päästä juttelemaan eri tekijöiden kanssa aiheesta, josta haluaa itse palavasti oppia lisää. Näistä haastiksista saadun tiedon pohjalta lähdin luomaan soljuvaa vuoropuhelua, jossa käydään läpi mm. tämän hetkistä työtilannetta, ajatuksia tulevaisuudesta ja 1990-lukua, joka yleisesti mielletään muodin kulta-ajaksi. Tähän vuoropuheluun rinnastin myös omat ajatukseni tästä alasta – osa toimintatavoista kuulosti erittäin toimivilta, osa puolestaan kaipaisi kipeästi päivitystä. Tavoitteenani oli saada tämän työn myötä laaja käsitys siitä, miten muotikuvaus toimii Suomessa ja pakko myöntää, että tähän päästiin!   Yllä kerroinkin, että tähän hommaan liittyi myös video ja kuvasarja. Näissä töissä keskityin tutkimaan omaa tekemistäni muotikuvaajana ja luomaan teoskokonaisuuden, joka kuvastaa minua ja johon voisin olla 110% tyytyväinen. Vaikka kuinka haluaisinkin jo näyttää, mitä tämä kokonaisuus pitää sisällään, niin tämä on valitettavasti vielä pannassa.   Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen tekemääni työhön. Löysin aiheen, joka aidosti kiinnosti minua ja osasin lähteä rakentamaan sen pohjalta teosta, joka piti mielenkiintoni yllä koko projektin ajan. Oli myös ihana huomata, miten aiheeni otettiin muotikuvan ammattilaisten keskuudessa vastaan ja miten upeita ihmisiä sain tähän hommaan mukaan! Sen lisäksi, että opin ihan älyttömästi alasta jolla haluan työskennellä, opin myös tuhottomasti itsestäni muotikuvaajana. Aina ei tarvitsi toimia yleisten toimintatapojen puitteissa, vaan toisinaan voi luoda myös omat tavat työskentelylle.  

WEARING

Mitäs nyt sitten?

Hyvä kysymys, johon olen vuorokauden ajan koittanut löytää vastausta.   Palautin työni siis eilen ja olen siitä asti käynyt läpi erinäisiä tunnetiloja. Päällimmäisenä on helpottunut tunne siitä, että tämä kaikki on vihdoinkin ohi. Olen antanut tälle työlle kaikkeni ja tällä hetkellä olo huikea. Tuntuu, että on pitkästä aikaa ylittänyt itsensä ja tämän myötä tähän huojentuneeseen tunnetilaan liittyy myös ylpeyden tunne. ”Jes, mä ihan oikeasti selvisin tästä”, kuvastaa aika hyvin sitä mitä mun päässä käydään nyt läpi. Tämän lisäksi koen myös tietynlaista tyhjyyden ja pelon tunnetta tästä kaikesta. Muistan selkeästi, miten 20–vuotiaana hain kouluihin ja olin innoissani siitä, että minut valittiin Lahden Muotoiluinstittuuttin. Tästä on neljä vuotta ja nyt tämän opinnäytetyön palautuksen myötä tämä aikakausi saa päätöksensä. Tuntuu haikealta ajatella, että opinnot ovat osaltani nyt ohi ja minun pitäisi jatkaa elämääni toisilla teillä. En suoraan sanottuna tiedä, mitä mun pitäisi nyt tehdä. Minne mun pitäisi mennä, entä mitä mun pitäisi vuoden päästä olla tekemässä? Kaikki tuntuu olevan auki tavalla, jota en ole ennen kokenut. Peruskoulun jälkeen lähdettiin lukioon ja lukiosta korkeakouluun. Mutta mihin ihmeeseen korkeakoulusta lähdetään?